Indeksit eivät ole RSIn näkökulmasta vielä selkeässä nousussa. Tätä varten tarvittaisiin indeksien voimakkaampaa nousua, jossa RSIn trendilinjat rikkoutuisivat. Tämä vaatii USAssa todennäköisesti uuden ATHn, jota on saatu odotella. Tätä ennen indekseillä on edelleen kaikesta härkämäisyydestä huolimatta mahdollisuus pidempäänkin laskuun.
Markkina näyttää edelleen pelaavaan tutuilla teemoilla: pahimpien kauppasota- ja brexit pelkojen aikana indeksejä on kannattanut ostaa ja myydä jälleen kun on saatu hyviä uutisia (eli huhuja). Tässä teknistä analyysia on voinut käyttää hyväksi. Tähän periaatteeseen tulee tietenkin muutos kun näissä asioissa oikeasti edetään johonkin suuntaan.
Mikäli indeksit pystyvät tämän syksyn aikana tai viimeistään vuoden vaihteen jälkeen tekemään uusia huippuja, on mahdollista että nousu tulee olemaan kovaa. Tätä kuvaa teknisellä puolella se mahdollisuus, että kyseessä voi olla ns. elliottin aaltoteorian viides vaihe, joka usein nousee korkeammalle kuin kukaan uskaltaa kuvitella. Sen jälkeen laskuryminä on vastaavasti päätä huimaava.
Tässä linkki aiheeseen:
- viidettä vaihetta kuvaa hyvin sekin ettei edes elliot-analyytikko välttämättä pysty kuvittelemaan sen jatkumista entistä korkeammalle (kullan hinta jatkoi nousuaan vielä tämän analyysin jälkeenkin). Tässä RSI analyysi voikin olla apuna, mutta aina sekään ei tunnista lopullista nousun pituutta kun nousu vain jatkuu ja jatkuu, kunnes romahtaa nopeasti. Nämä ovat niitä tilanteita joissa indeksin nousu jatkuu "keskimääräistä pidemmälle" RSIn näkökulmasta.