lauantai 3. syyskuuta 2022

Taasko ylös? vai alas? Kylläpä pomppii.

Indeksit ovat tällä viikolla testailleet päivänäkymässä olevia RSIn trendejä ylöspäin (kts. ed. postaus) ja pääosin RSI on pysynyt nousevan trendin yläpuolella. Tämän vuoksi on mahdollista, että viikon mollivoittoisuudesta huolimatta indeksit voivat olla rakentamassa pohjaa, josta lähdettäisiin seuraavaksi ylöspäin. Kohteena voisi olla 200 päivän liukuvan keskiarvon testit uudestaan tai jopa sen yläpuolella olevien avoimeksi jääneiden gäppien täyttäminen. 

Indeksit ovat selkeästi myös lähellä 200 viikon liukuvaan kesiarvoa, joka on usein toiminut tukitasona sitten vuoden 2011. Ruotsin OMXS30:ssä indeksi on suoraan tämän tason kohdalla. Viimeksi indeksi nousi tältä tasolta ja ensi viikolla jää nähtäväksi käykö nyt samoin. Myös RSIn näkökulmasta indeksien laskun olisi nyt päätyttävä, jotta RSIn trendi säilyisi. Muuten näkemys noususta menettää todennäköisyyttään. 

Nousun mahdollisuutta puoltaa sekin, että on hyvinkin mahdollista, että kolmas vaihe indeksien nousussa on vielä näkemättä. Usein trendin vastaiset liikkeet ovat kolmiosaisia: esim ylös, vähän alas ja suurin piirtein saman verran ylös tai nousutrendissä toiseen suuntaan. Mikäli näin on, kymmenen prosentin nousu voisi hyvinkin tulla kyseeseen. Maanantain hintakehitys on tässä kohdassa jälleen tärkeässä roolissa. Indeksit eivät saisi enää laskea päivän päätteeksi. 

VIXin viiden tunnin näkymästä löytyy sekä pidempään nousuun, että lyhyempään muutaman viikon laskuun viittaavat RSIn trendilinjat. Tämäkin puoltaa näkemystä, että indeksit ensin nousisivat, mutta jatkaisivat laskuaan sen jälkeen. Toisaalta kuitenkin indeksien päivänäkymissä oleva RSIn trendi ylös antaa myös mahdollisuuden pitkäaikaiseen nousuun ainakin vuoden loppuun, jos ei jopa pidemmälle. Tämä on ehkä puolustettavissa sitä kautta, että hyvin harva uskaltaisi tällä hetkellä olettaa, että indeksit tulevat jatkamaan nousuaan. Hyvää on tietenkin se, ettei oletuksia tarvitse tehdä, vaan voi yksinkertaisesti katsoa mitä tapahtuu. 

Mikäli indeksit alkuviikosta jatkavat laskuaan, koko härkämäinen skenaario muuttuu roskiskamaksi. Varsinkin jos 200 viikon liukuva kesiarvokin rikkoutuu alaspäin. Silloin on hyvä palata aikaisemmissa teksteissä käsittelemiini RSIn trendeihin. 

Oheisesta kurssikaaviosta voi tarkistaa monien maailman indeksien tilanteen. Pitkäaikainen sijoittaja (aika vuosia) voi valita esimerkiksi kuukausikaavion ja tarkistaa MACDin Histogrammin arvon. Mikäli arvo on positiivinen kuukauden viimeisinä kaupankäyntipäivinä kaikki on hyvin nousun kannalta. Standardilukemien sijasta käyttäisin mieluummin arvoja 8,16 ja liukuva keskiarvo 5. Pitkäaikainen sijoittaja voi myös käyttää esimerkiksi CCIn arvoa 30 samalla periaatteella viikkokaaviossa. Tämä on tietenkin vähän työläämpää.

Sijoittaminen keskipitkällä aikavälillä (n. 2-8 viikkoa) vaatii päivittäistä seuraamista ehkä useampaankin kertaan, mutta tuottaa luonnollisesti hyvin. Toimivan sijoitusmenetelmän löytäminen keskipitkän aikavälin sijoittamiseen on kuitenkin huomattavasti haastavampaa kuin pitkällä tähtäimellä. Muutamia suhteellisen hyvin toimivia menetelmiä olen esittänyt sivuissa. Olennaista on käyttää eri aikatasoja ja tarkoituksenmukaisia indikaattoreita oikealla tavalla. Lopulta voidaan ajatella niinkin, että monien eri indikaattorien informaatio voidaan löytää hyvinkin yksinkertaisesta menetelmästä. Kun menetelmä on hallinnassa sijoittaminen sertifikaatteihin voi tuoda moninkertaisen tuoton riippumatta siitä laskevatko vai nousevatko osakemarkkinat.