perjantai 9. helmikuuta 2018

Pulkkasyöksyn tunnelmaa

Markkinat ovat ropisseet alaspäin reippaasti viimeaikoina. Tämä on ollut odotettavissa jo pidemmän aikaa, kuten blogiani lukeneet ovat huomanneet. Pidemmän ajan kuvassa ei ole lisättävää aikaisempiin teksteihin: RSIn trendilinjat ovat laskussa eri indekseissä muodostettuaan divergenssejä. Mikäli lähdetään siitä että lasku jatkuu kunnes linja saavuttaa 50 pisteen tason, tulevat indeksit tippumaan vielä ainakin vuoden (indeksien viikkonäkymät) tai jopa vuoteen 2021 asti (kk-näkymät). Oma näkemykseni on että todennäköisyys vuoden mittaiselle laskulle (3/2019) on tällä hetkellä huomattavan korkea johtuen siitä, että useat indeksit ja monet ETF:t ovat tuottaneet samaan pisteeseen näyttävän laskusignaalin. Sama koskee myös vuotta 2021, mutta näitä indeksejä ja ETFiä on vielä vähemmän. Mikäli tästä huolimatta lähdetään vielä merkittävään nousuun signaalit tietenkin osoittautuvat vääriksi nousun alkuvaiheessa. Tällöin tilanne (ja sijoitukset) on asemoitava uudelleen.

Lasku johti siihen että indeksit tippuivat Euroopassa 200 päivän liukuvan keskiarvon alle, mikä on merkki selvästi kohonneesta karhumarkkinan vaarasta. Karhumarkkinoissa pysytään järjestelmällisesti tämän alapuolella ja härkämarkkinoissa yläpuolella (tällä kriteerillä suhteellisen lyhyetkin laskut voivat muodostaa karhumarkkinan, mutta tästä huolimatta pidän tätä hyvänä mittarina). USAssa keskeiset indeksit eivät ole vielä laskeneet tämän linjan alapuolelle, mutta ne ovat perjantaina sitä testanneet. RSI on siellä lyhyen ajan näkymissä hyvin alhaalla (alle 30) mikä useimmiten viittaa markkinan laskun jatkumiseen. Mikäli näin käy myös USAssa tiputaan 200 päivän liukuvan keskiarvon alle lähipäivinä. Lyhyen ajan näkymät ovat RSIn näkökulmasta tämänkertaisen laskun pituuden suhteen kuitenkin epäselvät. Kaaviot antavat viitteitä viikosta jopa muutaman kuukauden mittaiseen laskuun. Kaikenkaikkiaan on odotettava markkinan rauhoittumista ennen kuin voidaan antaa selkeämpi kuva tilanteesta. Sitä ennen lasku saattaa hyvinkin vielä RSIn näkökulmasta jatkua. Perinteisesti hetkellistä pohjaa kannattaa odotella n. 10% 200 päivän liukuvan keskiarvon alapuolelta, mikäli markkina lähtee pidempään laskuun. Karhumarkkinassa indeksit tietenkin tippuvat lopulta aina edellisen pohjan alapuolelle ja päättyvät megalaskun jälkeiseen sahaukseen. Lähtökohtaisesti voi olettaa markkinan laskevan 50 prosenttia vuoden mittaisessa laskussa.

Mielenkiintoinen seurattava on McClellan Summation -indeksi joka on tämän viikon loppupuolella jäänyt juuri nollalinjan yläpuolelle esim. SP500-indeksissä (kaaviossa voi tarkastella myös esim $DAXia). Mikäli se laskee negatiiviseksi on selkeän laskun todennäköisyys koholla. Lähtökohtaisesti ajattelen että kun eri mittarit alkavat kertoa laskusta saattaa myös RSI-tulkinta laskun pituudesta kasvattaa todennäköisyyttään.   
Oheisesta kurssikaaviosta voi tarkistaa monien maailman indeksien tilanteen. Pitkäaikainen sijoittaja (aika vuosia) voi valita esimerkiksi kuukausikaavion ja tarkistaa MACDin Histogrammin arvon. Mikäli arvo on positiivinen kuukauden viimeisinä kaupankäyntipäivinä kaikki on hyvin nousun kannalta. Standardilukemien sijasta käyttäisin mieluummin arvoja 8,16 ja liukuva keskiarvo 5. Pitkäaikainen sijoittaja voi myös käyttää esimerkiksi CCIn arvoa 30 samalla periaatteella viikkokaaviossa. Tämä on tietenkin vähän työläämpää.

Sijoittaminen keskipitkällä aikavälillä (n. 2-8 viikkoa) vaatii päivittäistä seuraamista ehkä useampaankin kertaan, mutta tuottaa luonnollisesti hyvin. Toimivan sijoitusmenetelmän löytäminen keskipitkän aikavälin sijoittamiseen on kuitenkin huomattavasti haastavampaa kuin pitkällä tähtäimellä. Muutamia suhteellisen hyvin toimivia menetelmiä olen esittänyt sivuissa. Olennaista on käyttää eri aikatasoja ja tarkoituksenmukaisia indikaattoreita oikealla tavalla. Lopulta voidaan ajatella niinkin, että monien eri indikaattorien informaatio voidaan löytää hyvinkin yksinkertaisesta menetelmästä. Kun menetelmä on hallinnassa sijoittaminen sertifikaatteihin voi tuoda moninkertaisen tuoton riippumatta siitä laskevatko vai nousevatko osakemarkkinat.