Uusi pörssihuippu on aina lähtökohtaisesti merkki kurssinousun jatkumisesta. Joskus tulee tietenkin se viimeinen huippu ennen suurempaa laskua, mutta todennäköisyys on kuitenkin vahvasti nousun puolella. USAn SP500 ja Nasdaq indeksit ovat tuottaneet jälleen uuden pörssikurssihuipun, joten lähtökohtaisesti indeksit ovat nousussa. Euroopan indeksit pääsääntöisesti ovat olleet historiassa jäljessä USAn indekseistä, mutta aikanaan seuraavat niitä uusiin huippuihin. OMXS30 on tässä kuitenkin tehnyt tällä kertaa poikkeuksen, sillä se nousi uuteen huippuun jo ennen USAn indeksejä.
SP500 on hypännyt tällä viikolla edellisten huippujen kautta kulkevan trendilinjan yläpuolelle, mikä on yleensä vahva tekninen signaali kurssinousun jatkumisesta. Viikko- ja kuukausinäkymissä RSI on samalla noussut monissa indekseissä RSIn laskevien huippujen kautta kulkevan linjan yläpuolelle, mikä on myös noususignaali. Mikäli RSIn laskulinja on rikki, on nousu hyvinkin todennäköistä. Mitä kauemmin RSI pysyttelee laskulinjansa yläpuolella sitä todennäköisempää nousun jatkuminen on vähintään keskipitkällä aikavälillä. Mikäli kurssit ensi viikolla kääntyvät selvään laskuun voi RSIn pitkäaikainen laskulinja vielä olla voimissaan. Tästä toimii esimerkkinä tällä kertaa SP500n ja CAC30n päivänäkymät, joissa tarvittaisiin lisänousu, jotta viimeinenkin pitkään laskuun viittaava RSIn signaali mennettäisi merkityksensä. Tätä kannattaa tarkkailla.
Indeksien noustessa lyhyemmän ajan laskusignaalit RSIssä (esim. tuntinäkymä) antavat virheellistä tietoa. Niitä ei pidä pitää täysimääräisinä laskusignaaleina, vaan ennemminkin hetkellisinä lasku-tai sahaussignaaleina. Näin on tässäkin nousussa käynyt lyhyemmille laskusignaaleille ja niitä on jälleen syntynyt indekseihin tämän viikon päätteeksi. On hyvä pitää mielessä että esim. omxs30 päivänäkymässä on pitkään nousuun viittaava RSI divergenssi, joka on vienyt indeksin nyt uuteen huippuun ja voi ylläpitää kurssinousua ensi kevääseen asti. Matkalle sattuu myös lyhyitä laskuja ja uusia noususignaaleita. Ennen vuoden vaihdetta saamme todennäköisesti jälleen uusi selkeitä keskipitkän aikavälin noususignaaleita. Jos näin ei käy tai nämä signaalit pettävät on aika huolestua.
Sijoitusblogi /tekninen analyysi. Mihin suuntaan markkinat ovat menossa? Milloin on hyvä hetki ostaa ja myydä? Tekninen analyysi vastaa tähän parhaiten sekä lyhyellä, että pitkällä aikavälillä. Tarkastelussa hyvät osto- ja myyntihetket indekseihin, osakkeisiin ja raaka-aineisiin.
sunnuntai 3. marraskuuta 2019
Oheisesta kurssikaaviosta voi tarkistaa monien maailman indeksien tilanteen. Pitkäaikainen sijoittaja (aika vuosia) voi valita esimerkiksi kuukausikaavion ja tarkistaa MACDin Histogrammin arvon. Mikäli arvo on positiivinen kuukauden viimeisinä kaupankäyntipäivinä kaikki on hyvin nousun kannalta. Standardilukemien sijasta käyttäisin mieluummin arvoja 8,16 ja liukuva keskiarvo 5. Pitkäaikainen sijoittaja voi myös käyttää esimerkiksi CCIn arvoa 30 samalla periaatteella viikkokaaviossa. Tämä on tietenkin vähän työläämpää.
Sijoittaminen keskipitkällä aikavälillä (n. 2-8 viikkoa) vaatii päivittäistä seuraamista ehkä useampaankin kertaan, mutta tuottaa luonnollisesti hyvin. Toimivan sijoitusmenetelmän löytäminen keskipitkän aikavälin sijoittamiseen on kuitenkin huomattavasti haastavampaa kuin pitkällä tähtäimellä. Muutamia suhteellisen hyvin toimivia menetelmiä olen esittänyt sivuissa. Olennaista on käyttää eri aikatasoja ja tarkoituksenmukaisia indikaattoreita oikealla tavalla. Lopulta voidaan ajatella niinkin, että monien eri indikaattorien informaatio voidaan löytää hyvinkin yksinkertaisesta menetelmästä. Kun menetelmä on hallinnassa sijoittaminen sertifikaatteihin voi tuoda moninkertaisen tuoton riippumatta siitä laskevatko vai nousevatko osakemarkkinat.