perjantai 23. marraskuuta 2018

Joulunousuun?

Indeksit matelevat pörssilaskun jälkeen n. 10 prosenttia 200 päivän liukuvan keskiarvon alapuolella, joten nousuvaraa on 5-10% jopa karhumarkkinatilanteessa. Tällä viikolla indekseihin(DAX, Dow30, OMXS30) on syntynyt nousuun viittaavia RSI-signaaleja päiväkaavioihin. Nämä signaalit kertovat nousun mahdollisuudesta vuoden vaihteeseen asti, joten saatamme hyvinkin saada jonkinlaista joulunousua. Mikäli olemme karhumarkkinassa nousu kuitenkin loppuu viimeistään 200 päivän liukuvan keskiarvon kohdalla ja indeksit kääntyvät uudestaan alas. Tämä voi tapahtua jo ennen kuin RSIn trendilinja saavuttaa 50 pistettä eli ennen vuodenvihdetta. Joulunousuun on siis mahdollisuus, mutta se ei tietenkään ole välttämättömyys.

Euroopan indekseissä noususta kertova signaali on syntynyt myös viikkokaavioon, joten periaatteessa on mahdollista, että nousu jatkuu pitkäänkin. Tälle signaalille ei voi vielä kuitenkaan antaa merkittävää painoarvoa, sillä nousun signaaleita syntyy viikkonäkymään myös karhumarkkinassa. Laskun signaalit ovat vielä hallitsevia, koska ne ovat konfirmoituneet RSIn trendilinjan testissä. Olennaisia nyt syntyneistä RSIn noususignaaleista viikkonäkymässä tulee vastaa kun muutkin signaalit alkavat viitata nousuun. 
Oheisesta kurssikaaviosta voi tarkistaa monien maailman indeksien tilanteen. Pitkäaikainen sijoittaja (aika vuosia) voi valita esimerkiksi kuukausikaavion ja tarkistaa MACDin Histogrammin arvon. Mikäli arvo on positiivinen kuukauden viimeisinä kaupankäyntipäivinä kaikki on hyvin nousun kannalta. Standardilukemien sijasta käyttäisin mieluummin arvoja 8,16 ja liukuva keskiarvo 5. Pitkäaikainen sijoittaja voi myös käyttää esimerkiksi CCIn arvoa 30 samalla periaatteella viikkokaaviossa. Tämä on tietenkin vähän työläämpää.

Sijoittaminen keskipitkällä aikavälillä (n. 2-8 viikkoa) vaatii päivittäistä seuraamista ehkä useampaankin kertaan, mutta tuottaa luonnollisesti hyvin. Toimivan sijoitusmenetelmän löytäminen keskipitkän aikavälin sijoittamiseen on kuitenkin huomattavasti haastavampaa kuin pitkällä tähtäimellä. Muutamia suhteellisen hyvin toimivia menetelmiä olen esittänyt sivuissa. Olennaista on käyttää eri aikatasoja ja tarkoituksenmukaisia indikaattoreita oikealla tavalla. Lopulta voidaan ajatella niinkin, että monien eri indikaattorien informaatio voidaan löytää hyvinkin yksinkertaisesta menetelmästä. Kun menetelmä on hallinnassa sijoittaminen sertifikaatteihin voi tuoda moninkertaisen tuoton riippumatta siitä laskevatko vai nousevatko osakemarkkinat.