tiistai 20. lokakuuta 2015

Jatkuuko nousu osa2 ?

DAX on inhottavasti jäänyt odottelemaan 10200 pisteen alapuolelle ja samalla on syntynyt signaaleja, jotka usein merkitsevät pörssilaskua. Tilanne elää kokoajan, mutta nyt on SP500:aan ja DAXiin syntynyt tuntitason RSI-linjat alaspäin ja VIX näyttää olevan nousussa, sillä siellä on RSI-linja ylöspäin. Mikäli nämä merkit toteutuvat indeksit tulevat laskemaan seuraavat viikot.

Tilanne on vähän outo, sillä nousun edellytykset tuntuivat olevan olemassa, mutta nyt 10200 näyttää olevan pitkällä tähtäimellä, jopa massiivisen pääjahartiat-kuvion jälkimmäinen hartia. Saa nähdä miten käy? Mikäli DAX nousee yli 10200 pisteen ja divergenssilinjat rikkoutuvat on tietenkin kyseessä pörssinousun jatkuminen. Teknisiä merkkejä ei indikaattoreista tällaiselle löydy.

Viikkotasolla indikaattorit ovat pakkasella ja DAXin hintakin kieppuu bollingerin nauhojen alatasolla, joten mistään pidempiaikaisesta noususta ei voi puhua. Mahdollista siis on, että olemme viime viikkojen nousussa nähneet vain bearmarketin lyhyen nousupyrähdyksen, joka laskee entistä alemmas tai sitten vain testaamme uudestaan pohjia ja lähdemme todelliseen nousuun vasta muutaman viikon päästä. Tämän analyysin aika ei ole vielä. Nyt näyttää siltä, että merkit viittaavat alaspäin. Mikäli nämä merkit rikkoutuvat ja indeksit nousevat tällä viikolla olemme tietenkin merkittävässä nousussa. Niissä alaspäin näyttävät merkit osoittautuvat valheiksi, kuten pörssilaskussa ylöspäin osoittavat merkit.

Pörssilaskun todennäköisyyttä voi nostaa sekin, että öljyn hinta on vähän laskussa ja kullan hinta nousussa.

Analyyseja ja metodeja

http://fi.investing.com/indices/germany-30-advanced-chart
Oheisesta kurssikaaviosta voi tarkistaa monien maailman indeksien tilanteen. Pitkäaikainen sijoittaja (aika vuosia) voi valita esimerkiksi kuukausikaavion ja tarkistaa MACDin Histogrammin arvon. Mikäli arvo on positiivinen kuukauden viimeisinä kaupankäyntipäivinä kaikki on hyvin nousun kannalta. Standardilukemien sijasta käyttäisin mieluummin arvoja 8,16 ja liukuva keskiarvo 5. Pitkäaikainen sijoittaja voi myös käyttää esimerkiksi CCIn arvoa 30 samalla periaatteella viikkokaaviossa. Tämä on tietenkin vähän työläämpää.

Sijoittaminen keskipitkällä aikavälillä (n. 2-8 viikkoa) vaatii päivittäistä seuraamista ehkä useampaankin kertaan, mutta tuottaa luonnollisesti hyvin. Toimivan sijoitusmenetelmän löytäminen keskipitkän aikavälin sijoittamiseen on kuitenkin huomattavasti haastavampaa kuin pitkällä tähtäimellä. Muutamia suhteellisen hyvin toimivia menetelmiä olen esittänyt sivuissa. Olennaista on käyttää eri aikatasoja ja tarkoituksenmukaisia indikaattoreita oikealla tavalla. Lopulta voidaan ajatella niinkin, että monien eri indikaattorien informaatio voidaan löytää hyvinkin yksinkertaisesta menetelmästä. Kun menetelmä on hallinnassa sijoittaminen sertifikaatteihin voi tuoda moninkertaisen tuoton riippumatta siitä laskevatko vai nousevatko osakemarkkinat.