perjantai 15. tammikuuta 2016

Härkä vai karhu?

Tällä viikolla indeksit laskivat voimakkaasti. Keskiviikkona aamupäivällä dax tuotti shorttauspaikan kun rsi nousi laskevalle trendilinjalleen. Torstaina dax tippui, mutta löysi tuen pitkäaikaisesta trendilinjastaan 9700 pisteen kohdalta. Samalla rsi kääntyi ylöspäin nousevalta linjaltaan. Dax on siis tuottanut sekä karhumaisen, että härkämäisen kuvion. Tilanne on samanlainen myös päivätasolla ja olennaista tulevaisuuden kannalta on kumpi linjoista säilyy. Mikäli lähdemme tästä nyt selkeään nousuun voimme olla merkittävän nousun alussa. Mikäli taas dax alittaa 9600 pistettä, eikä nouse nopeasti, voi lasku olla huimaa.

Itse kallistun vähän härkämäiselle puolelle, sillä olemme merkittävän nousevan trendilinjan kohdalla ( aina vuodelta 2009 lähtien) ja toiseksi dax kääntyi juuri tilanteessa, jossa nykyinen lasku on yhtä pitkä kuin edellinenkin eli n. 1200 pistettä. Kuvio on siis selkeä. Lisäksi McClellan on tuottanut härkämäisen divergenssin. Jos lähdemme nousuun dax voi tehdä uuden huipun kevään aikana (yli 12400) ja jos lähdemme laskuun, dax voi laskea hyvinkin 8400 pisteeseen. Ajatus uudesta huipusta perustuu indeksin muodostamaan kuvioon. Nousun alussa nähdään usein pienempi nousu, joka laskee lähelle alimpien kynttilöiden huippuja. Tästä muodostuu tukitaso.  Jos nyt olemme tässä tilanteessa (kuten näyttää) indeksi on muodostanut erittäin  suuren alkunousun, jonka jälkeen voimme nähdä massiivisen nousun. Tämä voisi kestää kevääseen ja tuottaa lopulta pitkän ajan divergenssin, joka johtaisi laskua syksyllä. Toinen vaihtoehto on, että nousu pysähtyy johonkin vastustasoon, kuten 200 päivän keskiarvoon.

Lopulta suunta on kiinni 9700 pisteestä daxissa. Lähipäivinä indeksin on kyettävä selvittämään tämä alue.

Perjantai-illan kehityksestä

Iltaan mennessä indeksi laski 9500 tasolle ja jäi selkeästi pitkäaikaisen linjansa alapuolelle. Ensi viikolla indeksin tulisi nousta uudestaan 9700 pisteen yläpuolelle, jotta nousu voisi alkaa. Tähän on mahdollisuus, mutta se vaatii indeksin nousua heti alkuviikosta. Nousun kannalta olisi hyvä jos indeksi jäisi edes sahaamaan paikoilleen 9700 pisteen ympärille. Mikäli lasku jatkuu heti voimakkaana tuntitason nouseva RSI-linja rikkoutuu, jolloin ei momentumista enää löydy nousulle tukea ja indeksi voi laskea aina hyvinkin alas - ehkä jopa 8400 pisteeseen, mutta joka tapauksessa ainakin viikon loppuun jos ei seuraavallakin viikolla. Tällöin voisimme kokea uuden nousun esimerkiksi kohti 200 päivän keskiarvoa n. 10800 - 10500 pisteessä ja siitä taas ehkä keväällä/kesällä alas.

Analyyseja ja metodeja

http://fi.investing.com/indices/germany-30-advanced-chart
Oheisesta kurssikaaviosta voi tarkistaa monien maailman indeksien tilanteen. Pitkäaikainen sijoittaja (aika vuosia) voi valita esimerkiksi kuukausikaavion ja tarkistaa MACDin Histogrammin arvon. Mikäli arvo on positiivinen kuukauden viimeisinä kaupankäyntipäivinä kaikki on hyvin nousun kannalta. Standardilukemien sijasta käyttäisin mieluummin arvoja 8,16 ja liukuva keskiarvo 5. Pitkäaikainen sijoittaja voi myös käyttää esimerkiksi CCIn arvoa 30 samalla periaatteella viikkokaaviossa. Tämä on tietenkin vähän työläämpää.

Sijoittaminen keskipitkällä aikavälillä (n. 2-8 viikkoa) vaatii päivittäistä seuraamista ehkä useampaankin kertaan, mutta tuottaa luonnollisesti hyvin. Toimivan sijoitusmenetelmän löytäminen keskipitkän aikavälin sijoittamiseen on kuitenkin huomattavasti haastavampaa kuin pitkällä tähtäimellä. Muutamia suhteellisen hyvin toimivia menetelmiä olen esittänyt sivuissa. Olennaista on käyttää eri aikatasoja ja tarkoituksenmukaisia indikaattoreita oikealla tavalla. Lopulta voidaan ajatella niinkin, että monien eri indikaattorien informaatio voidaan löytää hyvinkin yksinkertaisesta menetelmästä. Kun menetelmä on hallinnassa sijoittaminen sertifikaatteihin voi tuoda moninkertaisen tuoton riippumatta siitä laskevatko vai nousevatko osakemarkkinat.