lauantai 18. huhtikuuta 2015

Parin viikon lasku ja kesäpohdintaa?

Edellisessä kirjoituksessa mainitsemani divergenssit tekivät sitten työtä käskettyä ja indeksit (DAX) lähtivät selvään laskuun. Tekniset indikaattorit kertovat, että olemme nyt keskipitkän aikavälin laskussa, joka saattaa kestää muutaman viikon ehkä kuun loppuun asti.

CCI30 tippui DAXIssa päivätasollakin negatiiviseksi, mutta viikkotasolla CCI10 ja CCI30 ovat selkeästi eri pistelukemissa, joten olemme normaalissa muutaman viikon korjausliikkeessä. Päivätason RSÏ-divergenssi on niin jyrkkä, että lasku on todennäköisesti lyhytaikainen ja kestää divergenssistä määritetyn linjan mukaan kuun loppuun asti. Tämä on tietenkin vain todennäköistä ja saattaa käydä toisinkin, varsinkin jos indeksi kehittyy niin, että tekninen puoli merkittävästi muuttuu. Tuntitasolla indeksi laski niin paljon, etten ihmettelisi jos ensi viikolla nähdään pientä nousua. Se todennäköisesti kuitenkin kääntyy uudestaan laskuun kohti kuun vaihdetta oman teknisen tulkintani mukaan.

SP500 tukee tätä tulkintaa, mutta kertoo myös muusta. Siinäkin on havaittavissa laskeva RSI-linja (5 tunnin kaavio), joka on pian alittamassa 60 pisteen tasoa, mikä kiihdyttää laskua. Linja on kuitenkin loivempi, joten lasku tai tasapaksu meno tulee jatkumaan SP500ssa todennäköisesti vielä ainakin muutaman kuukauden. Näin ollen selkeä nousu alkaisi vasta esim. heinakuussa.

Mikäli tarina SP500sta pitää paikkansa tulemme näkemään myös DAXissa kahden viikon päästä alkavan nousun jälkeen (uusi huippu juhannuksena 13000/14000?) uuden laskun, jonka pohja sijoittuisi heinäkuulle tai niille paikkeille. Viikkotason RSI linja SP500 laskisi 50 pisteen tasolle vasta vuoden lopussa. Jos tämän mukaan mennään lasku jatkuu lähellä vuoden loppua, mutta tällaiset ennustukset ovat laadultaan sammakkotohtorin ennustusten luokkaa. Tilannetta pitää analysoida jatkuvasti, sillä RSI-linjat eivät ole luonteeltaan ehdottomia, vaan ne voivat rikkoutua ennen teoreettista optimia.

Eli: nyt pari viikkoa laskua, sitten nousua juhannukseen ja taas laskua heinäkuussa. Käykö näin, sitä pitää tutkia reaaliaikaisesti.

USA:n keskuspankin koron nosto on tässä varmaankin taustalla. SP500 ei ole kehittynyt tämän vuoden aikana erikoisesti, joten siellä koron nosto yms. varmasti tuntuu. Saattaakin käydä niin, että kun lopulta korkoa nostetaan osakkeet lähteävät kiitoon ylöspäin kun hinnoittelu on tapahtunut jo etukäteen. Toinen mahdollisuus syksyyn on tietenkin se, että koron nosto saa aikaan jonkinlaisen bear-marketin, kunnesa taloustilanne paranee. Tätä pidän kuitenkin epätodennäköisenä jos USA:n bkt on ounastellussa 3 prosentissa tämän vuoden aikana. Myös Kiina on tietenkin olennainen ja jos siellä BKT laskee kolmeen prosenttiin voi edessä olla bear-market. Mitä silloin tapahtuu Euroopassa? USA:n QE:tä pohdiskellen ja muistellen Euroopassa noustaisiin ja USAssa vähemmän.
Oheisesta kurssikaaviosta voi tarkistaa monien maailman indeksien tilanteen. Pitkäaikainen sijoittaja (aika vuosia) voi valita esimerkiksi kuukausikaavion ja tarkistaa MACDin Histogrammin arvon. Mikäli arvo on positiivinen kuukauden viimeisinä kaupankäyntipäivinä kaikki on hyvin nousun kannalta. Standardilukemien sijasta käyttäisin mieluummin arvoja 8,16 ja liukuva keskiarvo 5. Pitkäaikainen sijoittaja voi myös käyttää esimerkiksi CCIn arvoa 30 samalla periaatteella viikkokaaviossa. Tämä on tietenkin vähän työläämpää.

Sijoittaminen keskipitkällä aikavälillä (n. 2-8 viikkoa) vaatii päivittäistä seuraamista ehkä useampaankin kertaan, mutta tuottaa luonnollisesti hyvin. Toimivan sijoitusmenetelmän löytäminen keskipitkän aikavälin sijoittamiseen on kuitenkin huomattavasti haastavampaa kuin pitkällä tähtäimellä. Muutamia suhteellisen hyvin toimivia menetelmiä olen esittänyt sivuissa. Olennaista on käyttää eri aikatasoja ja tarkoituksenmukaisia indikaattoreita oikealla tavalla. Lopulta voidaan ajatella niinkin, että monien eri indikaattorien informaatio voidaan löytää hyvinkin yksinkertaisesta menetelmästä. Kun menetelmä on hallinnassa sijoittaminen sertifikaatteihin voi tuoda moninkertaisen tuoton riippumatta siitä laskevatko vai nousevatko osakemarkkinat.