maanantai 1. lokakuuta 2012

Pientä pohdintaa..

Perjantainen ostosignaali Euroopassa tuntitasolla johti pörssikurssien nousuun tänään. USAssa nousu ei tällaista edellyttänyt ja nousu jatkui RSI-ostosignaalin puuttumisesta huolimatta. Näyttääkin siltä, että USAssa SP500 on tämän nousun kautta saanut mahdollisuuden tuottaa ehkä jo piakkoin RSI-myyntisignaalin päivätasolla. Tämä olisi merkittävä naula pörssinousun arkkuun.

Toinen indikaattori, jota kannattaa tarkkailla on DMI-kaaviossa (WSJn sivuilta) ADX-linja eli se musta ylös ja alas sahaava viiva. ADX näyttää varoittaneen erittäin luotettavasti pörssihuipusta tuottamalla selkeän divergenssin vasta huipulla suhteessa indeksiin. Kun indeksi on tuottanut "sen viimeisen ja korkeimman huipun" on ADX jo laskenut pääsääntöisesti kahdenkymmenen pisteen tasolle. Nyt olemme DAXissa noin kolmessakymmenessä eli saatamme vielä nähdä pienen nousun, josta jo perjantain tuntikaaviotkin vihjailivat.

Noin kokonaisuutena vaikuttaa siltä, että olemme hyvin lähellä pörssihuippua monessa indeksissä muutamien kuukausien/useiden viikkojen näkökulmasta. Pörssikurssien huipusta kertoo sekin, että todennäköisesti jotkin pörssit ovat huippunsa jo tuottaneet. Näihin saattaa kuulua esimerkiksi Ranskan ja Suomen pörssit. Huipulla DAX ja SP500 saattavat vielä yltää edellistä huippua korkeammalle.

"But there are a lot of numbers from companies and on the economic front which are on the weak side, therefore we might get some pressure during the rest of the year. It would be a mistake to run after the market," he added.
Oheisesta kurssikaaviosta voi tarkistaa monien maailman indeksien tilanteen. Pitkäaikainen sijoittaja (aika vuosia) voi valita esimerkiksi kuukausikaavion ja tarkistaa MACDin Histogrammin arvon. Mikäli arvo on positiivinen kuukauden viimeisinä kaupankäyntipäivinä kaikki on hyvin nousun kannalta. Standardilukemien sijasta käyttäisin mieluummin arvoja 8,16 ja liukuva keskiarvo 5. Pitkäaikainen sijoittaja voi myös käyttää esimerkiksi CCIn arvoa 30 samalla periaatteella viikkokaaviossa. Tämä on tietenkin vähän työläämpää.

Sijoittaminen keskipitkällä aikavälillä (n. 2-8 viikkoa) vaatii päivittäistä seuraamista ehkä useampaankin kertaan, mutta tuottaa luonnollisesti hyvin. Toimivan sijoitusmenetelmän löytäminen keskipitkän aikavälin sijoittamiseen on kuitenkin huomattavasti haastavampaa kuin pitkällä tähtäimellä. Muutamia suhteellisen hyvin toimivia menetelmiä olen esittänyt sivuissa. Olennaista on käyttää eri aikatasoja ja tarkoituksenmukaisia indikaattoreita oikealla tavalla. Lopulta voidaan ajatella niinkin, että monien eri indikaattorien informaatio voidaan löytää hyvinkin yksinkertaisesta menetelmästä. Kun menetelmä on hallinnassa sijoittaminen sertifikaatteihin voi tuoda moninkertaisen tuoton riippumatta siitä laskevatko vai nousevatko osakemarkkinat.