perjantai 2. maaliskuuta 2018

Markkina-analyysit 3/2018

Viimeisten viikkojen aikana indeksit ovat palautuneet jonkin verran vuoden alun romahduksesta, mutta teknisen analyysin puolella ei ole tapahtunut muutoksia. Suurimmassa osassa indeksejä korjaava nousu on lähtenyt tällä viikolla uuteen laskuun tippuvilta RSI-trendilinjoilta. Nämä linjat antavat olettaa että markkinat tulevat lyhyellä aikavälillä laskemaan vielä ainakin maaliskuun. Periaatteessa on mahdollista että nousu tekee tyhjäksi tämän, mutta tällä hetkellä se ei vaikuta TA:n näkökulmasta todennäköiseltä. Erikoinen poikkeus on ollut OMXH25, joka on pystynyt tekemään jopa uuden huipun vuoden alun romahduksen jälkeen. Suuri kuva ei ole kuitenkaan muuttunut senkään kohdalla ainakaan vielä.

Indeksien (esim. CAC40, EUROSTOXX50 ja - 600, OMXH25) viikkokaavioiden RSI-linjat vaikuttavat olevan voimissaan ja saattavat laskea indeksejä vuoden verran. Kuukausikaavioissa (+DAX) on pidempään laskuun viittaavia signaaleja. Päivänäkymien RSI-signaalit viittaavat ainakin maaliskuun mittaiseen laskuun esim. DAXissa. SP500ssa kevättalven ja kevään laskuun viittaava signaali löytyy 5 tunnin näkymästä. Eri indekseistä löytyy siis erimittaisia laskuun viittaavia signaaleja, minkä tällä hetkellä tulkitsen niin, että kukin kuvaa eri mittaista osaa pidemmässä laskussa. Jokainen siis kuvaa suuremman laskun osalaskua.

Mielenkiintoista pisimmissä (kk-näkymä) laskusignaaleissa on, että ne näyttävät laskun jatkuvan Trumpin kauden ajan. Usein väitetään että USAn presidentin ensimmäinen virkavuosi on nousuvuosi (mitä tapahtui kun Trumpilla tuli vuosi täyteen?). Aika lasketaan tietenkin virkaanastujaisista - ei vaalista. Mielenkiintoista nähdä miten käy, mutta tällä hetkellä (huom!) ja puoli vuotta tätäkin ennen kaaviot ovat viitanneet siihen että Trumpin aikana markkinat laskevat. 

Analyyseja ja metodeja

http://fi.investing.com/indices/germany-30-advanced-chart
Oheisesta kurssikaaviosta voi tarkistaa monien maailman indeksien tilanteen. Pitkäaikainen sijoittaja (aika vuosia) voi valita esimerkiksi kuukausikaavion ja tarkistaa MACDin Histogrammin arvon. Mikäli arvo on positiivinen kuukauden viimeisinä kaupankäyntipäivinä kaikki on hyvin nousun kannalta. Standardilukemien sijasta käyttäisin mieluummin arvoja 8,16 ja liukuva keskiarvo 5. Pitkäaikainen sijoittaja voi myös käyttää esimerkiksi CCIn arvoa 30 samalla periaatteella viikkokaaviossa. Tämä on tietenkin vähän työläämpää.

Sijoittaminen keskipitkällä aikavälillä (n. 2-8 viikkoa) vaatii päivittäistä seuraamista ehkä useampaankin kertaan, mutta tuottaa luonnollisesti hyvin. Toimivan sijoitusmenetelmän löytäminen keskipitkän aikavälin sijoittamiseen on kuitenkin huomattavasti haastavampaa kuin pitkällä tähtäimellä. Muutamia suhteellisen hyvin toimivia menetelmiä olen esittänyt sivuissa. Olennaista on käyttää eri aikatasoja ja tarkoituksenmukaisia indikaattoreita oikealla tavalla. Lopulta voidaan ajatella niinkin, että monien eri indikaattorien informaatio voidaan löytää hyvinkin yksinkertaisesta menetelmästä. Kun menetelmä on hallinnassa sijoittaminen sertifikaatteihin voi tuoda moninkertaisen tuoton riippumatta siitä laskevatko vai nousevatko osakemarkkinat.