Goldman Sachs on nyt liittynyt pörssiromahduksen ennustajiin. Tässä toinen artikkeli joka mielestäni on lukemisen arvoinen, mutta aivan toisesta syystä. Liitän mielestäni olennaisen pointin tähän:
“There’s lots of ways to make money in the stock market, to be successful,” Howard said. “The key is that you have got to master your emotions, follow a narrowly defined strategy, and consistently take only high-conviction positions over time.”
Kyseinen lainaus kertoo syyn, miksi tekninen analyysi on tehokas tapa sijoittamisessa, mutta ei tietenkään yksinään riitä. On lisäksi hallittava hermonsa ja pystyttävä toimimaan tarkan menetelmän mukaan.
Tekninen tilanne on ollut viime viikolla äärimmäisen mielenkiintoinen. DAXiin on syntynyt viikon pääteeksi ns. käänteinen pääjahartiat-kuvio, joka usein kertoo pörssinoususta. Koska kyse on tuntikaaviosta, ei noususta tule välttämättä pitkä, mutta saattaa hyvinkin kestää ainakin viikon tai jopa kaksi viikkoa tuntikaavioon syntyneen RSI-linjan mukaan. Tässä on tietenkin muistettava, että mikäli lähdemme nopeaan laskuun jo tulevina viikkoina ei kyseinen linja pidä siihen asti että se on noussut 50 pisteen tasolle. Tämän viikon junnaaminen DAXissa on kuitenkin hyvin noudattanut teknistä analyysia tuntikaaviossa. Oli miten oli tällä viikolla on syntynyt menetelmäni mukainen ostosignaali, eikä vielä näy teknisiä merkkejä siitä, että olisimme lähdössä pudotukseen ensi viikolla - ennemminkin päinvastoin. Tuleva romahdus saattaa kuitenkin olla jo hyvinkin lähellä - Coldman Sachs pitää seuraavaa kolmea kuukautta "vaarallisina".
Aikaisemmissa teksteissä olen käsitellyt laajemmin tulevaan romahdukseen liittyviä merkkejä, se millainen siitä tulee tai tuleeko sitä lainkaan on tietenkin vain jälkikäteen todennettavissa. Teknisen analyysin tarkoitus on löytää menetelmiä sijoittamiseen, ei ennustamiseen. On selvää että markkinoilla on monenlaisia pelaajia ja tämän vuoksi kurssit myös heiluvat jatkuvasti. Heilunnan suuruus riippuu siitä millaiset pelaajat myyvät tai ostavat. Itse on tiedettävä tarkasti missä pelissä haluaa olla mukana - lyhyemmällä vai pidemmällä menetelmällä. Usein virhe onkin se, että suurin osa tavallisista sijoittajista on liikkeellä buy and hold - strategialla, mutta harmittelevat kuitenkin pörssilaskuja, jotka ovat niin lyhyitä, että ne liittyvät esimerkiksi keskipitkän aikavälin peliin. Joko tulisi vaihtaa strategiaa tai lopettaa harmittelu.
Sijoitusblogi /tekninen analyysi. Mihin suuntaan markkinat ovat menossa? Milloin on hyvä hetki ostaa ja myydä? Tekninen analyysi vastaa tähän parhaiten sekä lyhyellä, että pitkällä aikavälillä. Tarkastelussa hyvät osto- ja myyntihetket indekseihin, osakkeisiin ja raaka-aineisiin.
Oheisesta kurssikaaviosta voi tarkistaa monien maailman indeksien tilanteen. Pitkäaikainen sijoittaja (aika vuosia) voi valita esimerkiksi kuukausikaavion ja tarkistaa MACDin Histogrammin arvon. Mikäli arvo on positiivinen kuukauden viimeisinä kaupankäyntipäivinä kaikki on hyvin nousun kannalta. Standardilukemien sijasta käyttäisin mieluummin arvoja 8,16 ja liukuva keskiarvo 5. Pitkäaikainen sijoittaja voi myös käyttää esimerkiksi CCIn arvoa 30 samalla periaatteella viikkokaaviossa. Tämä on tietenkin vähän työläämpää.
Sijoittaminen keskipitkällä aikavälillä (n. 2-8 viikkoa) vaatii päivittäistä seuraamista ehkä useampaankin kertaan, mutta tuottaa luonnollisesti hyvin. Toimivan sijoitusmenetelmän löytäminen keskipitkän aikavälin sijoittamiseen on kuitenkin huomattavasti haastavampaa kuin pitkällä tähtäimellä. Muutamia suhteellisen hyvin toimivia menetelmiä olen esittänyt sivuissa. Olennaista on käyttää eri aikatasoja ja tarkoituksenmukaisia indikaattoreita oikealla tavalla. Lopulta voidaan ajatella niinkin, että monien eri indikaattorien informaatio voidaan löytää hyvinkin yksinkertaisesta menetelmästä. Kun menetelmä on hallinnassa sijoittaminen sertifikaatteihin voi tuoda moninkertaisen tuoton riippumatta siitä laskevatko vai nousevatko osakemarkkinat.