sunnuntai 23. elokuuta 2020

Huippu vai huijaus

Indekseissä ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia teknisten indikaattorien näkökulmasta. Indeksit ympäri maailmaa testaavat pitkäaikaisia RSIn laskulinjojaan USAssa ja Euroopassa (kk-näkymä, vko-näkymä). Mikäli indeksit siis näistä lukemista lähtevät laskuun markkinassa on edelleen sama vanha mahdollisuus pitkäaikaiseen karhumarkkinaan. 

SP500 käväisi tällä viikolla uudessa ATH:ssa. Nähtäväksi jää pitääkö tämä ja onko markkina jatkamassa nousuaan vai onko kyseessä lopulta nousumarkkinan huippu. Tekniset indikaattorit viestittävät vahvasti sen puolesta että lähiaikoina huipun syntymisen mahdollisuus on suuri. Se on voinut jo tapahtua. Yksi mielenkiintoinen aihe"todiste" tälle löytyy Elliottin aaltoteoriasta. Sen mukaan nousutrendin ensimmäinen ja viimeinen viiden vaihe ovat yhtä pitkiä. Näin saattaisi olla käynyt nyt SP500n keväällä alkaneessa nousussa. Kevään nopea nousu on identtinen nousun korkeuden suhteen nyt kesällä nähdyn sahauksen kanssa. Lisäksi samalla kun SP500 on käynyt uudessa huipussa VIX ei ole tehnyt uutta pohjaa. Sen pohjat ovat viime viikolta. SP500 voi olla tuottamassa ns. kaksoishuippua. Lopulta kuitenkin vain hintaliike kertoo mitä tapahtuu. Ensi viikkoa on tässä mielessä hyvin olennainen. Mikäli indeksit laskevat voi myös MACD kääntyä jälleen negatiiviseksi myös DAXin kk-näkymässä. Tilanne on siis sama kuin heinäkuun lopulla.  

 

Oheisesta kurssikaaviosta voi tarkistaa monien maailman indeksien tilanteen. Pitkäaikainen sijoittaja (aika vuosia) voi valita esimerkiksi kuukausikaavion ja tarkistaa MACDin Histogrammin arvon. Mikäli arvo on positiivinen kuukauden viimeisinä kaupankäyntipäivinä kaikki on hyvin nousun kannalta. Standardilukemien sijasta käyttäisin mieluummin arvoja 8,16 ja liukuva keskiarvo 5. Pitkäaikainen sijoittaja voi myös käyttää esimerkiksi CCIn arvoa 30 samalla periaatteella viikkokaaviossa. Tämä on tietenkin vähän työläämpää.

Sijoittaminen keskipitkällä aikavälillä (n. 2-8 viikkoa) vaatii päivittäistä seuraamista ehkä useampaankin kertaan, mutta tuottaa luonnollisesti hyvin. Toimivan sijoitusmenetelmän löytäminen keskipitkän aikavälin sijoittamiseen on kuitenkin huomattavasti haastavampaa kuin pitkällä tähtäimellä. Muutamia suhteellisen hyvin toimivia menetelmiä olen esittänyt sivuissa. Olennaista on käyttää eri aikatasoja ja tarkoituksenmukaisia indikaattoreita oikealla tavalla. Lopulta voidaan ajatella niinkin, että monien eri indikaattorien informaatio voidaan löytää hyvinkin yksinkertaisesta menetelmästä. Kun menetelmä on hallinnassa sijoittaminen sertifikaatteihin voi tuoda moninkertaisen tuoton riippumatta siitä laskevatko vai nousevatko osakemarkkinat.