maanantai 8. helmikuuta 2016

Jälleen alas! (MACD nelikenttä)

Kaikki keskeiset ylöspäin mahdollisesti vievät RSI-linjat pettivät heti kättelyssä tänään aamupäivällä kun DAX sukelsi kolme prosenttia. Jäljellä on puolen tunnin kaaviossa laskeva linja, joka näyttää vieneen voiton ja vie todennäköisesti indeksiä alas kaksi viikkoa. Tällöin olemme ehkä 8000 pisteen tuntumassa. USA sp500ssa on vielä nähtävissä päivätason rsi-signaali ylöspäin, mikä voi pelastaa tilanteen tällä viikolla. Nähtäväksi jää.

Kullan hinta on tuottanut historiallisen ilmiön - korkeampi huippu! Olen jo aikaisemmissa kirjoituksissa ounastellut kullan hinnan nousua ja viime viikkoina näin on käynyt. Nyt kuitenkin mahdollisuus pidempään nousuun on käsillä. Kullan hinta ei ole tuottanut merkittävää korkeampaa huippua moneen vuoteen, joten nyt sitten trendi todennäköisesti kääntyy. Tämä ei merkitse, etteikö pohjaa voitaisi testata, mutta viikkotason RSI-linja osoittaa, että kullan hinta voi olla nousussa seuraavat kaksi vuotta (vähintään)!

DAX voi jälleen yrittää nousta hieman lähipäivinä, mutta ei ole kovin todennäköistä, että nyt päästäisiin merkittävään nousuun paljoakaan ennen kuun vaihdetta.

MACD nelikenttä kertoo mukavasti pörssitunnelmasta eri aikatasoissa

1. MACD on positiivinen ja nousee - pörssit nousevat
2. MACD on positiivinen, mutta laskee - pörssi sahaa(heikosti alas)
3. MACD on negatiivinen ja laskee - pörssi laskee
4. MACD on negatiivinen, mutta nousee - pörssi sahaa(heikosti ylös)

Eri aikatasoilla kyseiset ilmiöt merkitsevät tietenkin eri suuruista kehitystä. Tällä hetkellä kuukausikaavio osoittaa pörssin sahaamista, mutta viikko ja päiväkaaviot laskua. Tämä sopii hyvin siihen, että puolen tunnin RSI-linjan mukaan lasku kestäisi kaksi/kolme viikkoa ja sitten taas lähdettäisiin ylös kohti 200 päivän keskiarvoa. Se on kuitenkin ajankohtaisempaa vasta silloin. Kuukausitason sahailu tässä vaiheessa voi merkitä 10-20 prosentin hinnan vaihtelua alas ja ylös ja viikko ja päivätasoilla tämä merkitsee selvää laskua MACDin näkökulmasta.

Analyyseja ja metodeja

http://fi.investing.com/indices/germany-30-advanced-chart
Oheisesta kurssikaaviosta voi tarkistaa monien maailman indeksien tilanteen. Pitkäaikainen sijoittaja (aika vuosia) voi valita esimerkiksi kuukausikaavion ja tarkistaa MACDin Histogrammin arvon. Mikäli arvo on positiivinen kuukauden viimeisinä kaupankäyntipäivinä kaikki on hyvin nousun kannalta. Standardilukemien sijasta käyttäisin mieluummin arvoja 8,16 ja liukuva keskiarvo 5. Pitkäaikainen sijoittaja voi myös käyttää esimerkiksi CCIn arvoa 30 samalla periaatteella viikkokaaviossa. Tämä on tietenkin vähän työläämpää.

Sijoittaminen keskipitkällä aikavälillä (n. 2-8 viikkoa) vaatii päivittäistä seuraamista ehkä useampaankin kertaan, mutta tuottaa luonnollisesti hyvin. Toimivan sijoitusmenetelmän löytäminen keskipitkän aikavälin sijoittamiseen on kuitenkin huomattavasti haastavampaa kuin pitkällä tähtäimellä. Muutamia suhteellisen hyvin toimivia menetelmiä olen esittänyt sivuissa. Olennaista on käyttää eri aikatasoja ja tarkoituksenmukaisia indikaattoreita oikealla tavalla. Lopulta voidaan ajatella niinkin, että monien eri indikaattorien informaatio voidaan löytää hyvinkin yksinkertaisesta menetelmästä. Kun menetelmä on hallinnassa sijoittaminen sertifikaatteihin voi tuoda moninkertaisen tuoton riippumatta siitä laskevatko vai nousevatko osakemarkkinat.