DAX nousi sen verran tällä viikolla, että se löi läpi laskevasta RSIn trendistä päivänäkymässä, mutta on noussut nyt testaamaan toista mahdollista trendiä, jonka alkupää on joulukuun huipussa. Syksyllä nähty pörssiralli nosti RSIn eli momentumin niin korkeaksi, että on kestänyt kaksi kuukautta, että RSIn linja on laskenut 70 pisteen tasolle. Tällä tasolla uusia huippuja voidaan vielä hyvinkin tehdä, mutta meno alkaa pikkuhiljaa tasaantua. Ensi viikko näyttää onko tästä RSIn trendistä mihinkään vai jatkaako markkina nousuaan.
Nasdaq100 ja SP500 ovat nousseet sen verran, että testaavat RSIn trendiä alaspäin päivänäkymässä. SP500 on testannut tätä jo aikaisemmin ja kääntynyt laskuun, joten pieni merkki on olemassa siitä, että tämä trendi voisi olla merkittävä. Mikäli se laskee markkinaa, lasku jatkuisi neljä kuukautta. Silloin oltaisiin juhannuksessa, mikä on muistaakseni aika klassinen ostopäivä. USAn indekseissä on myös nähtävissä MACDin testejä, joita usein nähdään käänteissä (tällä kertaa alaspäin).
Mielenkiintoisin tekninen tilanne on ehkäpä OMXS30ssa. Se on myös noussut uuteen huippuun tässä nousussa ja samalla tuottanut RSIn divergenssin viikkonäkymässä. Mikäli tämä olisi klassinen käänteen merkki indeksi ei saisi enää ensi viikolla nousta, sillä RSIn nousu tuhoaisi divergenssin heti. Markkina antaa siis aika selkeät merkit. Joko nyt lähdetään laskuun tai sitten sellaista on taas turha vähään aikaan odotella.
MACD ei ole tuottanut mitään selkeää merkkiä pitkäaikaisesta laskusta. Usein näitä edeltää MACDin testi viikkonäkymässä, mutta tällaista ei ole tällä hetkellä näkyvissä. Sellaisen syntyminen edellyttäisi ensin pienemmän laskun ja huipun testin ja tämän prosessin pitäisi kestää joitakin viikkoja. Täysin mahdottomia isot laskut eivät ole ilman tällaista, mutta aika lailla harvinaisia ne ovat. Ainoa isompi USA indeksi joka on selvästi karhumaisessa asetelmassa on Russell2000. Siinä MACD on jo useamman kuukauden ollut miinuksella ja se on nyt käynyt vähän plussan puolella. Mikäli trendi jatkuisi alaspäin oltaisiin siis käänteen paikassa. Wilshire4500 tilanne muistuttaa tätä aikalailla. Molemmat indeksit ovat korjanneet laskua sen verran, että näistä lukemista yleensä käännytään alaspäin uudestaan, mikäli alaspäin ylipäätään lähdetään. Mikäli mentäisiin tuplauksen säännöllä, mikä on aika yleinen targettien asettamisessa, olisi targetti koronapohjan alla. Eli aivan kokonaan tämä vaihtoehto ei vielä ole pois kaavioista.
SP5000n kuukausinäkymässä RSI on 66 pisteen tasolla ja Nasdaq100ssa 69 pisteen tasolla. Tämä on aika alhainen lukema ottaen huomioon, että ollaan uusissa huipuissa. Tämä voi merkitä sitä, että puhti on hiipumassa. Mikäli näin ei ole, tarkoittaa se tietenkin sitä, että yläpuolella on "tyhjää" johon indeksi voi kohota. Voisi ajatella niinkin, että hyvässä nousussa RSI nousee ylimyydyksi yli 70 pisteen tason ja pysyy siellä kunnes nousu katkeaa. Indekseillä on siis näytön paikka.