keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Huipun signaaleja?

Edellisissä kirjoituksissa olen puhunut mahdollisuudesta, että indeksit nousisivat uuteen huippuun ja tänään Saksan DAX (jota erityisesti tarkastelen) on tämän tehnyt. Samalla on syntynyt uusia divergenssisignaaleja, jotka vihjaavat laskun mahdollisuudesta ja pörssihuipun läheisyydestä. Näitä signaaleja on syntynyt momentumissa ja stochastiksissa, mutta ei ainakaan tällä hetkellä Forexprosin RSIssä. Aina RSI-signaalia ei kuitenkaan tarvita laskun alkamiseen. Saksan DAXissa CCIn 10 ja 20 päivän vertailu on tuottanut heikon myyntisignaalin. Tämä on ensimmäinen sitten 20.6.2012, jonka jälkeen pörssit laskivat ja saattaa hyvinkin riittää pörssihuipuksi. Mahdollista tietenkin on, että pörssin noustessa CCI-signaali vahvistuu.

Toisaalta momentumin arvo on DAXissa edelleen aika korkealla, mikä voi tarkoittaa pitkääkin sahausta, ennen varsinaista laskua. Mahdollinen momentumin kääntyminen laskuun tulevina päivinä lisää pörssilaskun vaaraa.

USAn VIX näyttää tuottaneen RSI-signaalin ja se saattaa tuottaa vielä uuden laskiessaan vielä vähän. Tämän vuoksi - yhdessä maailman pörssien tilanteen kanssa - katson, että pörssinousu alkaa todennäköisesti hyytyä loppukuun aikana (USAn S&P500 voi hyvinkin olla tuottamassa RSI-divergenssimyyntisignaalia). Pahimmassa tapauksessa se jossain vaiheessa eskaloituu rymylaskuksi. Tämä näkyy teknisissä indikaattoreissa momentumin laskemisena miinukselle ja RSIn laskemisena alle 50 pisteen tuottaen uusia pohjia. Jokin syy pörssilaskulle tietenkin keksitään, mutta ainoa syy sille todellisuudessa on, etteivät ihmiset osta osakkeita enempää kuin myyvät niitä.

Suosittelen lukemaan Pretzel Logics-blogia blogiluettelosta. Viimeaikoina se on päivittynyt päivittäin.
Oheisesta kurssikaaviosta voi tarkistaa monien maailman indeksien tilanteen. Pitkäaikainen sijoittaja (aika vuosia) voi valita esimerkiksi kuukausikaavion ja tarkistaa MACDin Histogrammin arvon. Mikäli arvo on positiivinen kuukauden viimeisinä kaupankäyntipäivinä kaikki on hyvin nousun kannalta. Standardilukemien sijasta käyttäisin mieluummin arvoja 8,16 ja liukuva keskiarvo 5. Pitkäaikainen sijoittaja voi myös käyttää esimerkiksi CCIn arvoa 30 samalla periaatteella viikkokaaviossa. Tämä on tietenkin vähän työläämpää.

Sijoittaminen keskipitkällä aikavälillä (n. 2-8 viikkoa) vaatii päivittäistä seuraamista ehkä useampaankin kertaan, mutta tuottaa luonnollisesti hyvin. Toimivan sijoitusmenetelmän löytäminen keskipitkän aikavälin sijoittamiseen on kuitenkin huomattavasti haastavampaa kuin pitkällä tähtäimellä. Muutamia suhteellisen hyvin toimivia menetelmiä olen esittänyt sivuissa. Olennaista on käyttää eri aikatasoja ja tarkoituksenmukaisia indikaattoreita oikealla tavalla. Lopulta voidaan ajatella niinkin, että monien eri indikaattorien informaatio voidaan löytää hyvinkin yksinkertaisesta menetelmästä. Kun menetelmä on hallinnassa sijoittaminen sertifikaatteihin voi tuoda moninkertaisen tuoton riippumatta siitä laskevatko vai nousevatko osakemarkkinat.