lauantai 30. toukokuuta 2015

Molempi huonompi...

Tällä viikolla tultiin alas kuten viimeksi ounastelin. Nähdäkseni alas tultiin niin paljon, että vaara suurempaan pörssilaskuun on kasvanut huomattavasti. Aikaisemmin olin sitä mieltä, että nousu tulee jatkumaan juhannukseen, sillä tuntitasojen RSI-linjat osoittavat sinne asti. Nyt kuitenkin klassisessa laskun kohdassa ne ovat rikkoutuneet sekä yhden, että useamman tunnin kaavioissa. Tämä tarkoittaa merkittävää pörssilaskun riskiä.

Yksittäiset osakkeet ovat myös olleet erikoisessa tilanteessa kun niiden hinnat ovat tippuneet alle 200 päivän keskiarvon, eivätkä ne ole pystyneet sieltä palautumaan.

Tuntitason laskevat linjat ovat nyt RSIssä niitä, jotka eivät ole vielä rikkoutuneet ja ne näyttävät johdattavan laskua alaspäin ainakin viikon. Uuden nousun kannalta tilanne on kuitenkin aika epäedullinen, sillä mikäli tuntitasojen nousevat linjat rikkoutuvat ennen kuin saavuttavat 50 pisteen tason on nähdäkseni kyse bearmarketista. Tilanne ei välttämättä muutu seuraavalla kerralla kun nousu saattaisi olla ajankohtainen. Tällöin indeksit kuitenkin kertovat bearmarketista jo muissakin mittareissa. Sitä siis odotellessa?

Onko Kreikkasovulla mitään merkitystä? Jos sopua ei synny on pörssilasku tietenkin suhteellisen varmaa. Jos sopu syntyy voisiko pörssilasku syntyä pankkikriisin pelosta? Molempi siis huonompi. Mene ja tiedä. Tekninen analyysi kuitenkin kertoo missä mennään, sillä se kertoo reaaliaikaisesti sijoittajamassojen käyttäytymisestä.

EKP:n rahoituksen pitäisi kuitenkin jossakin vaiheessa saada kurssit nousuun? Vai onko tämä nyt niitä tilanteita kun pitäisi olla "contrarian"? Teorian mukaan suurin osa sijoittajista on oikeassa suurimman osan ajasta pörssikurssien nousun ja laskun suhteen, mutta käänteen hetkellä vain harva on oikeassa.
Oheisesta kurssikaaviosta voi tarkistaa monien maailman indeksien tilanteen. Pitkäaikainen sijoittaja (aika vuosia) voi valita esimerkiksi kuukausikaavion ja tarkistaa MACDin Histogrammin arvon. Mikäli arvo on positiivinen kuukauden viimeisinä kaupankäyntipäivinä kaikki on hyvin nousun kannalta. Standardilukemien sijasta käyttäisin mieluummin arvoja 8,16 ja liukuva keskiarvo 5. Pitkäaikainen sijoittaja voi myös käyttää esimerkiksi CCIn arvoa 30 samalla periaatteella viikkokaaviossa. Tämä on tietenkin vähän työläämpää.

Sijoittaminen keskipitkällä aikavälillä (n. 2-8 viikkoa) vaatii päivittäistä seuraamista ehkä useampaankin kertaan, mutta tuottaa luonnollisesti hyvin. Toimivan sijoitusmenetelmän löytäminen keskipitkän aikavälin sijoittamiseen on kuitenkin huomattavasti haastavampaa kuin pitkällä tähtäimellä. Muutamia suhteellisen hyvin toimivia menetelmiä olen esittänyt sivuissa. Olennaista on käyttää eri aikatasoja ja tarkoituksenmukaisia indikaattoreita oikealla tavalla. Lopulta voidaan ajatella niinkin, että monien eri indikaattorien informaatio voidaan löytää hyvinkin yksinkertaisesta menetelmästä. Kun menetelmä on hallinnassa sijoittaminen sertifikaatteihin voi tuoda moninkertaisen tuoton riippumatta siitä laskevatko vai nousevatko osakemarkkinat.