keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Päätä ja hartiaa? Hui!

Ajattelen usein, että analyysejani lukiessa voi tulla olo, että odotan kokoajan pörssilaskua. Tämä johtuu tietenkin siitä, ettei esimerkiksi DAXissa ole tapahtunut mitään todellista pörssinousua ( 4% WTF) syyskuun puolivälin jälkeen ja hyvät ostohetketkin ovat jääneet yhteen kappaleeseen, joka sekin oli aika haastava tuntikaavioista ja VIXin myyntisignaalista huomata, eikä tuottanutkaan mitään erityisempää ostoryntäystä. Pörssin kehitys on usein äärimmäisen hidasta, eikä voi käytännössä kuin odottaa viikosta toiseen tiettyjen ilmiöiden tapahtumista. En pidä itseäni siis "karhuna", vaan totean vain millainen analyysi on nähdäkseni todennäköisin vallitsevassa tilanteessa. Sitä ei voi muuksi muuttaa, vaikka kuinka haluaisi. Kun pörssinousun merkit seuraavan 3-9 kuukauden aikana ilmaantuvat vaahtoan varmasti sen puolesta, mutta sitä ennen meidän pitää nähdä pörssilasku - eikä mikään aivan pieni tällä erää riitä.

Pää ja hartiat - kuvio on klassinen merkki osakkeiden tai indeksien pörssihuipusta. Aina näin ei tietenkään ole, eikä hinnan romahdus aina ole massiivinen, mutta nykyinen pää ja hartiat - kuvio Nasdaqissa on mielenkiintoinen (Nasdaq Composite on toinen juttu...). Viimeksi nimenomaan Nasdaq veti pörssit USA:ssa ja lopulta maailmallakin alas ja tällä hetkellä Nasdaq on yksi harvoista indekseistä, jotka eivät ole saavuttaneet uutta huippua. Se vaikuttaa siis heikolta. Lisäksi Nasdaqin RSI on poukkoillut 60 pisteen alapuolella, eikä ole pystynyt murtautumaan sen yläpuolelle. 60 pistettä RSIssä viittaa usein hetkelliseen huippuun, mutta lisäksi MACD on hyvin alhaisissa lukemissa, mikä tarkoittaa, että mikäli indeksi putoaa hiemankin MACD putoaa miinukselle, jolloin on todennäköistä, että indeksi romahtaa hetkessä useita prosentteja. Voisiko tämä vetää maailman muutkin pörssit laskuun?

Vastaus voi hyvinkin olla myönteinen. Googlen osake on jo tuottanut pitkäaikaisen RSI-myyntisignaalin, mutta vielä varsinaista lyhytaikaista signaalia ei ole syntynyt. Se on kuitenkin hyvin lähellä. Googlen romahdus vetäisi varmasti Nasdaqin laskuun. Samalla maailman monet muutkin pörssit ovat tuottaneet RSI-myyntisignaaleita, joten ei voi muuta todeta kuin, että pörssilaskun todennäköisyys nousee päivä päivältä ja alkaisin itse varmasti jo harkita myyntiä ja katselisin uutta tilaisuutta puolen vuoden sisällä tms. Uusia ja parempia ostohetkiä tulee todennäköisesti tämänkin vuoden aikana. Muita merkkejä pörssihuipun läheisyydestä ovat tietenkin VIXin tipahtaminen ja härkien määrän väheneminen Rong Sun sentimentissä. Yleinen sentimentti (esim. ZEW) on noussut niin korkealle, ettei pian ole muuta mahdollisuutta kuin tulla alas.

Kuukausikaaviot kertovat ehkä jotain siitä missä maailman indekseissä mennään. Kuukausikaavioiden RSIt eivät ole vielä nousseet niin korkealle, että olisimme samassa tilanteessa kuin esimerkiksi vuonna 2007 pörssihuipussa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että nousu jatkuisi iloisena, sillä RSIn trendilinja nousee vain hyvin loivasti ylöspäin. Tällainen tilanne usein merkitsee indeksin sahaamista käytännössä lähes paikoillaan. Kuukausikaaviot viittaavat siis siihen, että tulemme näkemään suhteellisen suuria laskuja ja nousuja, ennen kuin varsinainen vuosien pörssihuippu nähdään.

Nämä teknisen analyysin ohjeet kannattaa katsoa.

Viimeviikkoinen tuntitason analyysini pienestä pörssinousun mahdollisuudesta sai vihdoin tuulta siipiinsä ja DAX pongahti puolitoista prosenttia ylöspäin. Se saattaa edelleen pienen hengenvedon jälkeen jatkaa samaa suuntaa jonkin verran, sillä mitään RSI:n huippujen alenemisia ei vielä näy. Samalla näyttää siltä, että tämän päivän päätteeksi edellinen huippu muodostui tukitasoksi.


Oma perusnäkemykseni teknisen analyysini kautta (USA:n, Saksan ja Suomen indeksit):

Vuosien trendi: bull-ostohetki huono
Kuukausien/useiden viikkojen trendi: USA: bull-ostohetki huono, Saksa: bull-ostohetki huono
Oheisesta kurssikaaviosta voi tarkistaa monien maailman indeksien tilanteen. Pitkäaikainen sijoittaja (aika vuosia) voi valita esimerkiksi kuukausikaavion ja tarkistaa MACDin Histogrammin arvon. Mikäli arvo on positiivinen kuukauden viimeisinä kaupankäyntipäivinä kaikki on hyvin nousun kannalta. Standardilukemien sijasta käyttäisin mieluummin arvoja 8,16 ja liukuva keskiarvo 5. Pitkäaikainen sijoittaja voi myös käyttää esimerkiksi CCIn arvoa 30 samalla periaatteella viikkokaaviossa. Tämä on tietenkin vähän työläämpää.

Sijoittaminen keskipitkällä aikavälillä (n. 2-8 viikkoa) vaatii päivittäistä seuraamista ehkä useampaankin kertaan, mutta tuottaa luonnollisesti hyvin. Toimivan sijoitusmenetelmän löytäminen keskipitkän aikavälin sijoittamiseen on kuitenkin huomattavasti haastavampaa kuin pitkällä tähtäimellä. Muutamia suhteellisen hyvin toimivia menetelmiä olen esittänyt sivuissa. Olennaista on käyttää eri aikatasoja ja tarkoituksenmukaisia indikaattoreita oikealla tavalla. Lopulta voidaan ajatella niinkin, että monien eri indikaattorien informaatio voidaan löytää hyvinkin yksinkertaisesta menetelmästä. Kun menetelmä on hallinnassa sijoittaminen sertifikaatteihin voi tuoda moninkertaisen tuoton riippumatta siitä laskevatko vai nousevatko osakemarkkinat.