sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Tekninen myyntihetki!

CCI30 on edelleen positiivinen DAXin ja SP500n viikkokaavioissa, joten välitöntä pörssiromahduksen vaaraa ei ole. Kuukausikaavioissa esimerkiksi MACD-indikaattori voi tuottaa laskuun viittaavan divergenssin. Tämä luo mahdollisuuden merkittävälle pörssilaskulle, mutta sen realisoituminen ei ole vielä näköpiirissä.

SP500 tuotti nousuun viittaavan RSI-divergenssin tammikuussa 2016. Tästä syntynyt trendilinja saattaa hyvinkin johdattaa nousua aina kevääseen 2018. Mikäli kuitenkin RSI tippuu trendilinjansa alapuolelle kasvaa laskun todennäköisyys selvästi.

Nyt DAX ja SP500 ovat tuottaneet laskuun viittaavia RSI-divergenssejä lähes kaikissa (päivä, viikko, kuukausi) eri pituisissa aikakaavioissa. Näyttäisi siltä, että ainakin päivätason ja viiden tunnin tason kaavioiden karhumaiset trendit vahvistuvat. Samalla DAXin nousuun kesällä 2016 viitannut signaali alkaa vetää viimeisiään (RSI-trendilinja nousee 50 pisteen tasolle). Tämä merkitsee kasvavaa todennäköisyyttä kesän ja syksyn pudotukselle tai sahaamiselle juhannusta edeltävältä viikolta lähtien. Äärikarhumaisessa tilanteessa laskusta mudostuu jopa vuoden lopulle kestävä laskutrendi. Mikäli SP500ssa oleva viikkotason nousutrendi katkeaa kesän aikana, voi laskusta muodostua jopa karhumarkkina.

Teknisessä mielessä yli vuoden kestänyt nousu alkaa nyt olla lopuillaan. Mikäli se vielä jatkuu on kyseessä erikoistapaus (poikkeuksellisen suuri momentum). Mikäli kesän aikana lasku alkaa realisoitua jää vielä nähtäväksi onko kyseessä vain korjausliike vai pidemmän karhumarkkinan alku.
Oheisesta kurssikaaviosta voi tarkistaa monien maailman indeksien tilanteen. Pitkäaikainen sijoittaja (aika vuosia) voi valita esimerkiksi kuukausikaavion ja tarkistaa MACDin Histogrammin arvon. Mikäli arvo on positiivinen kuukauden viimeisinä kaupankäyntipäivinä kaikki on hyvin nousun kannalta. Standardilukemien sijasta käyttäisin mieluummin arvoja 8,16 ja liukuva keskiarvo 5. Pitkäaikainen sijoittaja voi myös käyttää esimerkiksi CCIn arvoa 30 samalla periaatteella viikkokaaviossa. Tämä on tietenkin vähän työläämpää.

Sijoittaminen keskipitkällä aikavälillä (n. 2-8 viikkoa) vaatii päivittäistä seuraamista ehkä useampaankin kertaan, mutta tuottaa luonnollisesti hyvin. Toimivan sijoitusmenetelmän löytäminen keskipitkän aikavälin sijoittamiseen on kuitenkin huomattavasti haastavampaa kuin pitkällä tähtäimellä. Muutamia suhteellisen hyvin toimivia menetelmiä olen esittänyt sivuissa. Olennaista on käyttää eri aikatasoja ja tarkoituksenmukaisia indikaattoreita oikealla tavalla. Lopulta voidaan ajatella niinkin, että monien eri indikaattorien informaatio voidaan löytää hyvinkin yksinkertaisesta menetelmästä. Kun menetelmä on hallinnassa sijoittaminen sertifikaatteihin voi tuoda moninkertaisen tuoton riippumatta siitä laskevatko vai nousevatko osakemarkkinat.