perjantai 7. tammikuuta 2011

Kuun puolivälin ongelma

Tarkastelin S&P500 -indeksiä vuonna 2003 ja vuonna 2008 alkaneiden bull-markettien aikana ja huomasin yllätyksekseni, että indeksin lasku ajoittui usein kuukauden keskivaiheille. Lähes joka kuukausi indeksi laski hieman (n. 5%) kuun puolivälissä 15. päivän aikaan tai niillä nurkilla ja lähti uuteen nousuun kuun lopussa. Tarkoitukseni ei tietenkään ole ajoittaa markkinoita täydellisesti vaan löytää informaatiota päätöksen tekoon: mikäli indeksi lähtee laskuun kuun puolivälissä ja on selvästi 50 päivän keskiarvon yläpuolella bull-marketin aikana nopea myynti on useimmiten kannattanut tappion välttämikseksi. Uusi sijoitus on useimmiten kannattanut tehdä kuun lopussa ja myydä taas seuraavan kuun puolivälissä. Tällä en tietenkään tarkoita, että tämä toistuisi välttämättä joka kerta, mutta tietyssä tilanteessa ilmiön voi yrittää "haistaa". Yhtenä merkkinä indeksiä tulkitsemalla voi löytää esim. sen, ettei indeksi ole enää noussut vaan se on jäänyt "polkemaan paikoilleen" jo muutamaksi päiväksi. Toisena merkkinä voi pitää ehkä sitä, että jokin muu maailman pörssi on jo selvästi alkanut laskea (yhtenä mielenkiintoisimmista "ensimmäisenä laskijoista" pidän Warsowan pörssiä).

Tänään päivällä ennen USA:n talousdataa pörssit kautta maailman ovat olleet pienessä laskussa. Tunnelmat ovat olleet odottavat. Jenin arvo on tippunut, mikä tekee hyvää Japanille. Japani on näyttänyt kyntensä viime päivinä ja monien Japanirahastojen arvot ovat nousseet 2-3 prosenttia keskiviikkona ja torstaina. Tämä on erittäin hyvää tuottoa ja Japani vaikuttaa hyvältä sijoituskohteelta tulevien viikkojen aikana, mikäli vain jenin arvo ei vahvistu liikaa eli USA:n talousdata on jatkossakin positiivista. Tämänpäivän taloustiedot USA:sta ovat olleet positiivisia, mutta eivät niin positiivisa kuin mitä odotettiin. S&P500 -indeksin tukitaso saattaa olla 1260-1250 paikkeilla, mutta mikäli jonkin päivän päätteeksi jäädään tämän alle voi tiedossa olla ns. "profit taking". Tyypillisen perjantain tapaan S&P500 indeksi notkahti lähes prosentin päivällä USA:n aikaa, mutta lähti sitten paikkaamaan laskuja. Tämä kertoo markkinoiden suhteellisen hyvästä tilasta ja mikäli viimeisinä tunteina ei nähdä pudotusta suhtaudun luottavaisesti seuraavan viikon alkuun. Kullan hinnan lasku tänään on ollut myös positiivinen merkki osakkeiden kannalta. Toisaalta tällaisen laskun yhteydessä mieleeni nousee myös kysymys siitä millä hinnalla kultaan sijoittavia raaka-ainerahastoja kannattaisi ostaa? Tyypillisesti kullan hinta on polkenut paikallaan muutamia päiviä ennen nousuaan, mutta itse en välttämättä jaksa innostua asiasta ennen kuin kullan hinta on laskenut roimasti. Tätä saadaan varmasti odottaa, eikä kulta yleensä ole hyvä sijoituskohde talouden toipuessa.(ks. aiheesta myös luettavaa alta: The Rally...)

