lauantai 4. huhtikuuta 2015

Pääsiäisanalyysit

DAX on odotetusti poukkoillut paikallaan muutaman viikon, eikä olisi mikään ihme menneen peruustella, että sama puudutus jatkuisi vielä pari viikkoa. Käykö näin vai ei, on tietenkin oma kysymyksensä.

Viime viikon perjantai tuotti päiväkaaviossa mahdollisen ostosignaalin CCI-vertailussa ja indeksi nousikin vähän alkuviikosta. Mihinkään euforiaan ei kuitenkaan tällä viikolla lähdetty. CCI on myös päiväkaaviossa uhkaavasti laskemassa tavalla, joka on tyypillistä laskun alkuvaiheessa. Tämä ei tietenkään tarkoita, että lasku välttämättä alkaisi. Viiden tunnin kaavio on laksun kannalta myös otollinen, sillä MACD on laskenut selvästi vaikkakin on vielä positiivisella puolella. Selvä divergenssityyppinen kehitys voi johdattaa indeksiä laskuun ensi viikolla. Tilanne on kuitenkin edelleen lähes fifty-fifty, joten en julista laskun suurta todennäköisyyttä kovin suurella rintaäänellä.

Vastustasojen näkökulmasta tilanne on myös hyvin kaksijakoinen. Toisaalta DAXin nousu on päättynyt tyypilliseen vastustasoon vähän indeksin huippua matalammalle, toisaalta tämän viikon kehitys on myös löytänyt tukitason. Näyttää siltä, että DAX liikkui tämän viikon selkeässä hitaasti alaspäin laskevassa putkessa.

Ensi viikko kertoo miten käy. Tällä hetkellä voi kuitenkin sanoa sen, ettei kyseessä ole vieläkään järjestelmäni mukainen bull- tai bear-ostohetki. CCI on päiväkaaviossa laskenut, mutta ei vielä tarpeeksi. Seuraavat viikot luonnollisesti osoittavat onko aihetta vielä odottaa tähän kevääseen optimaalista bull-ostopäivää. Se voi mennä tietenkin kesäänkin. Näitä päiviä kun on muutama (2-5) vuodessa.

Oheisesta kurssikaaviosta voi tarkistaa monien maailman indeksien tilanteen. Pitkäaikainen sijoittaja (aika vuosia) voi valita esimerkiksi kuukausikaavion ja tarkistaa MACDin Histogrammin arvon. Mikäli arvo on positiivinen kuukauden viimeisinä kaupankäyntipäivinä kaikki on hyvin nousun kannalta. Standardilukemien sijasta käyttäisin mieluummin arvoja 8,16 ja liukuva keskiarvo 5. Pitkäaikainen sijoittaja voi myös käyttää esimerkiksi CCIn arvoa 30 samalla periaatteella viikkokaaviossa. Tämä on tietenkin vähän työläämpää.

Sijoittaminen keskipitkällä aikavälillä (n. 2-8 viikkoa) vaatii päivittäistä seuraamista ehkä useampaankin kertaan, mutta tuottaa luonnollisesti hyvin. Toimivan sijoitusmenetelmän löytäminen keskipitkän aikavälin sijoittamiseen on kuitenkin huomattavasti haastavampaa kuin pitkällä tähtäimellä. Muutamia suhteellisen hyvin toimivia menetelmiä olen esittänyt sivuissa. Olennaista on käyttää eri aikatasoja ja tarkoituksenmukaisia indikaattoreita oikealla tavalla. Lopulta voidaan ajatella niinkin, että monien eri indikaattorien informaatio voidaan löytää hyvinkin yksinkertaisesta menetelmästä. Kun menetelmä on hallinnassa sijoittaminen sertifikaatteihin voi tuoda moninkertaisen tuoton riippumatta siitä laskevatko vai nousevatko osakemarkkinat.