torstai 26. heinäkuuta 2012

Mihin sijoittaisi Angelina Jolie?

Kannattaako nyt sijoittaa? Aina kannattaa sijoittaa jos vain sijoittaa oikeaan sijoituskohteeseen ja myy sijoituksensa voitolla. Joka päivä jokin sijoitusinstrumentti tuottaa kymmeniä prosentteja. Olennaista onkin kysyä, miten löydät sijoitusinstrumentin johon kannattaa sijoittaa juuri nyt ja miten tiedät milloin sijoituksesta tulee luopua? Vastaus tähän syntyy olennaisilta osiltaan teknisen analyysin avulla.

Maailman pörssit ovat viimepäivinä jääneet paikoilleen noin viiden prosentin laskun jälkeen. Tekniset indikaattorit varoittavat lisälaskun vaarasta kun RSI ja momentum ovat päiväkaaviossa tehneet uudet pohjat monessa pörssi-indeksissä (konvergenssisignaali alaspäin). Myös Saksan DAX alkaa näyttää heikkouden merkkejä kun Stochastiks on laskenut uuteen pohjaan. Pörssilaskuun kuuluu kuitenkin aina myös pieniä nousuja ja juuri sellainen saattaa olla käsillä seuraavina päivinä. Kuinka lyhyeksi se jää, jää myös nähtäväksi.

Uusien huippujen todennäköisyys on kuitenkin jo nähdäkseni pienempi kuin uusien pohjien ja jokainen varmasti ymmärtää mitä tämä tarkoittaa. Lasku tulee pääsääntönä jatkumaan kunnes monissa pörsseissä alkaa taas ilmaantua RSI-ostosignaaleja päivätasolla. Tuntitasolla tällainen esiintyi jo eilen, mutta käytännössä tästä ei seurannut nousua, vaan indeksi käyttäytyi kuin Nokian osake viimeaikoina - jokainen ostosignaalin jälkeinen nousu jäi tuntitasolla lyhyeksi. Tämä on tyypillinen pidempiaikaisen laskun merkki, vaikkakin Nokian tilanne voi hyvinkin olla muuttumassa sillä se on noussut viiimepäivinä vastavirtaan.

McClellanin oskillaattori kertoo samoin pörssilaskun vaarasta, kun sen pohjat ovat laskeneet miinukselle uusiin pohjiin. Uusia pidemmän ajan bull-sijoituksia ei kannata ehkä tehdä ennen kuin McClellankin tuottaa ostohetkeen viittaavan divergenssin. Samasta kertoo VIX, joka näyttää päivätasolla olevan selkeässä noususuhdanteessa. Kun VIX nousee pörssit laskevat. Tuntitasolla VIX voi vähän laskea, mikä sopii yhteen lyhytaikaisen pörssinousumahdollisuuden kanssa.

Indeksejä voi tietenkin keksiä jos jonkinlaisia. Jotkin näyttelijöiden mukaan rakennetut indeksit ovat tuottaneet selkeästi paremmin kuin pörssi-indeksi yleisesti. Mukana ovat sellaisten yhtiöiden osakkeet, joiden toiminnassa kyseinen näyttelijä on hommissa.


Oheisesta kurssikaaviosta voi tarkistaa monien maailman indeksien tilanteen. Pitkäaikainen sijoittaja (aika vuosia) voi valita esimerkiksi kuukausikaavion ja tarkistaa MACDin Histogrammin arvon. Mikäli arvo on positiivinen kuukauden viimeisinä kaupankäyntipäivinä kaikki on hyvin nousun kannalta. Standardilukemien sijasta käyttäisin mieluummin arvoja 8,16 ja liukuva keskiarvo 5. Pitkäaikainen sijoittaja voi myös käyttää esimerkiksi CCIn arvoa 30 samalla periaatteella viikkokaaviossa. Tämä on tietenkin vähän työläämpää.

Sijoittaminen keskipitkällä aikavälillä (n. 2-8 viikkoa) vaatii päivittäistä seuraamista ehkä useampaankin kertaan, mutta tuottaa luonnollisesti hyvin. Toimivan sijoitusmenetelmän löytäminen keskipitkän aikavälin sijoittamiseen on kuitenkin huomattavasti haastavampaa kuin pitkällä tähtäimellä. Muutamia suhteellisen hyvin toimivia menetelmiä olen esittänyt sivuissa. Olennaista on käyttää eri aikatasoja ja tarkoituksenmukaisia indikaattoreita oikealla tavalla. Lopulta voidaan ajatella niinkin, että monien eri indikaattorien informaatio voidaan löytää hyvinkin yksinkertaisesta menetelmästä. Kun menetelmä on hallinnassa sijoittaminen sertifikaatteihin voi tuoda moninkertaisen tuoton riippumatta siitä laskevatko vai nousevatko osakemarkkinat.