lauantai 12. elokuuta 2023

Pitkän ajan trendi selkein..

Tällä viikolla USAn indeksit laskivat selvästi, mutta DAX ja OMXS30 ensin laskivat, sitten nousivat ja taas laskivat, mutta eivät tippuneet uusiin pohjiin. 

RSI on kaikissa seuraamissani indekseissä päivänäkymässä alle 50 tasolla, joten nousussa indeksissä eivät momentumin puolesta ole. Toki tilanne voi muuttua viikon sisällä ensi viikolla. DAX ja OMXSS30 kääntyivät torstaina laskuun 10 päivän liukuvasta keskiarvosta, mikä on tyypillistä keskipitkissä pörssilaskuissa. DAXin kohdalla tämän viikon huippu nähtiin juuri siinä kohdassa, missä viime viikolla tuntinäkymään syntyneestä RSIn divergenssistä lähtevä trendilinja saavutti 50 pisteen tason. Tämä trendi on siis ainakin tältä erää loppu. DAXissa ja OMXS30ssa on kuitenkin RSIn nousevia trendejä vielä viiden tunnin ja päivän näkymissä, joten nähtäväksi jää onko niillä tarpeeksi momentumia jatkaa näitä trendejä vai ei. Tämän viikon osalta RSIn ennustearvo meni nappiin, mutta tällä ei ole muuta kuin teoreettista merkitystä. Sijoituksia tehdessä tilannetta kannattaa kokoajan seurata. 

USAn indeksit laskivat härkämäisistä lyhyen ajan RSIn signaaleista huolimatta, joten tämä viikko on ollut selvän karhumainen. Momentum on ollut vähäistä. RSIn laskevien trendien puolesta ensi viikko on vielä karhumainen, mutta käänteen mahdollisuus nousee viikon loppupuolella kun RSIn laskeva trendi saavuttaa tuntinäkymässä 50 pisteen tason esim. DAXissa. Päivänäkymässä laskeva trendi riittää DAXissa vain tiistaille tai keskiviikolle asti. Nasdaq100 puolestaan jatkoi tällä viikolla laskuaan, vaikka lyhyen ajan RSIn laskeva trendi oli jo "pohjassa". Markkinalta on siis momentumi selvästi puuttunut tällä viikolla. Momentumin liikkeitä on siis mahdoton arvailla etukäteen, mutta on mahdollista katsoa, mitä keskeisissä hetkissä tapahtuu. Tästä voi päätellä paljon missä mennään. Mahdollista on myös seurata tilannetta jatkuvasti ja tarkistaa onko RSI yli vai alle 50 pisteen tason valitussa aikanäkymässä. 

Hyvin olennainen huomio voi olla se, että SP500 on heinäkuussa testannut kuukausinäkymässä olevaa laskevaa RSIn trendiä ja sen jälkeen se on kääntynyt laskuun. Tämän mukaan indeksit olisivat laskussa vuoden ajan. 

USAn indeksit eivät ole vielä lähelläkään rikkomassa nousevia trendikanaviaan, joiden sisällä viime vuoden lopulla syntynyt nousutrendi on poukkoillut. Laskuvaraa siis olisi nousutrendin sisällä. DAXin kohdalla tilanne on toinen, koska nousutrendi on ollut jyrkempi. Indeksi on selvästi tällä viikolla tippunut nousevan trendikanavan alapuolelle. Indeksiin voidaan kuitenkin piirtää myös loivempi nouseva trendikanava, joka lähtee joulukuun 2022 pohjista. Tämän kanavan sisällä vielä ollaan. 

MACDin puolesta USAn indeksit eivät ole vielä tuottaneet myyntisignaalia viikkonäkymissä, vaikka DAX ja OMXS30 ovat sellaisen tuottaneet jo aikoja sitten. MACDin puolesta tilanne antaa kaksi karhumaista vaihtoehtoa. Nopeassa romahduksessa MACD ei aina testaa signaalilinjaansa, joten tällainen mahdollisuus olisi olemassa USAn indekseissä. Tämä sopisi yhteen sen kanssa, että DAX ja OMXS30 ovat selvästi karhumaisessa positiossa MACDia ajatellen.  

Oheisesta kurssikaaviosta voi tarkistaa monien maailman indeksien tilanteen. Pitkäaikainen sijoittaja (aika vuosia) voi valita esimerkiksi kuukausikaavion ja tarkistaa MACDin Histogrammin arvon. Mikäli arvo on positiivinen kuukauden viimeisinä kaupankäyntipäivinä kaikki on hyvin nousun kannalta. Standardilukemien sijasta käyttäisin mieluummin arvoja 8,16 ja liukuva keskiarvo 5. Pitkäaikainen sijoittaja voi myös käyttää esimerkiksi CCIn arvoa 30 samalla periaatteella viikkokaaviossa. Tämä on tietenkin vähän työläämpää.

Sijoittaminen keskipitkällä aikavälillä (n. 2-8 viikkoa) vaatii päivittäistä seuraamista ehkä useampaankin kertaan, mutta tuottaa luonnollisesti hyvin. Toimivan sijoitusmenetelmän löytäminen keskipitkän aikavälin sijoittamiseen on kuitenkin huomattavasti haastavampaa kuin pitkällä tähtäimellä. Muutamia suhteellisen hyvin toimivia menetelmiä olen esittänyt sivuissa. Olennaista on käyttää eri aikatasoja ja tarkoituksenmukaisia indikaattoreita oikealla tavalla. Lopulta voidaan ajatella niinkin, että monien eri indikaattorien informaatio voidaan löytää hyvinkin yksinkertaisesta menetelmästä. Kun menetelmä on hallinnassa sijoittaminen sertifikaatteihin voi tuoda moninkertaisen tuoton riippumatta siitä laskevatko vai nousevatko osakemarkkinat.