perjantai 3. kesäkuuta 2016

Karhu, härkä, karhu, här...

Viimeksi kirjoitin että DAX saattaa hyvinkin laskea 10100 pisteen tasolle ja näin tällä viikolla lopulta kävi. Jatkossa momentum tulee edelleen heikkenemään, joten lähtökohta on, että lasku tulee jatkumaan vielä ensi viikolla. Voi tietenkin käydä niinkin, että tuntitason laskeva RSI-linja huimassa nousussa ylitetään, mutta tämä jää sitten nähtäväksi. Pientä nousua voi kuitenkin viikon aikana tapahtua syntyneiden gappien vuoksi, mutta lähtökohtaisesti perusvire on alaspäin.

SP500 ei ole pystynyt nousemaan niin paljon, että laskeva päivätason RSI-linja olisi rikkoutunut. Ennemminkin RSI on jäänyt kieppumaan tällä viikolla vähän linjan alapuolelle. Pientä nousvaraa siis vielä on, ilman että pidempiaikainen lasku vielä muuttuu epäuskottavaksi. MACD on päivätasolla hyvin alhaalla, joten pienikin lasku laskee sen negatiiviseksi, mikä puolestaan antaisi mahdollisuuden vaikkapa rymylaskuun (tilanne on samanlainen myös DAXissa).

Kullan ja hopean hinnat nousivat perjantaina roimasti, joten viime viikolla kertomani momentumin nousu realisoitui lopulta hinnan nousuna. Kullan hinta puokkoili tukitasonsa yläpuolella koko viikon ja lähti lopulta nousuun. Uskoisin, että nousu voi jatkua ainakin muutaman viikon, sillä momentumilla on varaa vielä nousta.

Pientä pohdintaa vielä DAXista. Erikoista tässä hetkessä on, ettei selkeää alaspäin vievää pidempiaikaista laskevaa RSI-linjaa ole nähtävissä. Tämän vuoksi en pitäisi mahdottomana, että indeksi vielä kävisi edellisen huippunsa yläpuolella n. 10400 pisteessä. Ehkä tämä nähdään kun nykyinen laskusuhdanne päättyy viikon parin päästä. Jos sitten nousun noustua saisimme kunnon RSI-signaalin alaspäin! Toinen vaihtoehto tietenkin on, että vain SP500 tuottaa sellaisen eli mahdollinen lasku menisi sen mukaan mitä RSI on jo SP500ssa aikaansaanut. 

Viikkotason kaaviossa DAXissa on härkämäisiä piirteitä, mutta jää nähtäväksi miten nille käy. CCI30 on edelleen vähän positiivinen ja ylempi bollinger on kääntynyt nousuun juuri kun indeksi on sen lähellä, joten tilaa olisi myös nousta. Tämän vuoksi itse en ota vahvasti kantaa juuri tällä hetkellä indeksin suuntaan. Jatkossa tilanne selkeytyy.

Osakkeita 

Tällä hetkellä Suomen OMXH25:n osakkeista YIT, Outotec, Stora Enso, Konecranes, Telia, Nordea ja Outokumpu ovat tuottaneet viikko- tai kuukausitasolla RSI-signaalin ylöspäin. Tämä tarkoittaa sitä, että nämä osakkeet nousevat tulevien muutaman vuoden aikana todenäköisemmin kuin muut OMXH25:n osakkeet. Muutkin saattavat myöhemmin tuottaa merkittävän RSI-divergenssin, Toisaalta monet mainituista osakkeista ovat nyt nouseet sen verran, että ne voivat tippuakin ja olla edelleen pidemmässä trendissä ylös. Mikäli haluaa yhdistää teknistä analyysia fundamentteihin katsoisin itse näistä kesällä ja syksyllä parhaat ostokandidaadit osaksi salkkua.

Pietrovskin parannellun menetelmän (Current Ratio suurempi kuin aikaisemmin, Osakkeiden osto-ohjelma, positiivinen tulos) mukaisia ostokandidaatteja olisi Helsingin pörssissä esimerkiksi Nokia ja Teleste. Nokia ei kuitenkaan ole vielä päässyt eroon laskuputkestaan teknisessä mielessä ja Teleste on tuottanut RSI-signaalin alaspäin viikkotasolla, mikä suurentaa riskiä. Toisaalta momentum on vielä Telesten kohdalla niin korkealla, etten ihmettelisi vaikka osakkeen arvo vielä nousisi uusiin huippuihn vuoden sisällä..
Oheisesta kurssikaaviosta voi tarkistaa monien maailman indeksien tilanteen. Pitkäaikainen sijoittaja (aika vuosia) voi valita esimerkiksi kuukausikaavion ja tarkistaa MACDin Histogrammin arvon. Mikäli arvo on positiivinen kuukauden viimeisinä kaupankäyntipäivinä kaikki on hyvin nousun kannalta. Standardilukemien sijasta käyttäisin mieluummin arvoja 8,16 ja liukuva keskiarvo 5. Pitkäaikainen sijoittaja voi myös käyttää esimerkiksi CCIn arvoa 30 samalla periaatteella viikkokaaviossa. Tämä on tietenkin vähän työläämpää.

Sijoittaminen keskipitkällä aikavälillä (n. 2-8 viikkoa) vaatii päivittäistä seuraamista ehkä useampaankin kertaan, mutta tuottaa luonnollisesti hyvin. Toimivan sijoitusmenetelmän löytäminen keskipitkän aikavälin sijoittamiseen on kuitenkin huomattavasti haastavampaa kuin pitkällä tähtäimellä. Muutamia suhteellisen hyvin toimivia menetelmiä olen esittänyt sivuissa. Olennaista on käyttää eri aikatasoja ja tarkoituksenmukaisia indikaattoreita oikealla tavalla. Lopulta voidaan ajatella niinkin, että monien eri indikaattorien informaatio voidaan löytää hyvinkin yksinkertaisesta menetelmästä. Kun menetelmä on hallinnassa sijoittaminen sertifikaatteihin voi tuoda moninkertaisen tuoton riippumatta siitä laskevatko vai nousevatko osakemarkkinat.