sunnuntai 6. lokakuuta 2019

Vihjeitä noususta

Indeksit ovat laskeneet 200 päivän liukuvan keskiarvon tasolle, jota odotin edellisissä teksteissä. Tämän viikon lopulla ne lähtivät nousuun juuri tältä tasolta tai sen lähettyviltä esimerkiksi OMXS30:ssä. DOW:ssa ja Nasdaqissa. 

Tämän viikon lopulla syntynyt pörssinousu voi olla alkua pidemmälle nousulle, sillä indekseissä on syntynyt RSI signaaleja päivänäkymissä. Tällä viikolla kyseinen RSI-signaali syntyi FTSE100-indeksissä ja aikaisemmin niitä on nähtävissä jo OMXS30ssa, SP500ssa ja OMXH25ssa. OMH25ssa on havaittavissa jopa viikkonäkymän RSI-signaali.

Myös yksittäisissä osakkeissa on havaittavissa RSI-divergenssejä, jotka viittaavat päivänäkymissä n. 6 kkn nousuun ja viikkonäkymissä nousuun jopa syksyyn 2020. Joissakin noususignaalit ovat vielä tätäkin pidempiä, mikä tuo mieleen RSI divergenssin SP500n päivänäkymässä. Sen mukaan indeksi voisi nousta vielä jopa kaksi vuotta.

Laskusignaaleita on myös edelleen nähtävissä esim vkonäkymissä (esim DAX), sillä kaikki indeksit eivät ole vielä nousseet niin paljon että ne olisivat menettäneet merkityksensä. Kuitenkin esim CAC40 on noussut sen verran että pitkä laskusignaali vkonäkymässä on osoittautunut mahdollisesti eimäärääväksi markkinan suunnan kannalta. Indeksit ovat edelleen teknisesti "kahden tulen välissä", vaikkakin selkeä nousu 200 päivän liukuvalta keskiarvolta antaa vihjeen siitä että ne saattavat päätyä nousuun. Mikäli indeksit eivät lähitulevaisuudessa nouse tai ainakin pysyttele näissä lukemissa saattaa se olla merkki nousuvoiman puutteesta myös pidemmällä tähtäimellä (RSIn noususignaaali menettäisi merkityksensä). Mikään ei ole varmaa etukäteen.
Oheisesta kurssikaaviosta voi tarkistaa monien maailman indeksien tilanteen. Pitkäaikainen sijoittaja (aika vuosia) voi valita esimerkiksi kuukausikaavion ja tarkistaa MACDin Histogrammin arvon. Mikäli arvo on positiivinen kuukauden viimeisinä kaupankäyntipäivinä kaikki on hyvin nousun kannalta. Standardilukemien sijasta käyttäisin mieluummin arvoja 8,16 ja liukuva keskiarvo 5. Pitkäaikainen sijoittaja voi myös käyttää esimerkiksi CCIn arvoa 30 samalla periaatteella viikkokaaviossa. Tämä on tietenkin vähän työläämpää.

Sijoittaminen keskipitkällä aikavälillä (n. 2-8 viikkoa) vaatii päivittäistä seuraamista ehkä useampaankin kertaan, mutta tuottaa luonnollisesti hyvin. Toimivan sijoitusmenetelmän löytäminen keskipitkän aikavälin sijoittamiseen on kuitenkin huomattavasti haastavampaa kuin pitkällä tähtäimellä. Muutamia suhteellisen hyvin toimivia menetelmiä olen esittänyt sivuissa. Olennaista on käyttää eri aikatasoja ja tarkoituksenmukaisia indikaattoreita oikealla tavalla. Lopulta voidaan ajatella niinkin, että monien eri indikaattorien informaatio voidaan löytää hyvinkin yksinkertaisesta menetelmästä. Kun menetelmä on hallinnassa sijoittaminen sertifikaatteihin voi tuoda moninkertaisen tuoton riippumatta siitä laskevatko vai nousevatko osakemarkkinat.