sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Epärytmistä menoa...

Viimeviikon päivätason bear-ostosignaali toteutui USA:ssa ja indeksit ovat laskeneet. DAXissa puolestaan pysyttiin noususssa ja bear-ostosignaali päivätasollakin rikkoutui nopeasti, eikä alunperinkään konfirmoitunut tuntitasolla kun RSI21MA9 jäi positiiviseksi. 

Viikkotasolla SP500 on edelleen tuottamassa bull-ostosignaalia, mutta päivä- tai tuntitason signaalit puuttuvat. Menetelmäni edellyttäisi vielä indeksin laskua. Indeksiin on kuitenkin syntynyt RSI-divergenssi ylöspäin, mutta sen varaan en paljoakaan laske. DAXissa ollaan nousun jälkeen tilanteessa, jossa voi odottaa päivätason bull-signaaleja, jotka ovat mahdollisia mikäli pienen laskun jälkeen päivätasolla CCI10 laskee selvästi negatiiviseksi, mutta CCI30 pysyy lähes positiivisena. Toisaalta nopea lasku voisi tuottaa myös viikkotason bull-signaalin tai mikäli käy kuten Pretzels vielälin odottaa tulisimme näkemään viikkotason bear-signaalin kun CCIn arvot laskisivat yhtäaikaa negatiivisiksi. Tämä vaatisi kuitenkin SP500:ssakin vielä muutaman viikon heiluntaa.  

Tilanne on hyvin erikoinen, sillä usein USA:n ja Saksan indeksit kulkevat samaa rataa. Näin ei ole nyt kuitenkaan käynyt. Jossakin vaiheessa ne kuitenkin löytävät yhteisen rytmin. Ja uskoisin, että heilunta jatkuu edelleen, eikä selkeään keskipitkän aikavälin trendiin päästä.Tällä hetkellä indikaattorit eivät siis kerro menetelmäni mukaisesta optimaalisesta bull- tai bear-ostohetkestä. Uusi tilaisuuksia odotellessa.  
Oheisesta kurssikaaviosta voi tarkistaa monien maailman indeksien tilanteen. Pitkäaikainen sijoittaja (aika vuosia) voi valita esimerkiksi kuukausikaavion ja tarkistaa MACDin Histogrammin arvon. Mikäli arvo on positiivinen kuukauden viimeisinä kaupankäyntipäivinä kaikki on hyvin nousun kannalta. Standardilukemien sijasta käyttäisin mieluummin arvoja 8,16 ja liukuva keskiarvo 5. Pitkäaikainen sijoittaja voi myös käyttää esimerkiksi CCIn arvoa 30 samalla periaatteella viikkokaaviossa. Tämä on tietenkin vähän työläämpää.

Sijoittaminen keskipitkällä aikavälillä (n. 2-8 viikkoa) vaatii päivittäistä seuraamista ehkä useampaankin kertaan, mutta tuottaa luonnollisesti hyvin. Toimivan sijoitusmenetelmän löytäminen keskipitkän aikavälin sijoittamiseen on kuitenkin huomattavasti haastavampaa kuin pitkällä tähtäimellä. Muutamia suhteellisen hyvin toimivia menetelmiä olen esittänyt sivuissa. Olennaista on käyttää eri aikatasoja ja tarkoituksenmukaisia indikaattoreita oikealla tavalla. Lopulta voidaan ajatella niinkin, että monien eri indikaattorien informaatio voidaan löytää hyvinkin yksinkertaisesta menetelmästä. Kun menetelmä on hallinnassa sijoittaminen sertifikaatteihin voi tuoda moninkertaisen tuoton riippumatta siitä laskevatko vai nousevatko osakemarkkinat.