Indeksit ovat laskeneet tällä viikolla erityisesti USAssa. Saksan DAX tuli myös alas, mutta junnasi loppuviikolla paikallaankin. RSI on päivänäkymässä alle 50, joten lähtökohtaisesti lasku jatkuu niin kauan kuin tämäkin jatkuu. Pidemmässä laskussa RSI tippuu alle 30 pisteen tason ja pysyttelee siellä useamman päivän. Kun lopulta päästää yli 30 tason esim. tunnin näkymässä voi tulla pientä välipomppua ylös.
SP500n RSIn trendin mukaan lasku jatkuu koko toukokuun. Tällä hetkellä RSI on kuitenkin 31 kieppeillä ja laskussakin noustaan aina välillä ainakin sen verran, että RSI käväisee esim päivänäkymässä hitusen 50 tason yläpuolella. SP500 ja Nasdaq100 sulkivat gäpin perjantaina ja 10 päivän liukuvasta ollaan jo aika lailla ulkona, joten jonkinlainen nousukin olisi ajankohtaista. MACD on nollassa, joten käänne olisi aika lailla tyypillinen. Toki mikään ei pakota indeksejä käänteeseen ja Nasdaq100lla on uuteen pohjaa matkaa vielä viisi prosenttia. Mikäli olemme pidemmässä laskutrendissä uusi pohja pitäisi saada ennemmin tai vähän myöhemmin.
Tekno-osakkeissa nähtiin aika kovaa laskua tällä viikolla. Nvidia tipahti 10 prossaa perjantaina.
CNN sentiment on pidemmän aikaa jo ollut divergenssissä suhteessa viime vuoden heinäkuun huippuun. Tämän hetken huippu on siis "heikompi", mikä voi kertoa siitä, ettei nousu jatku enää vähään aikaan tämän huipun jälkeen. VIXin RSI on viikkonäkymässä yli 50.
OMXS30 on sahannut lähes paikoillaan tällä viikolla. Uusi pohja olisi n 10% tipahduksen päässä ja merkittävämpään uuteen pohjaan olisi matkaa 20%. Näistä yleensä laskuissakin käännytään ylös.