sunnuntai 3. maaliskuuta 2024

VIXin RSI + muuta

Indeksit ovat jatkaneet nousuaan ja RSI on pysytellyt yli 50 tasolla (esim päivänäkymissä) ja alkaakin olla jo melkoisissa yliostetun lukemissa. Pörssinousu kuitenkin jatkuu "yhtenä soittona" niin kauan kuin RSI pysyy yli 70 pisteen ja suurempiakaan laskuja ei kannata odottaa jos RSI ei tipu alle 50 tason. 

Noususta huolimatta indeksit testaavat RSIn laskevia linjoja edelleen. Nasdaq100 ja SP500 testaavat sitä päivänäkymässä. Nasdaq100 on tällä hetkellä muodostanut RSIn divergenssin alaspäin viikkonäkymässä. Mitään merkkejä laskusta ei ole havaittavissa, mutta yleensä nousua ei ole enää paljoakaan luvassa kun ollaan näin yliostetussa tilanteessa. Tosin pieni lasku voi taas antaa tilaa uuteen nousuun tai sitten ollaan lähellä merkittävää huippua. 

RSI nousu yli 50 pisteen tason viikkonäkymässä tai kuukausinäkymässä VIXissä on viime vuosina ollut hyvä merkki suuremmasta pörssilaskusta. Tätä kannattaa seurailla. Usein RSI on noussut yli 50 tason muutamia viikkoja ennen laskun alkamista ja on sen jälkeen käynyt taas alle 50 tasolla. Tämän jälkeen on noustu taas yli ja pidemmäksi aikaa. Tällä hetkellä VIXissä on RSIn divergenssi ylöspäin viikkonäkymässä, mutta RSI on edelleen alle 50 tason. 

Öljyn hinta on noussut laskevalle trendikanavalle ja käynyt testaamassa sitä. Mikäli tästä lähdetään seuraavaksi alaspäin saattaa laskeva trendikanava olla edelleen voimissaan. Alalaita kulkee tällä hetkellä n. 50% alempana, joten tässä voisi olla mahdollisuus. Usein öljyn hinta lähtee laskuun ennen indeksejä ja tällä hetkellä se onkin aika lailla vielä edellistä huippua matalammalla. Bitcoin on noussut paljon, mutta saattaa olla testaamassa huippua. 

Oheisesta kurssikaaviosta voi tarkistaa monien maailman indeksien tilanteen. Pitkäaikainen sijoittaja (aika vuosia) voi valita esimerkiksi kuukausikaavion ja tarkistaa MACDin Histogrammin arvon. Mikäli arvo on positiivinen kuukauden viimeisinä kaupankäyntipäivinä kaikki on hyvin nousun kannalta. Standardilukemien sijasta käyttäisin mieluummin arvoja 8,16 ja liukuva keskiarvo 5. Pitkäaikainen sijoittaja voi myös käyttää esimerkiksi CCIn arvoa 30 samalla periaatteella viikkokaaviossa. Tämä on tietenkin vähän työläämpää.

Sijoittaminen keskipitkällä aikavälillä (n. 2-8 viikkoa) vaatii päivittäistä seuraamista ehkä useampaankin kertaan, mutta tuottaa luonnollisesti hyvin. Toimivan sijoitusmenetelmän löytäminen keskipitkän aikavälin sijoittamiseen on kuitenkin huomattavasti haastavampaa kuin pitkällä tähtäimellä. Muutamia suhteellisen hyvin toimivia menetelmiä olen esittänyt sivuissa. Olennaista on käyttää eri aikatasoja ja tarkoituksenmukaisia indikaattoreita oikealla tavalla. Lopulta voidaan ajatella niinkin, että monien eri indikaattorien informaatio voidaan löytää hyvinkin yksinkertaisesta menetelmästä. Kun menetelmä on hallinnassa sijoittaminen sertifikaatteihin voi tuoda moninkertaisen tuoton riippumatta siitä laskevatko vai nousevatko osakemarkkinat.