lauantai 4. maaliskuuta 2017

Momentum laskussa

CCI30 on edelleen DAXissa ja SP500ssa positiivinen viikkotasolla, joten olemme lähtökohtaisesti härkämarkkinassa ylöspäin, jossa pikkulaskut toimivat ostopaikkoina.

Vaikka DAX tuotti uuden huipun tällä viikolla on momentum (RSI) edelleen laskussa. RSI liikkuu vielä vain sen verran korkealla, että uudet huiput ovat mahdollisia. Mikäli päivätason laskeva RSI-linja pitää jatkossakin käy nousu jatkuvasti epätodennäköisemmäksi. Alempaa pohjaa siis odotellessa DAXissa. DAX on tuottanut momentumin laskuun viittaavia RSI divergenssejä myös 5 tunnin ja tunnin kaavioissa, joten indeksi voi hyvinkin aloittaa sivuittaisliikkeen lähiaikoina. Mikäli päivätason RSI-linja säilyy koskemattomana kuten tällä viikolla on edessä indeksin laskua. Teoriassa RSI antaa mahdollisuuden, että lasku voi jatkua koko kevään. Lähtökohtaisesti DAXin nousua ohjaa kuitenkin edelleen päivätason nouseva RSI-linja, joka saattaa nostaa indeksiä toukokuulle asti. Mikäli RSI tippuu tämän alapuolelle on lasku todennäköisempää.

SP500 rikkoi karhumaiset RSI-trendilinjansa tällä viikolla mikä on härkämäinen signaali. Mitään uusia merkittäviä karhumaisia signaaleja ei ole muodostunut. Ainoa pörssihuipun muodostumiseen viittaava signaali löytyy kk-kaaviosta, josa RSI on noussut laskevalle trendilinjalleen. Tämä trendilinja kulkee kuitenkin edelleen niin korkealla, että indeksin nousu voi jatkua helposti muutamankin vuoden (asiaankuuluvista laskuvaiheista huolimatta). Mikäli trendilinja pitää voi kuitenkin seurata merkittäväkin vastareaktio alaspäin. Tämä ei kuitenkaan välttämättä merkitse karhumarkkinaa. Koska kyseessä on kk-kaavio on indeksin huipun kehittyminen suhteellisen hidasta. Vko-kaaviossa on nouseva RSI-linja joka voi ohjata indeksiä vielä tämän vuoden.
Oheisesta kurssikaaviosta voi tarkistaa monien maailman indeksien tilanteen. Pitkäaikainen sijoittaja (aika vuosia) voi valita esimerkiksi kuukausikaavion ja tarkistaa MACDin Histogrammin arvon. Mikäli arvo on positiivinen kuukauden viimeisinä kaupankäyntipäivinä kaikki on hyvin nousun kannalta. Standardilukemien sijasta käyttäisin mieluummin arvoja 8,16 ja liukuva keskiarvo 5. Pitkäaikainen sijoittaja voi myös käyttää esimerkiksi CCIn arvoa 30 samalla periaatteella viikkokaaviossa. Tämä on tietenkin vähän työläämpää.

Sijoittaminen keskipitkällä aikavälillä (n. 2-8 viikkoa) vaatii päivittäistä seuraamista ehkä useampaankin kertaan, mutta tuottaa luonnollisesti hyvin. Toimivan sijoitusmenetelmän löytäminen keskipitkän aikavälin sijoittamiseen on kuitenkin huomattavasti haastavampaa kuin pitkällä tähtäimellä. Muutamia suhteellisen hyvin toimivia menetelmiä olen esittänyt sivuissa. Olennaista on käyttää eri aikatasoja ja tarkoituksenmukaisia indikaattoreita oikealla tavalla. Lopulta voidaan ajatella niinkin, että monien eri indikaattorien informaatio voidaan löytää hyvinkin yksinkertaisesta menetelmästä. Kun menetelmä on hallinnassa sijoittaminen sertifikaatteihin voi tuoda moninkertaisen tuoton riippumatta siitä laskevatko vai nousevatko osakemarkkinat.