lauantai 1. huhtikuuta 2023

Kaikkea mahdollista karhun jälkeä..

Indeksit ovat jatkaneet nousua tällä viikolla, mutta tilanne ei voisi enempää vaikuttaa mahdolliselta käänteeltä alaspäin. Jälleen kerran on kuitenkin kyse vain merkeistä, mutta niiden vuoksi karhun lymyily lähistöllä on hyvinkin mahdollista. Kaikki riippuu siitä mitä ensi viikolla tapahtuu, joten sijoittaja tai treidaaja ei voisi paremmassa paikassa olla ottamassa vastaan sitä mitä tuleman pitää.

DAX on noussut testaamaan edellistä huippua ja mikäli hinta kääntyisi tästä alaspäin kuvio näyttäisi päältä ja hartialta. Tämä kannattaa pitää mielessä mikäli ensi viikolla lähdetään laskuun. Mikäli kyse tosiaan on päästä ja hartiasta, lasku tulee olemaan suuri. Mikäli DAX jatkaa nousuaan, tämä mahdollisuus häviää. Lisäksi DAXin ( ja OMXS30n) viimeaikainen nousu näyttää hyvin vahvasti kolmivaiheiselta. Laskutrendissä nousut ovat usein kolmivaiheisia ja niiden jälkeen lasku jatkuu mahdollisesti voimakkaampana. Tämän vuoksi seuraavien päivien tapahtumat ovat merkittäviä.  

Viikkonäkymissä DAX ja Nasdaq100 ovat testaamassa RSIn trendiä alapäin. Tämä on keskeisin karhumainen RSIn laskeva linja. Mikäli indeksit eivät nyt lähde laskuun momentum ei ole normaalissa laskutrendissä. Viime vuosina kyseinen linja on aina rikottu, vaikkakin trendiin on palattu myöhemmin. Taustalla varmasti keskuspankkien toimet.

SP500n nousu edellisen huipun yläpuolelle saattaisi tuottaa RSIn divergenssin päivänäkymässä. Nyt se on kuitenkin törmännyt edellisen nousun tukitasoon alhaaltapäin. Tämä olisi käänteen paikka alaspäin. Tämänhetkinen tilanne näyttää myös SP500ssa päältä ja hartialta. Ensi viikon hintakehitys merkitsee siis paljon. 

Indeksien viikko- ja kuukausinäkymissä RSI on hyvin matalalla, joten toistaiseksi momentum antaa vielä mahdollisuuden, että nykyinen nousu on karhumarkkinan trendin lyhyt vastaliike. 

Seuraava ja viimeinen testi karhumarkkinalle on ATH:n testi. Mikäli nyt ei laskuun lähdetä, alkaa näyttää siltä, että sitäkin käydään katsomassa. 

Oheisesta kurssikaaviosta voi tarkistaa monien maailman indeksien tilanteen. Pitkäaikainen sijoittaja (aika vuosia) voi valita esimerkiksi kuukausikaavion ja tarkistaa MACDin Histogrammin arvon. Mikäli arvo on positiivinen kuukauden viimeisinä kaupankäyntipäivinä kaikki on hyvin nousun kannalta. Standardilukemien sijasta käyttäisin mieluummin arvoja 8,16 ja liukuva keskiarvo 5. Pitkäaikainen sijoittaja voi myös käyttää esimerkiksi CCIn arvoa 30 samalla periaatteella viikkokaaviossa. Tämä on tietenkin vähän työläämpää.

Sijoittaminen keskipitkällä aikavälillä (n. 2-8 viikkoa) vaatii päivittäistä seuraamista ehkä useampaankin kertaan, mutta tuottaa luonnollisesti hyvin. Toimivan sijoitusmenetelmän löytäminen keskipitkän aikavälin sijoittamiseen on kuitenkin huomattavasti haastavampaa kuin pitkällä tähtäimellä. Muutamia suhteellisen hyvin toimivia menetelmiä olen esittänyt sivuissa. Olennaista on käyttää eri aikatasoja ja tarkoituksenmukaisia indikaattoreita oikealla tavalla. Lopulta voidaan ajatella niinkin, että monien eri indikaattorien informaatio voidaan löytää hyvinkin yksinkertaisesta menetelmästä. Kun menetelmä on hallinnassa sijoittaminen sertifikaatteihin voi tuoda moninkertaisen tuoton riippumatta siitä laskevatko vai nousevatko osakemarkkinat.