keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Huippua rakentamassa...

Pörssikurssien lasku tänään ja eilen on antanut lisävahvistusta, että indeksit ovat tuottamassa keskipitkän aikavälin huippua, johon liittyy nopeitakin laskuja ja nousuja. Olemme viimepäivinä ehkä kokeneet huipun rakentamisen ensimmäisen nopean laskun, joka saattaa vielä korjaantua ainakin osittain. Näin kävi ainakin maaliskuun huipussa kun RSI laski 50 pisteen tasolle, mutta tämänkertainen jää nähtäväksi...

Edellisessä kirjoituksessa kirjoitin merkeistä, jotka ovat lisänneet pörssikäänteen mahdollisuutta( ja niiden lisäksi McClellan laski uuteen pitkäaikaiseen pohjaansa eilen). En kuitenkaan ollut aivan varma onko varsinainen huippu koettu vai ei. Käytännössä kyseisenlaisessa tilanteessa kannattaa tietenkin tehdä omien sijoitusten kannalta järkeviä ratkaisuja eli täydellisyyteen on turha pyrkiä. Pörssihuippua ei voi nähdäkseni vieläkään julistaa tarpeeksi suurella todennäköisyydellä menneeksi, sillä nykyinen tilanne saattaa hyvin vastata teknisesti kevään ensimmäistä huipulla tapahtuvaa romahdusta. Tämän jälkeen monet indeksit nousivat vielä dramaattisesti viimeiseen nousuunsa ja mikä tärkeää huomata USAn pörssit tekivät huippunsa viimeisenä.

Kukaan ei voi tietenkään tietää käykö nyt samalla tavalla ja koemmeko vielä hurjan nousun. Sijoittaja voi kuitenkin valita toimintastrategian, jolla hän selviytyy molemmista tilanteista kun ne tulevat kohdalle. Käytännössä tuntikaavioiden RSI-ostosignaalit saattavat vihjata, että pörssi tulee tekemään vielä uuden nousun huipulla. Kuinka korkeaksi tämä sitten nousee jää tietenkin nähtäväksi. Mikäli RSI-signaaleja ei esiinny tuntitasolla pörssilasku todennäköisesti jatkuu. Inhottavin tilanne syntyy mikäli RSI-signaalin jälkeinen nousu jääkin hyvin lyhyeksi - hädin tuskin minkäänlaiseksi nousuksi, kuten kävi Rautaruukin osakkeelle eilen ja tänään tuntikohtaisen ostosignaalin jälkeen. Pitkässä laskussa tilanne voi siis olla kuin Nokian osakkeella perinteisesti. Käänteen ajoitusta voi haistella RSIn lisäksi esim. CCIn avulla. Kun esimerkiksi sen 10 päivän arvo nousee lähelle -100 pistettä tai yli on usein nousu lähellä.

Useiden viikkojen tähtäimellä tilanne on kuitenkin hyvin todennäköinen: mikäli monet indeksit tuottavat RSI-myyntidivergenssisignaalin (yli 70 pisteen) päivätasolla on hyvin todennäköistä, että seuraava ostodivergenssisignaali (alle tai n. 30 pistettä) on huomattavasti tätä alempana ja päinvastoin. Näiden välinen ero pörssi-indeksissä on lähes pääsääntöisesti vähintään kymmenen prosenttia. Oma mielenkiintoni kohdistuukin siihen mikä on BEARDAXx5-sertfikaatin hinta seuraavassa päivätason RSI-ostodivergenssisignaalissa. Nyt tämän hinta on pyörinyt puolentoista euron kieppeillä ja uskon, että sen hinta voi nousta ennen joulua ainakin lähelle kahta ja puolta euroa. Seuraan myös VIX-pelkokertoimeen sijoittavan BULLVIXFUTx2 hintaa, mikä on nyt noin kahdessakymmenessä sentissä kun se vuosi sitten suuren romahduksen jälkeen oli jopa kahdeksassa eurossa.
Oheisesta kurssikaaviosta voi tarkistaa monien maailman indeksien tilanteen. Pitkäaikainen sijoittaja (aika vuosia) voi valita esimerkiksi kuukausikaavion ja tarkistaa MACDin Histogrammin arvon. Mikäli arvo on positiivinen kuukauden viimeisinä kaupankäyntipäivinä kaikki on hyvin nousun kannalta. Standardilukemien sijasta käyttäisin mieluummin arvoja 8,16 ja liukuva keskiarvo 5. Pitkäaikainen sijoittaja voi myös käyttää esimerkiksi CCIn arvoa 30 samalla periaatteella viikkokaaviossa. Tämä on tietenkin vähän työläämpää.

Sijoittaminen keskipitkällä aikavälillä (n. 2-8 viikkoa) vaatii päivittäistä seuraamista ehkä useampaankin kertaan, mutta tuottaa luonnollisesti hyvin. Toimivan sijoitusmenetelmän löytäminen keskipitkän aikavälin sijoittamiseen on kuitenkin huomattavasti haastavampaa kuin pitkällä tähtäimellä. Muutamia suhteellisen hyvin toimivia menetelmiä olen esittänyt sivuissa. Olennaista on käyttää eri aikatasoja ja tarkoituksenmukaisia indikaattoreita oikealla tavalla. Lopulta voidaan ajatella niinkin, että monien eri indikaattorien informaatio voidaan löytää hyvinkin yksinkertaisesta menetelmästä. Kun menetelmä on hallinnassa sijoittaminen sertifikaatteihin voi tuoda moninkertaisen tuoton riippumatta siitä laskevatko vai nousevatko osakemarkkinat.