sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Tulosjulkistuskausi alkaa

USA:lainen alumiinijätti Alcoa Inc. aloittaa tulosjulkistuksen huomenna sen jälkeen kun USA:n pörssit ovat sulkeutuneet. Tämä tapa poikkeaa siis suomalaisesta sen verran, että sijoittajille annetaan yö aikaa pohtia tulosta. Viimeaikoina tulosjulkistuskaudet ovat olleet positiivisia. Alcoa on aloittanut ne mukavasti ja positiivinen vire on jatkunut koko kauden ajan. Entä tällä kertaa?

Pääsääntönä olen pitänyt, että mikäli tulosjulkistuskauden alussa kurssit ovat lähellä tukitasojaan eli siis alhaalla tulosjulkistuskauteen voi suhtautua osakkeiden näkökulmasta toiveikkaasti. Mikäli taas kurssit ovat valmiiksi lähellä vastustasoaan tulosjulkistuskauteen kannattaa lähteä varovaisin mielin. Samasta aiheesta löytyi myös mielenkiintoinen artikkeli:

Earnings to set tone, upsiden may be limited

Kurssilasku voi hyvinkin tulosten pettäessä odotukset olla jopa kahdeksan prosenttia. Tällainen rytinä kannattaaa yrittää välttää jos haluaa tehdä tuottoa vuoden aikana esim. 30 prosenttia. Tämä tuotto esim. 10000 euron panoksella mahdollistaisi 20 vuodessa miljoonaomaisuuden. USA:n pörssin lasku tukitasoilleen ei kuitenkaan tartu välttämättä kaikkiin maailman pörsseihin, sillä kaikki pörssit eivät ole lähellä vastustasoaan. Varmin tapa suojautua kurssilaskulta on tietenkin pääomien siirtäminen lyhyen koron rahastoihin ja varmin tapa tehdä tuottoa on siirtää ne osakkeisiin kun tukitaso on saavutettu. Itse uskon, että tukitasoa ei tarvitse etsiä yli kymmenen prosentin päästä nykyisestä S&P500:n kurssista, sillä elämme bullmarketin aikaa ja kaikki merkit viittaavat siihen, että talouskasvu on vauhdissa. Bullmarketissakin osakekurssit laskevat ja tulevalla viikolla monet merkit viittaavat siihen, että alle 10 prosentin lasku voi olla käsillä. Rahastoista kannattaa siis etsiä sellaisia osakerahastoja joiden on huomannut nousevan tai ainakin pitävän tasonsa myös USA:n ja monien muiden maailman pörssien laskiessa. Osakkeita kuitenkin kannattaa tällä hetkellä suosia, sillä ne tekevät varsinaisen tuoton bullmarketin aikana. Olen siis edelleen defensiivisten osakeindeksien kannalla, kunnes kurssit ovat laskeneet. Nämä defensiivisiksi kutsumani osakerahastot saattavat tuottaa hyvin kurssien noustessa ja ainakin vähän jopa niiden laskiessakin. Näitä olen tarkemmin viime viikolla jo käsitellyt.

Öljyn hinnan tukitasoksi ounasteltiin siis 80-85 dollaria tynnyriltä. Tämä kannattaa pitää mielessä pohdittaessa sitä, milloin osakkeetkin ovat USA:ssa saavuttaneet tukitasonsa. Öljyn hinta näyttää käyttäytyvän hyvin samalla tavoin kuin S&P500 -indeksi, joten mikäli öljyn hinta tipahtaa alle 85 dollarin saattaa osakkeidenkin tukitaso olla saavutettu. Viimeaikoina on nähty, että öljyn hinta saattaa nopeastikin laskea muutamia prosentteja. Tämä tarkoittaisi että tukitaso voidaan saavuttaa nopeastikin muutamassa päivässä.
Oheisesta kurssikaaviosta voi tarkistaa monien maailman indeksien tilanteen. Pitkäaikainen sijoittaja (aika vuosia) voi valita esimerkiksi kuukausikaavion ja tarkistaa MACDin Histogrammin arvon. Mikäli arvo on positiivinen kuukauden viimeisinä kaupankäyntipäivinä kaikki on hyvin nousun kannalta. Standardilukemien sijasta käyttäisin mieluummin arvoja 8,16 ja liukuva keskiarvo 5. Pitkäaikainen sijoittaja voi myös käyttää esimerkiksi CCIn arvoa 30 samalla periaatteella viikkokaaviossa. Tämä on tietenkin vähän työläämpää.

Sijoittaminen keskipitkällä aikavälillä (n. 2-8 viikkoa) vaatii päivittäistä seuraamista ehkä useampaankin kertaan, mutta tuottaa luonnollisesti hyvin. Toimivan sijoitusmenetelmän löytäminen keskipitkän aikavälin sijoittamiseen on kuitenkin huomattavasti haastavampaa kuin pitkällä tähtäimellä. Muutamia suhteellisen hyvin toimivia menetelmiä olen esittänyt sivuissa. Olennaista on käyttää eri aikatasoja ja tarkoituksenmukaisia indikaattoreita oikealla tavalla. Lopulta voidaan ajatella niinkin, että monien eri indikaattorien informaatio voidaan löytää hyvinkin yksinkertaisesta menetelmästä. Kun menetelmä on hallinnassa sijoittaminen sertifikaatteihin voi tuoda moninkertaisen tuoton riippumatta siitä laskevatko vai nousevatko osakemarkkinat.