sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Karhumaisia merkkejä

Dax ja sp500 ovat tuottaneet myyntisignaalin viikkotasolla, kun MACDin histogram on kääntynyt negatiiviseksi ja MACD on jo valmiiksi negatiivinen. Viimeksi tämä tapahtui 2008 kun indeksit laskivat yli vuoden. Myös alempi bollinger on kääntynyt viikkotasolla alaspäin kuin antaen tilaa lisälaskulle. Päivätasolla indeksien MACDit käyttäytyvät samoin.

Tuntitasolta löytyvät laskevat rsi-linjat daxissa ja sp500ssa viittaavat laskuun kuun loppupuolelle. Kullan hinnan nousu näyttäisi jatkuvan myös kuun puolivälin yli rsin perusteella, minkä voi ajatella tukevan karhumaista tulkintaa. Päivätasolla cci30 nousi kullan kohdalla lähes 300 pisteen tasolle, mikä merkitsee hinnan nousun jatkuvan helposti viikon pari. Perjantaina pörssi-indeksit jäivät kuitenkin hieman edellisen pohjansa yläpuolelle ja ovat jälleen tuottaneet teknisen ostosignaalin. Tämä voi jälleen osoittautua vääräksi, varsinkin jos dax avautuu selvään laskuun heti maanantaina. Tämä lasku osoittaisi taas karhun voimat, mutta saattaa olla, että alkuviikosta nähdään nousuakin. Tällä hetkellä se on todennäköisesti vain lyhytaikaista.

Tuntitason laskevan rsi-linjan mukaan laskun hurjin vaihe on vasta alkamassa ja mikäli dax-indeksi lähtisi nyt pitkään nousuun olisimme vahvassa bullmarketista, mikä taas ei pidä paikkaansa viikkotason perusteella. Sp500 ssa 50 päivän keskiarvo on jälleen tippunut 200 päivän liukuvan keskiarvon alle. Lyhyt käynti sen yläpuolella ei vielä merkitse bull-markettia.

Analyyseja ja metodeja

http://fi.investing.com/indices/germany-30-advanced-chart
Oheisesta kurssikaaviosta voi tarkistaa monien maailman indeksien tilanteen. Pitkäaikainen sijoittaja (aika vuosia) voi valita esimerkiksi kuukausikaavion ja tarkistaa MACDin Histogrammin arvon. Mikäli arvo on positiivinen kuukauden viimeisinä kaupankäyntipäivinä kaikki on hyvin nousun kannalta. Standardilukemien sijasta käyttäisin mieluummin arvoja 8,16 ja liukuva keskiarvo 5. Pitkäaikainen sijoittaja voi myös käyttää esimerkiksi CCIn arvoa 30 samalla periaatteella viikkokaaviossa. Tämä on tietenkin vähän työläämpää.

Sijoittaminen keskipitkällä aikavälillä (n. 2-8 viikkoa) vaatii päivittäistä seuraamista ehkä useampaankin kertaan, mutta tuottaa luonnollisesti hyvin. Toimivan sijoitusmenetelmän löytäminen keskipitkän aikavälin sijoittamiseen on kuitenkin huomattavasti haastavampaa kuin pitkällä tähtäimellä. Muutamia suhteellisen hyvin toimivia menetelmiä olen esittänyt sivuissa. Olennaista on käyttää eri aikatasoja ja tarkoituksenmukaisia indikaattoreita oikealla tavalla. Lopulta voidaan ajatella niinkin, että monien eri indikaattorien informaatio voidaan löytää hyvinkin yksinkertaisesta menetelmästä. Kun menetelmä on hallinnassa sijoittaminen sertifikaatteihin voi tuoda moninkertaisen tuoton riippumatta siitä laskevatko vai nousevatko osakemarkkinat.