lauantai 23. huhtikuuta 2016

Härkä sinnittelee!

Viikko meni pörssinousussa, mikä laskee jo nyt bear-marketin todennäköisyyttä, mutta ei tietenkää tee sitä mahdottomaksi. DAXin kohdalla aikaisempi laskeva pitkäaikainen RSI-linja on menettänyt merkityksensä, kuten USA:n SP500:ssakin. Kullan hinta ei ole pystynyt vielä nousemaan uuteen huippuun.

DAXissa on selvä tuntitason RSI-divergenssilinja ylöspäin, joka voi nostaa kursseja vielä muutaman viikon. Pidemmällä tähtäimellä viiden tunnin tason RSI-linja voi nostaa indeksiä jopa kesäkuun alkupuolelle asti. Tällä hetkellä indeksiin on kuitenkin syntynyt myös 30 minuutin tasolle lyhyt linja alaspäin, mikä voi tuoda epävarmuutta ensi viikon alkuun. Näillä näkymin nousu kuitenkin jatkuisi tästä eteenpäin. Nousu voi kuitenkin jatkua heti maanantainakin mikä olisi vahvan momentumin merkki. Mikäli tuntitason RSI-linja rikkoutuu alaspäin, on taas mietittävä asia uudestaan. Viikkotasolla DAXin CCI30 on noussut positiiviseksi (siis tietenkin myös CCI10), joten pieni laskukin voisi tuottaa vain perusmenetelmäni mukaisen ostopaikan, mikä tarkoittaisi hyvin todennäköisesti 10-15 prosentin nousua 2-8 viikossa. Saa nähdä milloin tällainen syntyy! Ehkä sitten kesällä.

SP500 on noussut niin paljon, että pieni lisänousu tuottaisi uuden kaikkien aikojen huipun. Tämä olisi selvä merkki bull-marketin jatkumisesta. RSI-linjojen näkökulmasta nousun jatkuminen tulevina viikkoina on täysin mahdollista, vaikka nousuun tietenkin kuuluu myös korjausliikkeitä alaspäin.

Indekseissä ja monissa osakkeissa (esim. Stora, Nokia) on selkeä gappi heti edellisten pohjien yläpuolella, joten vaikuttaa siltä, että jossakin vaiheessa pohjia vielä vähintäänkin testattaisiin. Tapahtuuko tämä ennen kesäkuun alkupuolta, jää nähtäväksi, Jos näin käy se merkitsee myös RSI-linjojen rikkoutumista alaspäin. Pörssilasku ( 10-20%) on kuitenkin jossakin vaiheessa lähikuukausina hyvinkin todennäköinen.  Mikäli uusia pohjia ei tässä nähdä, indeksit voivat tuottaa käänteisen pää-ja- hartiat-kuvion, josta lähdettäisiin nousuun loppukesästä ja syksyllä.  

Kullan hinta laski voimakkaasti perjantaina ja hinta, kuten RSI:kin tippui merkittävien trendilinjojen alapuolelle. Tämä merkitsee epävarmuutta kullan hinnan nousulle ja voi toimia merkkinä myös osakkeiden nousulle.
Oheisesta kurssikaaviosta voi tarkistaa monien maailman indeksien tilanteen. Pitkäaikainen sijoittaja (aika vuosia) voi valita esimerkiksi kuukausikaavion ja tarkistaa MACDin Histogrammin arvon. Mikäli arvo on positiivinen kuukauden viimeisinä kaupankäyntipäivinä kaikki on hyvin nousun kannalta. Standardilukemien sijasta käyttäisin mieluummin arvoja 8,16 ja liukuva keskiarvo 5. Pitkäaikainen sijoittaja voi myös käyttää esimerkiksi CCIn arvoa 30 samalla periaatteella viikkokaaviossa. Tämä on tietenkin vähän työläämpää.

Sijoittaminen keskipitkällä aikavälillä (n. 2-8 viikkoa) vaatii päivittäistä seuraamista ehkä useampaankin kertaan, mutta tuottaa luonnollisesti hyvin. Toimivan sijoitusmenetelmän löytäminen keskipitkän aikavälin sijoittamiseen on kuitenkin huomattavasti haastavampaa kuin pitkällä tähtäimellä. Muutamia suhteellisen hyvin toimivia menetelmiä olen esittänyt sivuissa. Olennaista on käyttää eri aikatasoja ja tarkoituksenmukaisia indikaattoreita oikealla tavalla. Lopulta voidaan ajatella niinkin, että monien eri indikaattorien informaatio voidaan löytää hyvinkin yksinkertaisesta menetelmästä. Kun menetelmä on hallinnassa sijoittaminen sertifikaatteihin voi tuoda moninkertaisen tuoton riippumatta siitä laskevatko vai nousevatko osakemarkkinat.