Ensi viikolla aletaan jo olla kuun puolivälissä ja tämän vuoksi kannattaa olla erittäin tarkkana sellaisten signaalien suhteen, jotka kertoisivat voittojen kotiuttamisesta. Tämänkertainen kurssiralli on kestänyt puolitoista kuukautta ilman suurempia laskupäiviä, mikä on historiallisesti pitkä aika. Pisin vastaava on muistaakseni kymmen viikon kurssiralli lähiajoilta. Suurta pudotusta en kuitenkaan S&P500 -indeksille odota sillä tukitasot ovat aika lähellä vastassa. Pudotuksen välttämiseksi varoja ei minusta kannata siirtää korkorahastoihin tms. vaan osakerahastoihin, jotka ovat luonteeltaan defensiivisiä. Rahastoja seuraamalla voi huomata mitkä osakerahastot ovat nousseet myös yleisinä bull-marketin laskupäivinä. Nämä ovat yleensä tiettyjen kehittyvien markkinoiden rahastoja tai ns. smallcap -rahastoja. Myös jotkin kiinteistörahastot ja hehkuttamani Japani voivat osoittautua tällaisiksi. Tämä auttaa myös siinä, ettei jää osattomaksi ehkä nopeastikin alkavasta kurssien noususta. Muutamia rahastoja pidän tulevaisuuden mahdollisuuksina, joita en kuitenkaan nyt ostaisi: Puola ja Intia - erityisesti Intian indeksejä kannattaa tarkkailla, sillä ne voivat seuraavien viikkojen aikana kehittyä tilanteeseen, jossa kurssit näyttävät nousseen. Tällainen voisi olla esimerkiksi tilanne, jossa alempi bolingerin nauha on juuri koskettamassa 200 päivän keskiarvoa. Tällä hetkellä Intia on kuitenkin herkkä romahtamaan. Indeksi on jo aikaisemmin laskenut 50 päivän keskiarvon alapuolelle joten se voi hyvin romahtaa jopa 200 päivän tasolle. 

Ajankohtaista luettavaa:

The Rally Isnt Over but Most of the Money Has Been Made

"It's a Terrible Recovery": Dan Greenhaus Explains Why The Economy Feels So Bad

  
Good news is good for the dollar? Imagine that!

Halftime Report

Analyyseja ja metodeja

http://fi.investing.com/indices/germany-30-advanced-chart
Oheisesta kurssikaaviosta voi tarkistaa monien maailman indeksien tilanteen. Pitkäaikainen sijoittaja (aika vuosia) voi valita esimerkiksi kuukausikaavion ja tarkistaa MACDin Histogrammin arvon. Mikäli arvo on positiivinen kuukauden viimeisinä kaupankäyntipäivinä kaikki on hyvin nousun kannalta. Standardilukemien sijasta käyttäisin mieluummin arvoja 8,16 ja liukuva keskiarvo 5. Pitkäaikainen sijoittaja voi myös käyttää esimerkiksi CCIn arvoa 30 samalla periaatteella viikkokaaviossa. Tämä on tietenkin vähän työläämpää.

Sijoittaminen keskipitkällä aikavälillä (n. 2-8 viikkoa) vaatii päivittäistä seuraamista ehkä useampaankin kertaan, mutta tuottaa luonnollisesti hyvin. Toimivan sijoitusmenetelmän löytäminen keskipitkän aikavälin sijoittamiseen on kuitenkin huomattavasti haastavampaa kuin pitkällä tähtäimellä. Muutamia suhteellisen hyvin toimivia menetelmiä olen esittänyt sivuissa. Olennaista on käyttää eri aikatasoja ja tarkoituksenmukaisia indikaattoreita oikealla tavalla. Lopulta voidaan ajatella niinkin, että monien eri indikaattorien informaatio voidaan löytää hyvinkin yksinkertaisesta menetelmästä. Kun menetelmä on hallinnassa sijoittaminen sertifikaatteihin voi tuoda moninkertaisen tuoton riippumatta siitä laskevatko vai nousevatko osakemarkkinat.