perjantai 4. maaliskuuta 2016

Onko tulossa massiivinen romahdus?

Monet tekniset seikat viittaavat siihen, että massivisen romahduksen aika saattaa olla käsillä. Nämä merkit eivät tietenkään tarkoita, että romahdus olisi väistämätön, mutta ilman näitä merkkejä niitä harvemmin tulee.

DAXin kohdalla nyt nähty nousu on saavuttamassa laskevan päivätason RSI-linjansa juuri 60 pisteen kohdalla. Laskuissa RSI harvemmin nousee paljon yli 60 pisteen ja laskut usein jyrkkenevät kun momentumlinja laskee tämän alle. Jos siis syksyltä periytyvä päivätason linja vielä pitää kutinsa tulemme näkemään massiivisen romahduksen. Toisaalta, mikäli linja rikkoutuu selvästi tämä todennäköisyys vähenee ajan myötä.

SP500 puolestaan on vain prosentin nousun päässä 200 päivän keskiarvon alapuolella ja samassa kohdassa liikkuu myös laskeva trendilinja joulukuun huipuista. Tämä on siis myös SP500lle todennäköinen hetkellisen huipun kohta. Pitkissä laskuissa indeksi käy välillä nousemassa 200 päivän keskiarvon alapuolelle ja suuntaa siitä taas uudestaan alas.

Samalla myös jotkin pankit ovat muuttaneet osakepainoaan. Tämän uutisen mukaan Nordea on nyt laskenut osakepainonsa normaalitasolle, vaikka on koko laskun ajan pitänyt niitä ylipainossa. Lyhyt nousu siis kannustaa vähentämään osakepainoa.

Elliotin aaltoteorian mukaan lasku tulisi viemään indeksit reippaasti edellisiä pohjia alemmas. Tämä johtuu siitä, että A-B-C -tyyppisessä laskussa C on teorian mukaan n1,6 kertainen A-laskuun. DAX on selvästi tuottanut viisivaiheisen nousun vuodesta 2009 lähtien. Tämä tarkoittaisi, että olemme nyt saaneet A-vaiheen alas, B-vaiheen ylös ja osan C-vaiheesta alas. C-vaihe käsittäisi viisi osaa, joista olisimme tämän vuoden puolella nähneet osan 1 alas ja nyt osan 2 ylös. Seuraava lasku olisi vaihe 3, joka on pisin. Tämän jälkeen saataisiin vielä vaiheet 4 ylös ja 5 alas. Koko rotla tulisi lopulta laskemaan siis näillä spekseillä 6500 pisteen tasolle. Tämä tarkoittaisi nykytasosta n. 30 prosentin laskua. Tässä tasossa kulkee myös hitaasti nouseva 200 kuukauden keskiarvo, josta indeksi haki tukitason vuoden 2011 laskussa ja jonka alapuolella se hieman kävi vuonna 2009.

Vielä karhumaisempi skenaario syntyy mikäli vertaamme osakekursseja öljyn hintaan. Öljyn hinta on nyt laskenut alle puoleen 200 kuukauden keskiarvon määrästä. Mikäli indeksit laskevat samalle tasolle (kuten historiassa välillä on käynyt) tulee DAX laskemaan n. 3000 pisteen tasolle. Tämä on kuitenkin vasta pidemmän ajan murhe, sillä ennen tätä indeksi testaaa 200 kuukauden linjaansa alhaalta käsin.

Tilannetta on mielenkiintoista verrata esimerkiksi Nokian osakkeeseen. Vuoden 2008 huipussa Nokian osake oli lähes 30 euron hinnassa. Tämän jälkeen lasku 1,3 euroon tapahtui kahden viisivaiheisen laskun kautta, joiden välissä vuonna 2009 oli kolmivaihenen lyhyt tasoitusjakso. Nykyinen nousu on viisivaiheinen ylös, joten se on ensimmäinen suuressa kuviossa ylöspäin. Ensimmäisen jälkeen hinta tuppaa kuitenkin tippumaan lähelle pohjia, muttei kuitenkaan alemmas. Tämän vuoksi en olisi yllättynyt mikäli Nokiaa tämän vuoden aikana vielä saa 2,lla alkavalla euromäärällä. Nykyinen lasku 8 eurosta käsittää jo neljä vaihetta ja viides näyttäisi olevan seuraava alaspäin. Tämä olisi suuri C-vaihe, joka Elliottin aaltoteorian mukaan on siis 1,6 kertainen A-vaiheeseen, josta siis pääsemme 2,2 euroon. Tämä on juuri sopivasti historiallisten pohjien yläpuolella, josta tukitasot usein löytyvät. Nokian osakkeessa on myös löydettävissä tuntitason RSI-divergenssi alaspäin, joka on juuri saavuttamassa 60 pisteen romahdutason.

Aina on myös olemassa nousun mahdollisuus, mutta nykyisessä tilanteessa se ei vielä pysty vakuuttamaan itseään. Tarvitaan vielä selvää nousua lisää, että teknisellä puolella alkaa olla järkeä uskoa nousun jatkuvan. Vielä on mahdollisuudet enemmän laskun puolella.

Analyyseja ja metodeja

http://fi.investing.com/indices/germany-30-advanced-chart
Oheisesta kurssikaaviosta voi tarkistaa monien maailman indeksien tilanteen. Pitkäaikainen sijoittaja (aika vuosia) voi valita esimerkiksi kuukausikaavion ja tarkistaa MACDin Histogrammin arvon. Mikäli arvo on positiivinen kuukauden viimeisinä kaupankäyntipäivinä kaikki on hyvin nousun kannalta. Standardilukemien sijasta käyttäisin mieluummin arvoja 8,16 ja liukuva keskiarvo 5. Pitkäaikainen sijoittaja voi myös käyttää esimerkiksi CCIn arvoa 30 samalla periaatteella viikkokaaviossa. Tämä on tietenkin vähän työläämpää.

Sijoittaminen keskipitkällä aikavälillä (n. 2-8 viikkoa) vaatii päivittäistä seuraamista ehkä useampaankin kertaan, mutta tuottaa luonnollisesti hyvin. Toimivan sijoitusmenetelmän löytäminen keskipitkän aikavälin sijoittamiseen on kuitenkin huomattavasti haastavampaa kuin pitkällä tähtäimellä. Muutamia suhteellisen hyvin toimivia menetelmiä olen esittänyt sivuissa. Olennaista on käyttää eri aikatasoja ja tarkoituksenmukaisia indikaattoreita oikealla tavalla. Lopulta voidaan ajatella niinkin, että monien eri indikaattorien informaatio voidaan löytää hyvinkin yksinkertaisesta menetelmästä. Kun menetelmä on hallinnassa sijoittaminen sertifikaatteihin voi tuoda moninkertaisen tuoton riippumatta siitä laskevatko vai nousevatko osakemarkkinat.