lauantai 11. heinäkuuta 2020

Laskuunko?

Markkinoiden pateettinen kesäsahaus on jatkunut lukuunottamatta Nasdaqia, joka on noussut uusiin huippuihin harva se päivä. Tarkoitukseni on kirjoittaa kahden viikon välein, mutta äärimmäisen pateettinen sahaaminen vei ajan tajuni kokonaan ja kolme viikkoa hurahti hetkessä. Lähtökohta on kuitenkin edelleen kaksi viikkoa, vaikka tuohon voi tulla ties mitä muutoksia vaikka markkinastakin johtuen.

Kun katselee kynttiläkaavioita tarkemmin huomaa, että kynttilöissä on harvemmin pitkiä "häntiä". Merkittävissä käänteissä näin voi olla, mutta pääosin kynttilät ovat hyvin tylppäpäisiä varsinkin viikon ja kuukauden näkymissä. Tämä tarkoittaa tietenkin sitä, että käänteet markkinoilla ajoittuvat normaaleihin ajanjaksojen vaihteisiin. Suurempien käänteiden kohdalla "häntiä" on enemmän, mikä viittaa joko siihen, että kurssiliikkeet ovat olleet ajanjakson lopussa voimakkaita tai sitten käänne on tapahtunut ajanjakson keskivaiheillä. Esimerkiksi kvartaalien taitteiden lähistöjä kannattaa tutkailla.

Tällä hetkellä MACD on noussut hitusen plussalle DAXin kuukausinäkymässä. Jos se haluaa päästä takaisin negatiiviseksi ennen kuin kuukausikynttilä sulkeutuu, on indeksin laskettava kohti kuun loppua. Tämä olisi hyvin karhumainen merkki ja voi tarkoittaa merkittävääkin laskua.

Lähes kaikista indekseistä ja VIXistäkin löytyy kahden kuukauden laskuun viittaavia laskevia RSI-trendejä. Lisäksi USAn Nasdaq testaa kuukausitason laskevaa linjaansa. Pidempään laskuun viittaavat RSI-trendit voivat edelleen hyvin, joten karhumainen skenaario on vahvasti kaavioissa näkyvissä. Kaikki mahdollisuudet teknisellä puolella viittaavat siihen, että indeksit ovat otollisessa laskun alkamisen paikassa ja tämä lasku voi kestää pitkään. Jos näin ei käy on koko karhumarkkina "vaarassa" hävitä pelin.

FEDin tase on jatkanut laskemistaan jo muutamia viikkoja. Kertoivat myös etteivät välttämättä jatka rahan painantaa jos markkinat nousevat lisää. Se on jo merkki siitä että asiat ovat kunnossa. Tiedot taseesta löytyy helposti FEDin omalta sivulta (esim. haku FED balance sheet).
Oheisesta kurssikaaviosta voi tarkistaa monien maailman indeksien tilanteen. Pitkäaikainen sijoittaja (aika vuosia) voi valita esimerkiksi kuukausikaavion ja tarkistaa MACDin Histogrammin arvon. Mikäli arvo on positiivinen kuukauden viimeisinä kaupankäyntipäivinä kaikki on hyvin nousun kannalta. Standardilukemien sijasta käyttäisin mieluummin arvoja 8,16 ja liukuva keskiarvo 5. Pitkäaikainen sijoittaja voi myös käyttää esimerkiksi CCIn arvoa 30 samalla periaatteella viikkokaaviossa. Tämä on tietenkin vähän työläämpää.

Sijoittaminen keskipitkällä aikavälillä (n. 2-8 viikkoa) vaatii päivittäistä seuraamista ehkä useampaankin kertaan, mutta tuottaa luonnollisesti hyvin. Toimivan sijoitusmenetelmän löytäminen keskipitkän aikavälin sijoittamiseen on kuitenkin huomattavasti haastavampaa kuin pitkällä tähtäimellä. Muutamia suhteellisen hyvin toimivia menetelmiä olen esittänyt sivuissa. Olennaista on käyttää eri aikatasoja ja tarkoituksenmukaisia indikaattoreita oikealla tavalla. Lopulta voidaan ajatella niinkin, että monien eri indikaattorien informaatio voidaan löytää hyvinkin yksinkertaisesta menetelmästä. Kun menetelmä on hallinnassa sijoittaminen sertifikaatteihin voi tuoda moninkertaisen tuoton riippumatta siitä laskevatko vai nousevatko osakemarkkinat.