sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

"Sell In May And Go Away"

Vuosi on ehtinyt vierähtää Sell In May -aikaan. Mitään ajoittamiseen liittyvää ohjetta ei pitäisi noudattaa sokeasti, mutta tällä kertaa tekninen analyysi näyttää puoltavan vanhaa sanontaa, jonka mukaan osakkeet kannattaisi myydä toukokuussa. Pitää kuitenkin muistaa että tilanne on tämänhetkinen analyysi, eikä poissulje mitään vaihtoehtoja tulevaisuudessa. Huominen, seuraava viikko jne on aina analysoitava erikseen.

Indeksit ovat jälleen äärimmäisen mielenkiintoisessa tilanteessa. DAX ja EuroStoxx50 ovat nousseet viimeviikkoina 200 päivän liukuvan keskiarvon alapuolelle ja jääneet muutamaksi päiväksi kitkuttamaan paikoilleen. Tämä vastaa karhumarkkinalle tyypillistä ilmiötä, josta kirjoitin viime kerralla. SP500 puolestaan on nousussa törmännyt laskevaan bollingerin nauhaan, mikä on myös tyypillinen tilanne laskumarkkinassa. CAC40 ja OMXH25 ovat nousseet teknisesti hieman korkeammalle mutta tämä ei poissulje karhumarkkinaa. Sen sulkee pois tietenkin vasta uusi huippu.

Indeksit ovat testanneet viikkokaavioissa olevia RSI-trendilinjoja ja mikäli tästä lähdetään seuraavaksi alas olisi se hyvin luonteva paikka RSIn näkökulmasta laskulle (n. 10%). Kuukausikaaviossa esim. DAX on juuri 10 kkn liukuvan keskiarvon alapuolella, joka on tyypillinen hetkellisen huipun piste laskumarkkinassa.

Tekniset indikaattorit siis kertovat vahvasti siitä että indeksit kääntyvät seuraavaksi alas ja voivat laskea vielä koko toukokuun. Mikäli näin käy on se nähdäkseni merkki nousseesta karhumarkkinan todennäköisyydestä (josta RSI vihjaa jo vko- ja kk-näkymissä). Indeksien nousu tekisi tilanteesta epäselvän. Tällöin karhumarkkinaa odottavien pitäisi jäädä odottelemaan vielä vähintäänkin sahauksen päättymistä, joka voi kestää kauankin. Nousumarkkinasta olisi kyse vasta kun indeksit tekisivät uusia huippuja. Oma uskoni nousumarkkinaan on kaavioita tutkiessa painunut hyvin alas. Esimerkiksi USAn teknologiaosakkeet käyttäytyvät kuin perinteisessä hintahuipussa: voimakasta pystysuoraa sahausta edestakaisin ylös ja alas. Lopulta kuitenkin vain aika kertoo miten käy!

Mielenkiintoista nähdä missä hinnoissa pyöritään seuraavan tekstin aikaan..
Oheisesta kurssikaaviosta voi tarkistaa monien maailman indeksien tilanteen. Pitkäaikainen sijoittaja (aika vuosia) voi valita esimerkiksi kuukausikaavion ja tarkistaa MACDin Histogrammin arvon. Mikäli arvo on positiivinen kuukauden viimeisinä kaupankäyntipäivinä kaikki on hyvin nousun kannalta. Standardilukemien sijasta käyttäisin mieluummin arvoja 8,16 ja liukuva keskiarvo 5. Pitkäaikainen sijoittaja voi myös käyttää esimerkiksi CCIn arvoa 30 samalla periaatteella viikkokaaviossa. Tämä on tietenkin vähän työläämpää.

Sijoittaminen keskipitkällä aikavälillä (n. 2-8 viikkoa) vaatii päivittäistä seuraamista ehkä useampaankin kertaan, mutta tuottaa luonnollisesti hyvin. Toimivan sijoitusmenetelmän löytäminen keskipitkän aikavälin sijoittamiseen on kuitenkin huomattavasti haastavampaa kuin pitkällä tähtäimellä. Muutamia suhteellisen hyvin toimivia menetelmiä olen esittänyt sivuissa. Olennaista on käyttää eri aikatasoja ja tarkoituksenmukaisia indikaattoreita oikealla tavalla. Lopulta voidaan ajatella niinkin, että monien eri indikaattorien informaatio voidaan löytää hyvinkin yksinkertaisesta menetelmästä. Kun menetelmä on hallinnassa sijoittaminen sertifikaatteihin voi tuoda moninkertaisen tuoton riippumatta siitä laskevatko vai nousevatko osakemarkkinat.