Tässä artikkelissa ennustetaan, että Intian pörssi (Nifty) tulee laskemaan vielä 5000 pisteen tienoille ja liikkuvan 5000 ja 6000 pisteen välissä vuoden loppuun niin että lopulta jäädään suurinpiirtein tasoihin vuoden alun kanssa. Pitkälle vievät ennusteet voivat tietenkin helposti osoittautua virheellisiksi, mutta vaihteluvälistä kannattaa minusta kiinnostua. Tämä siis tarkoittaisi, että ostohetki tulisi sijoittaa 5000 pisteen kieppeille eli kymmenisen prosenttia nykyistä alemmaksi. Saattaa tietenkin olla, että indeksi tipahtaa tätäkin alemmas aina 4500 pisteen tienoille. Tämä merkitsisi 30 prosentin tipahdusta. Näitä on nähty.
Vaihdon määrä kertoo myös omaa kieltään. Viimeisen viikon aikana on saattanut käydä mielessä joko olisi aika ostaa Intiarahastoja, sillä käänne parempaan voisi olla käsillä. Vaihdon määrä on kuitenkin laskenut viime päivinä, vaikka indeksi on jossakin määrin ollut nousujohteinen. Tämä kertoo siitä, että nousu saattaa hyvinkin jäädä lyhyeksi.
Erityisesti kannattaa seurata öljyn hintaa. Mitä korkeammalle se kipuaa sitä alemmas Intian ja Turkin pörssit todennäköisesti laskevat. Mikäli öljyn hinta nousee yli 140 dollarin saattavat pörssit yleisesti olla vaarassa. Jos ja kun öljyn hinta laskee alle 90 dollarin alamme todennäköisesti olla sen suhteen lähellä pohjaa ja osakkeiden suhteen lähellä huippua.
USA:n pörssi sahaa tiukkaa vaihteluväliä, kun taas esimerkiksi Saksan pörssi on tänään käynyt uusissa lähiajan pohjissa. Onko tämä merkki kurssilaskun jatkumisesta myös kehittyneissä maissa?
USA:n kohdalla tiukat vaihteluvälit ovat tulleet tutuiksi ja ne ovat tähän mennessä tänä vuonna päätyneet kurssinousuun. Mikäli indeksi ylittää tämän vuoden huipun asiasta kannattaa viimeistään kiinnostua. Tässä artikkeli aiheesta.
Mihin siis sijoittaa epävarmoina aikoina? Kiina, Venäjä, raaka-aineet vai lainat ja vastakkaisen tuoton rahastot... Mikäli näemme uusia lähiajan pohjia kehittyneiden maiden pörsseissä tulevina päivinä mieleen hiipii ajatus korjausliikkeestä. Tällöin lainat ja vastakkaisen tuoton rahastot vaikuttavat parhaalta vaihtoehdolta.
Sijoitusblogi /tekninen analyysi. Mihin suuntaan markkinat ovat menossa? Milloin on hyvä hetki ostaa ja myydä? Tekninen analyysi vastaa tähän parhaiten sekä lyhyellä, että pitkällä aikavälillä. Tarkastelussa hyvät osto- ja myyntihetket indekseihin, osakkeisiin ja raaka-aineisiin.
tiistai 8. maaliskuuta 2011
Oheisesta kurssikaaviosta voi tarkistaa monien maailman indeksien tilanteen. Pitkäaikainen sijoittaja (aika vuosia) voi valita esimerkiksi kuukausikaavion ja tarkistaa MACDin Histogrammin arvon. Mikäli arvo on positiivinen kuukauden viimeisinä kaupankäyntipäivinä kaikki on hyvin nousun kannalta. Standardilukemien sijasta käyttäisin mieluummin arvoja 8,16 ja liukuva keskiarvo 5. Pitkäaikainen sijoittaja voi myös käyttää esimerkiksi CCIn arvoa 30 samalla periaatteella viikkokaaviossa. Tämä on tietenkin vähän työläämpää.
Sijoittaminen keskipitkällä aikavälillä (n. 2-8 viikkoa) vaatii päivittäistä seuraamista ehkä useampaankin kertaan, mutta tuottaa luonnollisesti hyvin. Toimivan sijoitusmenetelmän löytäminen keskipitkän aikavälin sijoittamiseen on kuitenkin huomattavasti haastavampaa kuin pitkällä tähtäimellä. Muutamia suhteellisen hyvin toimivia menetelmiä olen esittänyt sivuissa. Olennaista on käyttää eri aikatasoja ja tarkoituksenmukaisia indikaattoreita oikealla tavalla. Lopulta voidaan ajatella niinkin, että monien eri indikaattorien informaatio voidaan löytää hyvinkin yksinkertaisesta menetelmästä. Kun menetelmä on hallinnassa sijoittaminen sertifikaatteihin voi tuoda moninkertaisen tuoton riippumatta siitä laskevatko vai nousevatko osakemarkkinat.