perjantai 3. elokuuta 2012

Ylös ja alas, Osa 2

Eilen tipahdettiin kolme prosenttia ja tänään sitten taas ylös suurinpiirtein saman verran vähän pörssistä riippuen. Tämänkaltaisen heilumisen tarkoitus on pistää jokaisen mahdollisen sijoittajan pää pyörälle, niin ettei hän enää tiedä mihin uskoisi. Soppaan sopii hyvin myös jokin hyvältä kuulostava uutinen kaiken karmeuden keskellä ja vielä jokin "asiantuntija" vetoamaan P/E-lukuihin, että osakkeet ovat halpoja.

Teknisen analyysin mukaan ei kuitenkaan ole mitään syytä luopua ajatuksesta, että pörssit tulevat pian aloittamaan laskunsa. Sama mielenkiintoinen tilanne on esiintynyt jälleen tänään kuin maaliskuun huipullakin. Nimenomaan huipulla Saksan DAX kykeni tekemään uuden huipun äärimmäisen RSI-myyntisignaalin kera, mutta Suomen OMXH25 ei kyennyt enää nousemaan uuteen huipuunsa. Näin kävi tänäänkin. Tämä ei kuitenkaan ole yksin mikään huipun merkki, mutta epäterveellisestä tilanteesta kertoo nimenomaan se, että yhtenä päivänä lasketaan useita prosentteja ja seuraavana taas noustaan saman verran. Tällainen toiminta on tyypillistä huipuilla ja pohjilla - ja pohjalla tässä tuskin ollaan(vrt. esim syksyn 2011 nopean nousun jälkeinen sahaava lasku).

Intian pörssi on usein edeltänyt länsipörssejä noin kuukaudella ja nyt se on jatkanut laskuaan, joka alkoi 10. 7.

Varsinaiset laskun merkit on selvästi nähtävissä. Mikäli nämä muuttuvat on aika muuttaa tietenkin näkemystäkin. RSI-divergenssimyyntisignaaleja on ilmennyt lähes kaikissa läntisissä pörsseissä ja USAssa RSI on jäänyt 60 pisteen tasolle, mikä on tyypillisen alhainen pörssilaskun ajalle. Myös momentum on tuottanut myyntidivergenssisignaaleja. Tämän lisäksi myös McClellanin oskillaattori on jo päiviä tuottanut vastaavaa. Lisäksi volatiliteetti-indeksit (VDAX ja VIX) saattavat olla juuri nyt pohjalla, sillä ne ovat tuottaneet RSI-ostosignaalin jo jokin aika sitten ja ovat siis lähtöaikeissa nousuun. Pieni pudotus vain todennäköisesti varmistaisi tilanteen. Kun volatiliteetti lähtee nousuun laskevat pörssikurssit - ja tämä nousu todennäköisesti yltäisi uuteen huipuun (mikä tarkoittaisi pörssikurssien laskemista uuteen pohjaan).

Muutamat asiat saattavat kuitenkin vielä kertoa siitä, että varsinainen lasku on vielä parin prosentin nousun päässä. Erityisesti odottelen FastStochastiksin(6) liukuvan keskiarvon nousua yli 90 pisteen, sillä usein huipulla tai viimeisessä nousussa ennen huippua tämä lukema on saavutettu. Nyt kieputaan 88 pisteen tasolla. Toisaalta mukava merkki olisi myös volumen nousu korkealle Saksan DAXissa. Tämä kertoisi myynnistä. SlowStochastiks ja MACD ovat kuitenkin tuottaneet jo myyntidivergenssit, joten hyvin lähellä huippua ollaan. Mielenkiintoinen seikka on sekin, että ennen suurta laskua SP500ssa on MACDin arvo pitkään kieppunut vain kymmenen pisteen lukemassa ja alle ja se on tällä hetkellä USAssa noin 9 pistettä (MACDin lasku miinukselle on lopulta vienyt n. viikon). Pitkässä pörssinousussa lukemat ovat lähellä kahtakymmentä USAssa ja laskussa miinuksella. Tähän kun vielä lisätään kaikki poliittinen ja taloudellinen taantumus ja sopiva ajankohta (syksyn alku) on pörssilaskua pidettävä hyvin todennäköisenä seuraavina viikkoina.

Mikäli nämä analyysit ovat pielessä voi sitten heittää romukoppaan keskeisen osan klassista pörssianalyysia.

Täällä selityksiä teknisen analyysin termeihin.
Oheisesta kurssikaaviosta voi tarkistaa monien maailman indeksien tilanteen. Pitkäaikainen sijoittaja (aika vuosia) voi valita esimerkiksi kuukausikaavion ja tarkistaa MACDin Histogrammin arvon. Mikäli arvo on positiivinen kuukauden viimeisinä kaupankäyntipäivinä kaikki on hyvin nousun kannalta. Standardilukemien sijasta käyttäisin mieluummin arvoja 8,16 ja liukuva keskiarvo 5. Pitkäaikainen sijoittaja voi myös käyttää esimerkiksi CCIn arvoa 30 samalla periaatteella viikkokaaviossa. Tämä on tietenkin vähän työläämpää.

Sijoittaminen keskipitkällä aikavälillä (n. 2-8 viikkoa) vaatii päivittäistä seuraamista ehkä useampaankin kertaan, mutta tuottaa luonnollisesti hyvin. Toimivan sijoitusmenetelmän löytäminen keskipitkän aikavälin sijoittamiseen on kuitenkin huomattavasti haastavampaa kuin pitkällä tähtäimellä. Muutamia suhteellisen hyvin toimivia menetelmiä olen esittänyt sivuissa. Olennaista on käyttää eri aikatasoja ja tarkoituksenmukaisia indikaattoreita oikealla tavalla. Lopulta voidaan ajatella niinkin, että monien eri indikaattorien informaatio voidaan löytää hyvinkin yksinkertaisesta menetelmästä. Kun menetelmä on hallinnassa sijoittaminen sertifikaatteihin voi tuoda moninkertaisen tuoton riippumatta siitä laskevatko vai nousevatko osakemarkkinat.