sunnuntai 9. elokuuta 2015

Elokuu!

Elokuu on itselleni yksi pörssimaailman inhottavimmista kuukausista, mikä johtuu erityisesti sen maineesta vuodelta 2011. Silloin indeksit romahtivat ja bull-market päättyi, kunnes alkoi nopeasti uudestaan. Miten käy nyt? Tullaanko taas alas kun USAssa näytetään hermoilevan FEDin koronnnoston kanssa.

Oma arvaukseni on, että heilunta vähenee vasta syyskuussa FEDin koronnoston ja EKP:n raharuiskeen jälkeen. Teknisessä mielessä ei tällä hetkellä näy mitään selkeitä syitä uskoa toisaalta suureen pörssilaskuun, vaan kaikki päivätason RSI-signaalit yms. ovat vieläkin jäljellä. Tämä ei kuitenkaan sulje pois heilunnan mahdollisuutta. Tällä hetkellä en siis vielä usko selkeän nousutrendin alkamiseen, mutta en selkeään laskutrendiinkään. Lopulta muutamien viikkojen jälkeen selkeä trendi kuitenkin alkaa - ja uskoisin sen olevan ylöspäin. Tämä näkyy myös DAXin tuntikaaviossa. Noin viikko sitten syntyi RSI-signaali, joka saattaa nostaa pörssiä, mutta RSI-linja on jälleen sen verran loiva, että kestää ennen kuin indeksissä on tarpeeksi momentumia lähteä kunnon nousuun. Tämä voisi tapahtua kun linja on saavuttanut 30 pisteen tason ensi viikolla. Toisaalta en pidä loivista linjoista, sillä ne ovat usein osoittautuneet vääriksi signaaleiksi 40 pisteen kohdalla. Eli: syyskuuta saattaa olla hyvä odotella.

Oli miten oli, tekninen analyysi pitää kuitenkin ajan tasalla.

Löysin sattumalta muutamia artikkeleita, jotka ovat hyvin samoilla linjoilla tulevan vuoden kehityksestä teknisen analyysin kanssa. Tässä yksi video ja tässä artikkeli, jossa povataan nousua vuodeksi eteenpäin. Tässä vielä yksi blogikirjoitus aiheesta. Nämä ovat aika hyvin linjassa päivätason RSI-linjan kanssa, joka ennustaa DAXin nousua ensi vuoden huhtikuulle asti.


Oheisesta kurssikaaviosta voi tarkistaa monien maailman indeksien tilanteen. Pitkäaikainen sijoittaja (aika vuosia) voi valita esimerkiksi kuukausikaavion ja tarkistaa MACDin Histogrammin arvon. Mikäli arvo on positiivinen kuukauden viimeisinä kaupankäyntipäivinä kaikki on hyvin nousun kannalta. Standardilukemien sijasta käyttäisin mieluummin arvoja 8,16 ja liukuva keskiarvo 5. Pitkäaikainen sijoittaja voi myös käyttää esimerkiksi CCIn arvoa 30 samalla periaatteella viikkokaaviossa. Tämä on tietenkin vähän työläämpää.

Sijoittaminen keskipitkällä aikavälillä (n. 2-8 viikkoa) vaatii päivittäistä seuraamista ehkä useampaankin kertaan, mutta tuottaa luonnollisesti hyvin. Toimivan sijoitusmenetelmän löytäminen keskipitkän aikavälin sijoittamiseen on kuitenkin huomattavasti haastavampaa kuin pitkällä tähtäimellä. Muutamia suhteellisen hyvin toimivia menetelmiä olen esittänyt sivuissa. Olennaista on käyttää eri aikatasoja ja tarkoituksenmukaisia indikaattoreita oikealla tavalla. Lopulta voidaan ajatella niinkin, että monien eri indikaattorien informaatio voidaan löytää hyvinkin yksinkertaisesta menetelmästä. Kun menetelmä on hallinnassa sijoittaminen sertifikaatteihin voi tuoda moninkertaisen tuoton riippumatta siitä laskevatko vai nousevatko osakemarkkinat.