sunnuntai 9. elokuuta 2026

Ylös vai alas?

Nousu jatkui indekseissä tällä viikolla, mutta VIX ei pystynyt laskemaan riittävän nopeasti, jotta mahdollinen käänne ei edelleen olisi hyvinkin mahdollinen. VIXin päivä- ja viikkonäkymässä on tällä viikolla syntynyt RSIn divergenssi ylöspäin ja se on koko viikon hitaasti laskenut pitkin laskevaa tukitasoa. 

Indeksit ovat nousseet MACDin karhumaisiin teisteihin. DAXissa tämä näkyy kuukausinäkymässä ja NASDAQ100ssa viikkonäkymässä. Lyhyemmällä aikavälillä viiden tunnin ja tunnin näkymässä. Indeksit voivat siis edelleen olla muodostamassa teknistä käännettä alaspäin. SP500 nousi tällä viikolla kuitenkin sen verran, että MACDin karhumainen testi rikkoutui viikkonäkymässä. Ensi viikon tulisi olla siis selvä laskuviikko, mikäli näillä karhumaisilla signaaleilla olisi merkitystä. 

Indeksit ovat RSIssäkin nousseet karhumaisiin signaaleihin. Ne ovat nousseet testaamaan pitkän ajan ja lyhyemmän ajan laskevia RSIn signaaleita. SP500 nousi jo maanantaina testaamaan touko-kesäkuun huippujen kautta vedettyä laskevaa linjaa päivänäkymässä ja viikon nousu pysähtyi pitkälti siihen. Perjantaina indeksi nousi testaamaan kyseistä trendiä uudestaan, joten alkuviikko voi olla hyvinkin ratkaiseva jälleen. Nousu merkitsisi momentumin härkämäistä kasvua ja lasku voisi merkitä sen trendinomaista hiipumista. Nasdaq100ssa vastaava tilanne näkyy 5 tunnin näkymässä. DAXiin on viikon loppupuolella syntynyt RSIn trendin testi tuntinäkymään, joten käänne alas maanantaina voisi olla merkki laskutrendistä. 5 tunnin näkymään on syntynyt RSIn divergenssi alaspäin. 

Tekninen tilanne on siis hyvin samankaltainen kuin jo useampana viikkona. Viikon alkuun tarvitaan selvää nousua, jottei laskun mahdollisuuteen viittaavat tekniset signaalit pääse toteutumaan. Tämä johtuu tietenkin siitä, että nykyinen nousu on jatkunut huomattavan pitkään ilman suurempia laskujaksoja. Esimerkiksi DAXissa MACD testasi nollatasoa kuukausinäkymässä viimeksi vuoden 2023 tammikuussa ja nousu on sen jälkeen vain jatkunut. Nyt MACD on tekemässä ensimmäistä karhumaista testiä siinä.  

Oheisesta kurssikaaviosta voi tarkistaa monien maailman indeksien tilanteen. Pitkäaikainen sijoittaja (aika vuosia) voi valita esimerkiksi kuukausikaavion ja tarkistaa MACDin Histogrammin arvon. Mikäli arvo on positiivinen kuukauden viimeisinä kaupankäyntipäivinä kaikki on hyvin nousun kannalta. Standardilukemien sijasta käyttäisin mieluummin arvoja 8,16 ja liukuva keskiarvo 5. Pitkäaikainen sijoittaja voi myös käyttää esimerkiksi CCIn arvoa 30 samalla periaatteella viikkokaaviossa. Tämä on tietenkin vähän työläämpää.

Sijoittaminen keskipitkällä aikavälillä (n. 2-8 viikkoa) vaatii päivittäistä seuraamista ehkä useampaankin kertaan, mutta tuottaa luonnollisesti hyvin. Toimivan sijoitusmenetelmän löytäminen keskipitkän aikavälin sijoittamiseen on kuitenkin huomattavasti haastavampaa kuin pitkällä tähtäimellä. Muutamia suhteellisen hyvin toimivia menetelmiä olen esittänyt sivuissa. Olennaista on käyttää eri aikatasoja ja tarkoituksenmukaisia indikaattoreita oikealla tavalla. Lopulta voidaan ajatella niinkin, että monien eri indikaattorien informaatio voidaan löytää hyvinkin yksinkertaisesta menetelmästä. Kun menetelmä on hallinnassa sijoittaminen sertifikaatteihin voi tuoda moninkertaisen tuoton riippumatta siitä laskevatko vai nousevatko osakemarkkinat.