lauantai 5. syyskuuta 2020

Mielenkiintoinen tilanne!

Kaksi viikkoa on vierähtänyt yllättävän nopeasti. Vasta aivan viimepäivinä markkinoilla tapahtui jotain erilaista kuin useampaan viikoon. Nousu on vain jatkunut ja jatkunut päivästä toiseen erityisesti Nasdaqissa ja SP500ssa ja vielä tarkemmin muutamissa osakkeissa siellä. Jos kutsuu näitä osakkeita markkinaksi voi ajatella markkinan nousseen. Tämän viikon lopulla nähtiin poikkeuksellisesti pari laskupäivää. 

Indeksien nousu testasi jo viime kuussa pitkäaikaisia RSI:ssä näkyviä laskutrendejä. Mikäli nämä trendit määrittävät momentumin laskua tulee markkina romahtamaan jopa kesään 2022 asti (toki jotkin linjat osoittavat jopa vuoteen 2024 asti). Toteutuessaan RSIn trendi on hyvin tarkka menetelmä markkinoiden hintatrendien määrittämisessä. Kysymys vain koskee sitä, toteutuuko trendi vai ei. Kahden viimeisen päivän nopea pörssilasku voi hyvinkin olla merkki siitä, että pitkäaikainen momentumin laskutrendi on yhä voimissaan, kuten se on ollut tähänkin asti. RSI nousi elokuun päätteeksi hitusen laskevan trendin yläpuolelle, joten mikäli momentumin laskeva trendi on voimissaan, RSI ei voi näin korkealle jäädä pitkäksi aikaa. Viiden prosentin lasku indeksissä palautti RSIn oikealle puolelle pitkäaikaista laskutrendiä. Tosin kuukausi on vasta alkupuolella, joten mitä vain voi vielä tapahtua kuukausinäkymässä. Tämän vuoksi keskipitkän aikavälin trendi muutamalle seuraavalle kuukaudelle on hyvin tärkeä.

Indeksien päivänäkymissä on löydettävissä n. kahden kuukauden mittaiseen laskuun viittaavia keskipitkän aikavälin laskutrendejä. Esimerkiksi DAXissa hintadippi oli täysin välttämätön torstaina tällaisen laskutrendin jatkumiseksi. Hinta nousi niin korkealle torstaina heti kaupankäynnin alkaessa, että RSI oli selvästi laskutrendin yläpuolella. Hinnan kääntyminen laskuun päivän päätteeksi palautti RSIn laskulinjan alapuolelle. Periaatteessa on mahdollista, että laskulinja osoittautuu vieläkin vääräksi signaaliksi, mutta tällä hetkellä se näyttää olevan voimissaan. Samanlainen laskutrendi on nähtävissä myös brentissä. Öljyn hinta kehittyy usein samaan suuntaan indeksien kanssa, vaikkakin nousujen ja laskujen korkeudet vaihtelevat. 

SP500ssa uusi huippu merkitsee myös uutta mahdollista RSI-divergenssiä ja näin on käynyt. Mikäli olemme nyt nähneet merkittävän pörssihuipun, saattaa SP500ssa olla syntynyt viikkonäkymässä RSI-signaali alaspäin. Tämä johdattaisi laskua ensi kesään. Vastaavaan ajankohtaan littyviä signaaleja löytyy myös muista indekseistä, mutta eri aikanäkymistä. Näidenkin signaalien säilyminen edellyttää, ettei indeksien hinnat enää juurikaan nouse. 

Mahdolliselle pörssin karhumarkkinalle tuskin täytyy etsiä syitä. Kun talouteen liittyvät keskeiset luvut ovat USAssa huonompia kuin yli sataan vuoteen, on outoa etteivät pörssikurssit laskisi. Milloin ne sitten laskisivat? Elvytys pitää kurssit ylhäällä jonkin aikaa, mutta lopulta tämäkin tie on käyty loppuun. Näin saattaakin olla, sillä Kiina on uhannut lopettaa USAn valtion velkakirjojen ostamisen (tosin muitakin syitä löytyy). Pelkkä uhkauskin saattaa jo pakottaa FEDin muuttaamaan löysää rahapolitiikkaansa, sillä Kiinan uhkaus saattaa joka tapauksessa aiheuttaa myyntiaallon. Kaikki haluavat myydä ensimmäisten joukossa ja korot lähtevät nousuun. Korkojen nousu puolestaan olisi taloudelle myrkkyä. Lopulta FED olisi ainoa, joka ostaa USAn velkakirjoja, jolloin tietenkin dollari menettäisi uskottavuutensa. Itse itselleen lainaamisella yksinään ei ole mitään merkitystä mihinkään. Tätä FED tuskin haluaa ja sen on lopetettava velkakirjojen ostaminen ja todennäköisesti se antaa järjestelmän romahtaa. Tällaiseen tai johonkin muuhun vastaavaan skenaarioon tekninen analyysi tällä hetkellä antaa mahdollisuuden.     

Oheisesta kurssikaaviosta voi tarkistaa monien maailman indeksien tilanteen. Pitkäaikainen sijoittaja (aika vuosia) voi valita esimerkiksi kuukausikaavion ja tarkistaa MACDin Histogrammin arvon. Mikäli arvo on positiivinen kuukauden viimeisinä kaupankäyntipäivinä kaikki on hyvin nousun kannalta. Standardilukemien sijasta käyttäisin mieluummin arvoja 8,16 ja liukuva keskiarvo 5. Pitkäaikainen sijoittaja voi myös käyttää esimerkiksi CCIn arvoa 30 samalla periaatteella viikkokaaviossa. Tämä on tietenkin vähän työläämpää.

Sijoittaminen keskipitkällä aikavälillä (n. 2-8 viikkoa) vaatii päivittäistä seuraamista ehkä useampaankin kertaan, mutta tuottaa luonnollisesti hyvin. Toimivan sijoitusmenetelmän löytäminen keskipitkän aikavälin sijoittamiseen on kuitenkin huomattavasti haastavampaa kuin pitkällä tähtäimellä. Muutamia suhteellisen hyvin toimivia menetelmiä olen esittänyt sivuissa. Olennaista on käyttää eri aikatasoja ja tarkoituksenmukaisia indikaattoreita oikealla tavalla. Lopulta voidaan ajatella niinkin, että monien eri indikaattorien informaatio voidaan löytää hyvinkin yksinkertaisesta menetelmästä. Kun menetelmä on hallinnassa sijoittaminen sertifikaatteihin voi tuoda moninkertaisen tuoton riippumatta siitä laskevatko vai nousevatko osakemarkkinat.