sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Puuduttavaa pörssinousua?

Pörssit ovat ottaneet kaiken mahdollisen irti nousumahdollisuuksistaan, eikä selittelyt auta. Tästä huolimatta voidaan edelleen sanoa, että korkealla ollaan ja ehkä jopa jo liian korkealla. Voi vain kuvitella missä lukemissa pörssit olisivat vuoden lopussa mikäli sama meno jatkuu. Päästäisiinkö Suomessa ehkä jo yli vuoden 2008 huipun? Tämä vaikuttaa epäuskottavalta, eikä pörssit voi jatkaa nousuaan ikuisesti. Jossain vaiheessa koittaa taas teknisessä mielessä hyvä ostohetki, mutta sitä ennen on hyvä myyntihetki.

Miten korkealla sitten olemme nyt? Tulevaisuus näyttää sen, mutta tekniset indikaattorit ovat ääriasennoissaan jo nyt. Willams ja SlowStochastics ovat olleet jo viikkoja yliostettuja, mutta näihin yksin ei voi luottaa, sillä ne pysyvätkin nousussa pitkään yliostettuina. Usein MACDin arvot eivät enää nouse kovin paljon korkeammalle kuin historiallisiin huippuihin ja nyt olemme monessa pörssi niitä lähellä. Tämä kuitenkin voi kertoa pörssien vahvuudesta tai ainakin huipusta. USAssa MACDin arvot ovat kuitenkin jääneet edellisestä huipusta, vaikka indeksi on noussut korkeammalle. Tämä voi olla laskun merkki. Esimerkiksi Saksassa RSI on noussut hyvin korkealle, mikä viittaa Bullmarkettiin tai sitten sitten äärimmäiseen pörssihuippuun kuten ennen vuoden 2011 romahduksia. Bullmarketin alku vuonna 2009 oli RSIn puolesta erilainen, silloin RSI nousi nopeasti yli 80 pisteen, eikä indeksi ollut noussut vielä uusiin huippuihin. Ainakaan nyt ei ole kyse vastaavasta tilanteesta. Myös MACD nousi selkeästi uusiin huippuihin ennen kuin indeksi ylitti edellisen huippunsa. Nyt ei ole käynyt näin. Tulevaisuus kertoo onko tästä analyysista mihinkään, mutta itse kallistun edelleen kannalle, että on hyvinkin mahdollista, että koemme vielä ainakin yhden jyrkän pörssilaskun lähiaikoina.

Yksi merkki tällaisesta mahdollisuudesta on vaihdon määrä, joka ei ole noussut maailman pörsseissä samalla tasolle kuin vuoden 2009 pohjien aikaan. Miksi ihmiset eivät ole aivan hullaantuneita osakkeista kuten kevättalvella 2009? Myös Put/Call - suhde kertoo pörssilaskun vaarasta, mutta nämä mittarit ovat tietenkin jokseenkin epätarkkoja. Päivää jona pörssihuippu kohtaa, ei voi näiden avulla täysin ennustaa.

Nähdäkseni tarkimmat mittarit tämän päivän ennustamiseen ovat vaihdon määrä, joka pitää tulkita ja paikka. Nyt perjantaina vaihto tuotti USAssa ns. hanging cloud - candlestickin, jossa indeksin hinta nousee nopeasti ja on irrallaan edellisen päivän hinnasta. Lisäksi vaihto sijoittui osittain  ylemmän bollingerin nauhan ulkopuolelle kuten monta kertaa aivan huipulla ja tällöin RSI saattaa olla jo alkanut laskea (näin myös Saksassa ensimmäistä kertaa tänä vuonna). Intiassa näimme jo viime viikolla vaihdon nousevan korkeaksi, mutta siellä ollaan aina vähän edellä muita. Yhtä ilmiötä en ole nähnyt, mikä lopulta osoittaisi lähes varmasti, että huippu on käsillä tai jo hitusen ohi: Saksan DAXindeksin vaihdon määrän nousun. Yhden päivän korkeaksi kohoava vaihto olisi siis merkki siitä, että "swingtreidaajat" haluavat kotiuttaa voittonsa.

Täytyy muistuttaa itseään taas näistä viimeisistä merkeistä. Ne ovat päässeet välillä unohtumaan ja olen ollut liian hätäinen. Lopulta on kuitenkin kyse vain todennäköisyydestä, mutta ensi viikolla pörssilaskun todennäköisyys on suurempi kuin kertaakaan tänä vuonna. Varsinkin jos ja kun Saksassa vaihto nousee korkeaksi. Sen jälkeen meno on minun nähdäkseni alas.

Tässä yksi artikkeli, joka kannustaa ostamaan ja tässä toinen, joka ei kannusta.


Tällaista ei voi olla miettimättä: 

“We’re optimistic on the equity markets for the rest of the year—the economic data will continue to surprise to the upside as will earnings," said Paul Zemsky, CIO of multi-asset strategies at ING Investment Management. "Our sense is that there will be a little bit of congestion in the 1,350 area [on the S&P 500], but we’ll break through and hit 1,400 by the end of the second quarter.” Linkki

S&P500 sulkeutui perjantaina n. 1344 pisteeseen, joten olemme hyvin lähellä mainittua 1350 pisteen rajaa. Tämän jälkeen tapahtuu sitten jotakin, jota artikkeli ei kerro, mutta kesäkuussa viimeistään ollaan n. 3,5% ylempänä kuin nyt! Miksi vain näin vähän? Mitä tässä välissä sitten tapahtuu viiden kuukauden aikana? Käydäänkö jossakin pohjamudissa tässä välissä vai kieppuuko indeksi paikoillaan viisi kuukautta? Itse en usko ainakaan paikoillaan pysymiseen, joten onko ainoa suunta nyt sitten alaspäin? Entä tämän jälkeen sitten kesäkuussa. Jatkuuko nousu edelleen vai mennäänkö taas alaspäin kuten toukokuissa tai kesällä on joskus ollut tapana?
Oheisesta kurssikaaviosta voi tarkistaa monien maailman indeksien tilanteen. Pitkäaikainen sijoittaja (aika vuosia) voi valita esimerkiksi kuukausikaavion ja tarkistaa MACDin Histogrammin arvon. Mikäli arvo on positiivinen kuukauden viimeisinä kaupankäyntipäivinä kaikki on hyvin nousun kannalta. Standardilukemien sijasta käyttäisin mieluummin arvoja 8,16 ja liukuva keskiarvo 5. Pitkäaikainen sijoittaja voi myös käyttää esimerkiksi CCIn arvoa 30 samalla periaatteella viikkokaaviossa. Tämä on tietenkin vähän työläämpää.

Sijoittaminen keskipitkällä aikavälillä (n. 2-8 viikkoa) vaatii päivittäistä seuraamista ehkä useampaankin kertaan, mutta tuottaa luonnollisesti hyvin. Toimivan sijoitusmenetelmän löytäminen keskipitkän aikavälin sijoittamiseen on kuitenkin huomattavasti haastavampaa kuin pitkällä tähtäimellä. Muutamia suhteellisen hyvin toimivia menetelmiä olen esittänyt sivuissa. Olennaista on käyttää eri aikatasoja ja tarkoituksenmukaisia indikaattoreita oikealla tavalla. Lopulta voidaan ajatella niinkin, että monien eri indikaattorien informaatio voidaan löytää hyvinkin yksinkertaisesta menetelmästä. Kun menetelmä on hallinnassa sijoittaminen sertifikaatteihin voi tuoda moninkertaisen tuoton riippumatta siitä laskevatko vai nousevatko osakemarkkinat.