NYSE Composite on noussut testaamaan laskevaa linjaansa, joka kulkee edellisten merkittävien pörssihuippujen kautta. Toisin kuin SP500 NYSE Composite ei tehnyt enää uutta korkeampaa huippua syksyllä 2018. Mikäli markkina lähtee laskuun tämä olisi juuri sopiva hetki.
OMXS30 on pitänyt hyvin tällä viikolla laskevan RSI-linjansa päivänäkymässä ja edelleen sitä kannattaa seurata, mikäli laskuun selvästi lähdetään. Sama pätee Russell2000ssa. Näiden mukaan lasku jatkuisi ainakin toukokuun lopulle. Euroopassa RSI on tuottanut laskun mahdollistavia divergenssejä erityisesti tunnin ja viiden tunnin näkymissä, mutta selkeyttä graafeista edelleen puuttuu. USAn indekseissä RSI on tuottanut vastaavia signaaleja kurssigraafien tuntinäkymissä. Nämä ovat kuitenkin edelleen enemmän mahdollisuuksia kuin selkeitä trendejä.
Mikäli markkina aikoo laskuun lähteä, vaikuttaa siltä että viimeisiä mahdollisuuksia pelataan lähiaikoina tällä erää. Toki tilanteet voivat muuttua yllättäen, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että merkittävä lisänousu tekisi tyhjäksi karhumarkkinanäkemyksen. Lopulta on kuitenkin vaikea mainita mitään selkeää rajaa, sillä markkina voi sahata pitkiäkin aikoja ilman että tekninen tilanne juuri muuttuu.