sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

Sahausta

Viimeiset kaksi viikkoa on mennyt paikoillaan sahauksen merkeissä esimerkiksi DAXissa ja SP500ssa. Tällainen sahaus voi hyvin kuulua myös nousumarkkinaan, jossa sitten lopulta noustaan sivuttaisen kanavan yläpuolelle ja usein nähdään nopeaakin nousua tämän jälkeen. Tämä on siis mahdollista, mutta ei tietenkään pakollista.

Indeksien tuntinäkymissä on edelleen voimissaan nouseva linja, joka saattaa nostaa niitä kesäkuun puoliväliin. Luonnollisesti näin on myös monissa osakkeissa. Tämä on ehkä lyhin selkeä noususignaali, jota nykyinen nousu on totellut. Indekseihin on syntynyt myös tällä viikolla muutaman viikon laskuun viittaavia signaaleja, joten mikäli indeksit eivät näitä pysty olemaan huomioimatta sahaus tai jopa jonkinlainen lisälasku on mahdollinen. Tämä lasku tuskin on kuitenkaan vallitsevassa tilanteessa merkittävä. USAssa Nasdaq on noussut 200 päivän liukuvan keskiarvon yläpuolelle ja sinnitellyt siellä. Saapa nähdä seuraavatko muut indeksit perässä. Ensi viikko saattaa olla merkittävä tässä suhteessa, sillä ensi viikkona indeksien on noustava ja karistettava RSIssä syntyneet laskusignaalit jaloistaan mikäli aikovat nousu nyt jatkaa.

Pitkäaikaisia noususignaaleja olen käsitellyt aikaisemmin, mutta vuoden 2018 laskun pohjalla SP500:n päivänäkymään syntynyt RSI-noususignaali jää usein liian vähälle huomiolle. Tästä signaalista lähti merkittävä nousu viime vuonna ja nyt nähdyn laskun pohja näyttäisi olevan kyseisen RSIn trendilinjan kohdalla. Mikäli tämä linja vielä ohjaa kursseja, jatkuu pörssinousu vielä helposti muutaman vuoden. DAXissa on syntynyt vastaava noin puolentoista vuoden mittaiseen nousuun viittaava signaali tämän nyt nähdyn laskun pohjalla. Divergenssi syntyi 12 ja 16.3. RSIn arvoissa. Se onvain niin huomaamaton, että se helposti jää vaille huomiota, mutta juuri tällaiset saattavat osoittautua merkittäviksi oman kokemukseni mukaan. Indeksit ovat kuitenkin pihtiliikkeessä. Ylhäällä vastassa on jossakin vaiheessa pitkäajan laskusignaalit, jotka nousussa on osoittauduttava paikkansa pitämättömiksi.
Oheisesta kurssikaaviosta voi tarkistaa monien maailman indeksien tilanteen. Pitkäaikainen sijoittaja (aika vuosia) voi valita esimerkiksi kuukausikaavion ja tarkistaa MACDin Histogrammin arvon. Mikäli arvo on positiivinen kuukauden viimeisinä kaupankäyntipäivinä kaikki on hyvin nousun kannalta. Standardilukemien sijasta käyttäisin mieluummin arvoja 8,16 ja liukuva keskiarvo 5. Pitkäaikainen sijoittaja voi myös käyttää esimerkiksi CCIn arvoa 30 samalla periaatteella viikkokaaviossa. Tämä on tietenkin vähän työläämpää.

Sijoittaminen keskipitkällä aikavälillä (n. 2-8 viikkoa) vaatii päivittäistä seuraamista ehkä useampaankin kertaan, mutta tuottaa luonnollisesti hyvin. Toimivan sijoitusmenetelmän löytäminen keskipitkän aikavälin sijoittamiseen on kuitenkin huomattavasti haastavampaa kuin pitkällä tähtäimellä. Muutamia suhteellisen hyvin toimivia menetelmiä olen esittänyt sivuissa. Olennaista on käyttää eri aikatasoja ja tarkoituksenmukaisia indikaattoreita oikealla tavalla. Lopulta voidaan ajatella niinkin, että monien eri indikaattorien informaatio voidaan löytää hyvinkin yksinkertaisesta menetelmästä. Kun menetelmä on hallinnassa sijoittaminen sertifikaatteihin voi tuoda moninkertaisen tuoton riippumatta siitä laskevatko vai nousevatko osakemarkkinat.