maanantai 14. helmikuuta 2011

Hurjaa nousua.

Hurjan nousun jatkuminen Intiassa tänään nostaa todennäköisyyden laskun päättymisestä siellä korkeaksi. Sama saattaa päteä myös Turkkiin ja Brasiliaan. Venäjän pörsiin sen sijaan saattaa helpostikin muodostua klassinen pää ja hartiat -kuvio, joten sitä en suosittelisi vielä kuin niille, jotka sijoittavat bear-rahastoon. Myös kehittyneiden maiden pörsseihin suhtaudun vielä skeptisesti ja historia kertookin usein siitä, että laskut ja nousut ovat usein olleet edellä kehittyvissä maissa.

Nämä ovat kuitenkin vain minun näkemyksiäni. 

Ei pidä kuitenkaan unohtaa Japania, jonka indeksit ovat erittäin houkuttelevalla tasolla, mukavasti nousseet ja talous paranemaan päin. Long for Japan.

Jahka tästä kurssilaskusta päästään on tietenkin selvää, että Suomeen sijoittavat rahastot saattavat tuottaa mukavasti. Tätä varten on voi tietenkin tutkia esimerkiksi Rautaruukin hintakehitystä. Laskusuunta on selvä, mutta se tekee selvemmäksi myös nousun. Tällä hetkellä arvelisin että Rautaruukin kohdalla tuskin mennään paljon alle 16 euron.

Sijoittamista voikin verrata vaikka bussin odottamiseen. Tartu siis hetkkeen kun hetki on käsillä. Ei ennen tai jälkeen.
Oheisesta kurssikaaviosta voi tarkistaa monien maailman indeksien tilanteen. Pitkäaikainen sijoittaja (aika vuosia) voi valita esimerkiksi kuukausikaavion ja tarkistaa MACDin Histogrammin arvon. Mikäli arvo on positiivinen kuukauden viimeisinä kaupankäyntipäivinä kaikki on hyvin nousun kannalta. Standardilukemien sijasta käyttäisin mieluummin arvoja 8,16 ja liukuva keskiarvo 5. Pitkäaikainen sijoittaja voi myös käyttää esimerkiksi CCIn arvoa 30 samalla periaatteella viikkokaaviossa. Tämä on tietenkin vähän työläämpää.

Sijoittaminen keskipitkällä aikavälillä (n. 2-8 viikkoa) vaatii päivittäistä seuraamista ehkä useampaankin kertaan, mutta tuottaa luonnollisesti hyvin. Toimivan sijoitusmenetelmän löytäminen keskipitkän aikavälin sijoittamiseen on kuitenkin huomattavasti haastavampaa kuin pitkällä tähtäimellä. Muutamia suhteellisen hyvin toimivia menetelmiä olen esittänyt sivuissa. Olennaista on käyttää eri aikatasoja ja tarkoituksenmukaisia indikaattoreita oikealla tavalla. Lopulta voidaan ajatella niinkin, että monien eri indikaattorien informaatio voidaan löytää hyvinkin yksinkertaisesta menetelmästä. Kun menetelmä on hallinnassa sijoittaminen sertifikaatteihin voi tuoda moninkertaisen tuoton riippumatta siitä laskevatko vai nousevatko osakemarkkinat.