lauantai 29. joulukuuta 2018

2019: härkä-skenaario

...jatkoa edelliselle tekstille.

Vuoden loppu on tuottanut RSI:ssä signaaleja, jotka pakottavat pohtimaan myös härkä-skenaariota vuodelle 2019. Erityisesti Euroopan indekseissä on syntynyt päivän ja viiden tunnin näkymiin RSI-divergenssejä, jotka mahdollistavat nousun alkamisen tammikuun alkupuolella ja nousun jatkumisen jopa kesän loppupuolelle asti. Teknisestä näkökulmasta tällä hetkellä on siis mahdollista että indeksit nousevat suhteellisen pitkäänkin, eikä voi olla pohtimatta ajatusta, että ne voivat tehdä myös uudet huiput. Lopulta kuitenkin vain aika näyttää miten käy, mutta ilman mahdollisuutta ei tapahdu mitään ja näitä mahdollisuuksia tekninen analyysi laskee.

Mikäli indeksit lähtevät nousuun tammikuun aikana (sekin jää vielä nähtäväksi) herää lopulta kevään aikana kysymys kauanko nousu kestää. Kestääkö se niin pitkään kuin RSI:n trendilinjat antavat myöden vai lähdetäänkö laskuun jo aiemmin tyypilliseen karhumarkkinan tapaan? Kevän aikana klassinen 200 päivän liukuva keskiarvo tulee olemaan ensimmäinen välietappi, mutta mahdollisuutta pidempään nousuun voi tarkastella muistakin lähtökohdista. Näen mahdollisena että tämän vuoden (2018) pörssilasku olisi luonteeltaan kolmivaiheinen (alas-vähän ylös ja taas alas) mikä tarkoittaisi että kyseessä on korjausliike pidemmässä nousussa. Kevään aikana selviää miten tämän lopulta käy. Mikäli nousu jatkuu pidempään se tulee rikkomaan ainakin osan pitkäaikaisista karhumaisista RSI-trendilinjoista. Tämä on yksi testi matkan varrella. 

Tulevaa kehitystä voi spekuloida myös vertailemalla indeksejä raaka-aineiden hintoihin. Näyttäisi siltä että härkämarkkinan lopulla raaka-aineiden hinnat nousevat- usein jopa jyrkästi. Vuonna 2017-2018 emme ole nähneet aggressiivista nousua. Vaikka öljyn hinta onkin noussut monet muut raaka-aineet ovat hinnaltaan laskeneet. Vuosi 2019 saattaa siis kuitenkin vielä olla härkämarkkinan vuosi - mutta se tulee olemaan hyvin epävarma sellainen.
Oheisesta kurssikaaviosta voi tarkistaa monien maailman indeksien tilanteen. Pitkäaikainen sijoittaja (aika vuosia) voi valita esimerkiksi kuukausikaavion ja tarkistaa MACDin Histogrammin arvon. Mikäli arvo on positiivinen kuukauden viimeisinä kaupankäyntipäivinä kaikki on hyvin nousun kannalta. Standardilukemien sijasta käyttäisin mieluummin arvoja 8,16 ja liukuva keskiarvo 5. Pitkäaikainen sijoittaja voi myös käyttää esimerkiksi CCIn arvoa 30 samalla periaatteella viikkokaaviossa. Tämä on tietenkin vähän työläämpää.

Sijoittaminen keskipitkällä aikavälillä (n. 2-8 viikkoa) vaatii päivittäistä seuraamista ehkä useampaankin kertaan, mutta tuottaa luonnollisesti hyvin. Toimivan sijoitusmenetelmän löytäminen keskipitkän aikavälin sijoittamiseen on kuitenkin huomattavasti haastavampaa kuin pitkällä tähtäimellä. Muutamia suhteellisen hyvin toimivia menetelmiä olen esittänyt sivuissa. Olennaista on käyttää eri aikatasoja ja tarkoituksenmukaisia indikaattoreita oikealla tavalla. Lopulta voidaan ajatella niinkin, että monien eri indikaattorien informaatio voidaan löytää hyvinkin yksinkertaisesta menetelmästä. Kun menetelmä on hallinnassa sijoittaminen sertifikaatteihin voi tuoda moninkertaisen tuoton riippumatta siitä laskevatko vai nousevatko osakemarkkinat.