sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Jääkö talviunet väliin?

DAXin karhumainen RSI-linja 5 tunnin kaaviossa on voinut hyvin tälläkin viikolla, joten markkinoiden yleisessä kehityksessä ei ole mitään teknisessä mielessä uutta. Signaali antaa mahdollisuuden vielä muutaman viikon laskuun. Mikäli tulevat viikot ovat kuitenkin vain poukkoilua nykyisissä lukemissa ilman selvää laskua on indeksin kehitys härkämäinen. Tällöin voi ajatella, että indeksi on onnistunut keräämään momentumia ja nousee lopulta uusiin lukemiin. Mikäli saamme selvää pidempiaikaista laskua on kyseessä karhumainen signaali. Tällä viikolla indeksi on käyttäytynyt siis härkämäisesti, vaikka RSI-signaali antaa mahdollisuuden selkeään karhumaiseen kehitykseen. Vielä ei kuitenkaan kannata nuolaista... (aikaisemmissa teksteissä olen käsitellyt tukitasoja yms.)

Perusmenetelmäni mukaan viikkokaaviot antavat vielä aihetta uskoa pidempiaikaiseen nousuun, jossa nykyinen sahailu olisi vain valmistautumista uuteen nousuun. Karhu voi siis mennäkin vielä talviunille tulevina viikkoina. Uni voi toisaalta jäädä katkonaiseksi, sillä SP500:n laskeva RSI-linja viikkotasolla todennäköisesti johdattaa indeksiä alaspäin. Pitkän ajan kehityksen kanssa kannattaa olla varovainen, vaikka vaaran merkit eivät kaikissa indikaattoreissa vielä näy. Tällä hetkellä pidemmän ajan analyysi antaa vaikutelman, että indeksit tulevat sahailemaan paikoillaan muutamia kuukausia ja lopulta on edessä suurempi pudotus. SP500:n RSI-signaali antaa aiheen odottaa laskun pituudeksi vielä kymmenestä kuukaudesta jopa kolmeen vuoteen. RSI-signaalia ei tietenkään tarvitse uskoa, mutta silloin on auttamattomasti pelaamassa huonoilla korteilla. 

RSI-signaalin merkitys näkyy hyvin Nokian osakkeen kohdalla. Nokian osakkeen hinta teki kyseisen karhumaisen signaalin n. vuosi sitten, eikä osakkeen hinta ole pystynyt nousemaan sen jälkeen. Signaali on vielä voimissaan ainakin vuoden vaihteeseen, jolloin vasta on järkevä odottaa selkeämpää hinnan nousua. Lyhyellä aikavälillä Nokian osake voi nousta, sillä tuntikaavioon on muodostunut heikko härkämäinen RSI-signaali. Syksyllä muodostunut päivätason härkämäinen RSI-signaali on puolestaan rikkoutunut jonkin verran. 

Itse kannatan periaatetta, että muokkaan toimintani markkinan mukaan, enkä oleta että markkina muokkaisi toimintansa minun mukaani. Pitää tietenkin muistaa, ettei RSI-signaalin todennäköisyys ole 100%. Se antaa kuitenkin vertailukohdan, johon markkinan käyttäytymistä voi verrata. Onko markkina siis karhumaisempi vai härkämäisempi kuin siitä tehty ennuste? Tämä antaa merkittävää tietoa markkinatilanteesta.




Oheisesta kurssikaaviosta voi tarkistaa monien maailman indeksien tilanteen. Pitkäaikainen sijoittaja (aika vuosia) voi valita esimerkiksi kuukausikaavion ja tarkistaa MACDin Histogrammin arvon. Mikäli arvo on positiivinen kuukauden viimeisinä kaupankäyntipäivinä kaikki on hyvin nousun kannalta. Standardilukemien sijasta käyttäisin mieluummin arvoja 8,16 ja liukuva keskiarvo 5. Pitkäaikainen sijoittaja voi myös käyttää esimerkiksi CCIn arvoa 30 samalla periaatteella viikkokaaviossa. Tämä on tietenkin vähän työläämpää.

Sijoittaminen keskipitkällä aikavälillä (n. 2-8 viikkoa) vaatii päivittäistä seuraamista ehkä useampaankin kertaan, mutta tuottaa luonnollisesti hyvin. Toimivan sijoitusmenetelmän löytäminen keskipitkän aikavälin sijoittamiseen on kuitenkin huomattavasti haastavampaa kuin pitkällä tähtäimellä. Muutamia suhteellisen hyvin toimivia menetelmiä olen esittänyt sivuissa. Olennaista on käyttää eri aikatasoja ja tarkoituksenmukaisia indikaattoreita oikealla tavalla. Lopulta voidaan ajatella niinkin, että monien eri indikaattorien informaatio voidaan löytää hyvinkin yksinkertaisesta menetelmästä. Kun menetelmä on hallinnassa sijoittaminen sertifikaatteihin voi tuoda moninkertaisen tuoton riippumatta siitä laskevatko vai nousevatko osakemarkkinat.