lauantai 15. elokuuta 2015

Käännekohta!

Klassiset ja hyvinkin yksinkertaiset tekniset mittarit osoittavat, että maailman pörsseissä on käynnissä käännekohta juuri näinä päivinä. DAX on tippunut uuudestaan 200 päivän keskiarvolle, joka on bull-marketissa yleinen keskipitkän aikavälin pohja, josta noustaan ylöspäin. Samalla tällä viikolla syntyi taas tuntitason RSI-divergenssi, joka voi saada momentumia sen verran, että ensi viikolla lähdettäisiin nousuun.

Mikäli DAX kuitenkin laskee pari prosenttia muuttuu todennäköisyys isosta laskusta suuremmaksi. Tällöin päivätason nouseva RSI-signaali ja 200 päivän keskiarvo rikkoutuvat ja kun CCI30 on entuudestaan negatiivisena viikkokaaviossa tilanne vain pahenee. Olemme siis merkittävässä käännekohdassa ja seuraavan viikon suunta ratkaisee tulevien viikkojen mahdollisuudet ainakin tällä erää.

Öljyn hinta on tippunut edelleen ja viikkotason bollinger saattaa tarkoittaa, että hinta tippuisi 36 dollariin. Ylöspäin on jo syntynyt divergenssejä päivä- ja viikkotasoilla (RSI, MACD), joten momentum on kasvanut. Nämä voivat kuitenkin osoittautua vielä heikoiksikin. Uskoisin kuitenkin, että olemme jo aika lähellä hintapohjaa, mutta merkkejä varsinaisen nousun alkamisesta ei ole. Ne voivat syntyä tietenkin milloin vain. Nousu voi olla nyt nopeaakin, sillä tekniset indikaattorit ovat korkeammalla, vaikka hinta on matalammalla. Toisaalta kuukausikaavio osoittaa, että pidemmän ajan hintapohja on usein löytynyt alemman bollingerin nauhan alapuolelta, mikä tarkoittaisi vielä laskua 30 dollariin.
Oheisesta kurssikaaviosta voi tarkistaa monien maailman indeksien tilanteen. Pitkäaikainen sijoittaja (aika vuosia) voi valita esimerkiksi kuukausikaavion ja tarkistaa MACDin Histogrammin arvon. Mikäli arvo on positiivinen kuukauden viimeisinä kaupankäyntipäivinä kaikki on hyvin nousun kannalta. Standardilukemien sijasta käyttäisin mieluummin arvoja 8,16 ja liukuva keskiarvo 5. Pitkäaikainen sijoittaja voi myös käyttää esimerkiksi CCIn arvoa 30 samalla periaatteella viikkokaaviossa. Tämä on tietenkin vähän työläämpää.

Sijoittaminen keskipitkällä aikavälillä (n. 2-8 viikkoa) vaatii päivittäistä seuraamista ehkä useampaankin kertaan, mutta tuottaa luonnollisesti hyvin. Toimivan sijoitusmenetelmän löytäminen keskipitkän aikavälin sijoittamiseen on kuitenkin huomattavasti haastavampaa kuin pitkällä tähtäimellä. Muutamia suhteellisen hyvin toimivia menetelmiä olen esittänyt sivuissa. Olennaista on käyttää eri aikatasoja ja tarkoituksenmukaisia indikaattoreita oikealla tavalla. Lopulta voidaan ajatella niinkin, että monien eri indikaattorien informaatio voidaan löytää hyvinkin yksinkertaisesta menetelmästä. Kun menetelmä on hallinnassa sijoittaminen sertifikaatteihin voi tuoda moninkertaisen tuoton riippumatta siitä laskevatko vai nousevatko osakemarkkinat.