tiistai 26. helmikuuta 2013

Tekninen tilanne "Italista"

Pretzels vihjasi eräässä viimeisimmistä kirjoituksistaan, että USA:n indeksit saattavat hyvinkin olla tuottamassa ns. viidettä eli viiimeistä nousua. Tämänviikkoinen pörssilasku kautta maailman on voinut kuitenkin saada jo varmasti joillakin "housut tutisemaan" mahdollisen pidemmän pörssilaskun vuoksi. Aihetta huoleen pörssilaskun suhteen onkin, sillä monet tekniset indikaattorit ovat jatkuvasti heikenneet ja vihjanneet pörssilaskusta, mutta mitään erityisen dramaattista ei vielä ole tapahtunut.

Pretzels voi hyvinkin olla oikeassa, sillä USA:n SP500 tuotti eilisen laskun jäljiltä tuntitason ostosignaalin, jonka kestävyyttä tänään koetellaan. Kaikesta negatiivisesta Italia-uutisoinnista huolimatta indeksit voivat kuitenkin vielä lähteä nousuun, mikäli vain RSI:n tuntikohtaiset analyysit kestävät. Ehkä kyse onkin vasta siitä, että Italia-katastrofien kaltaisten tilanteiden funktio on pikkuhiljaa nakertaa härkämäistä tunnelmaa, jotta se voisi lopulta nopeasti romahtaa ja tuottaa pörssilaskun. Myös Saksassa indeksi on edelleen pysynyt rajoissa, jotka antavat mahdollisuuden pörssinousuun lähiaikoina ja RSI:n tukitaso nousee niin hitaasti, että parhaassa tapauksessa sahaamme vielä muutamia viikkoja näissä lukemissa pikkuhiljaa nousten. Tulkitsen tilanteen edelleen niin, että nykyinen pörssiheilunta kuuluu pörssihuipun muodostamisen prosessiin, eikä se todennäköisesti ole vielä ohi. Olemme kuitenkin jatkuvasti lähestymässä varsinaista murtoajankohtaa ja siihen on varmasti jo syytä varautua.

Varsinaiseen pörssilaskuun tarvittavaa McClellanin Summation-indeksin laskua alle 750 pisteen ei vielä ole nähty ja Rong Sun sentiment on edelleen pitänyt pintansa.. RSI-myyntisignaalit puuttuvat myös monista yksittäisistä osakkeista, jotka usein ovat huipulla sellaisen tehneet. VIX on kuitenkin tuottanut selkeitä pieniä pyrähdyksiä ja uusia huippuja, jotka vahvistavat karhumaista tulkintaa osakkeista. Vielä uudet huiputkaan eivät ole aivan kohtuuton näkemys teknisessä mielessä. Tämän vuoksi pidän perusnäkemykseni edelleen samana.


Oma perusnäkemykseni teknisen analyysini kautta (USA:n, Saksan ja Suomen indeksit):

Vuosien trendi: bull-ostohetki huono
Kuukausien/useiden viikkojen trendi: USA: bull-ostohetki huono, Saksa: bull-ostohetki huono
Oheisesta kurssikaaviosta voi tarkistaa monien maailman indeksien tilanteen. Pitkäaikainen sijoittaja (aika vuosia) voi valita esimerkiksi kuukausikaavion ja tarkistaa MACDin Histogrammin arvon. Mikäli arvo on positiivinen kuukauden viimeisinä kaupankäyntipäivinä kaikki on hyvin nousun kannalta. Standardilukemien sijasta käyttäisin mieluummin arvoja 8,16 ja liukuva keskiarvo 5. Pitkäaikainen sijoittaja voi myös käyttää esimerkiksi CCIn arvoa 30 samalla periaatteella viikkokaaviossa. Tämä on tietenkin vähän työläämpää.

Sijoittaminen keskipitkällä aikavälillä (n. 2-8 viikkoa) vaatii päivittäistä seuraamista ehkä useampaankin kertaan, mutta tuottaa luonnollisesti hyvin. Toimivan sijoitusmenetelmän löytäminen keskipitkän aikavälin sijoittamiseen on kuitenkin huomattavasti haastavampaa kuin pitkällä tähtäimellä. Muutamia suhteellisen hyvin toimivia menetelmiä olen esittänyt sivuissa. Olennaista on käyttää eri aikatasoja ja tarkoituksenmukaisia indikaattoreita oikealla tavalla. Lopulta voidaan ajatella niinkin, että monien eri indikaattorien informaatio voidaan löytää hyvinkin yksinkertaisesta menetelmästä. Kun menetelmä on hallinnassa sijoittaminen sertifikaatteihin voi tuoda moninkertaisen tuoton riippumatta siitä laskevatko vai nousevatko osakemarkkinat.