lauantai 23. maaliskuuta 2013

Rahat patjan alle...

Brasilian, Kiinan ja Intian pörssit ovat viimeviikkojen aikana laskeneet huomattavasti ja mielenkiintoinen kysymys onkin voisivatko ne lähteä nousuun? Ensimmäinen asia johon itse luotan on, että maailman pörssit liikkuvat suhteellisen yhtenäisesti samaan suuntaan. Tässä liikkeessä on kuitenkin selviä eroja, kuten se, että Intian ja joskus myös muiden kehittyvien maiden indeksit muodostavat huippunsa viikkoja länsipörssejä ennen. Nyt Brasiliassa ja Kiinassa ollaan reagoitu samoin ja indeksit ovat romahtaneet. Äkkisilmäyksellä voikin nähdä näissä indekseissä mahdollisuuden RSI- ja MACD-ostosignaalien syntymiseen erityisesti päiväkaavioissa. Tämä on merkki mahdollisesta pörssinoususta, mutta monet asiat puhuvat sen puolesta, ettei noususta tulisi kovin pitkä. Yksi havainto koskee Intian Nifty-indeksiä, joka on viikkokaaviossa rikkonut nykyistä nousua vastaavan trendilinjansa. Brasiliassa ja Kiinassa tämä on hyvin lähellä ja mikäli ajattelemme, että Intian kehitys enteilee kehitystä muualla tulemme näkemään saman myös Brasiliassa ja lähiaikoina myös kehittyneissä maissa. Viikkotasolla tilanne vaikuttaa siis huonolta, joten mahdollinen nousu voi hyvinkin jäädä pieneksi. Toinen tätä puoltava seikka on, etteivät kehittyvien maiden indeksit useinkaan ole lähteneet nousuun merkittävästi ennen kehittyneitä maita. Länsipörsseissä ei näy mitään sellaisia teknisiä signaaleita, jotka antaisivat aiheen uskoa, että voisimme olla pitkäaikaisen nousun kynnyksellä. Tilanne on päinvastainen, kuten olen viimeisissä kirjoituksissa useaan otteeseen pyrkinyt osoittamaan. Lisäksi huhtikuu ja toukokuu ovat äärimmäisen hyviä aikoja juuri pörssilaskulle ja erityisesti USA:ssa onkin kuuluisa sanonta: "Sell in May and Go Away". Kyseinen sanonta on tulkittava niin, että kevätkuukausina esiintyviin teknisiin myyntisignaaleihin kannattaa suhtauta vakavasti.

Perjantain jälijiltä USA:ssa tai Saksan DAX:issa ei näy RSI-ostosignaaleja edes tuntitasolla. Nämä pörssit eivät ole useinkaan lähteneet merkittävään nousuun ilman kyseistä signaalia, joten tilanne on ensi viikkoa ajatellen "karhumainen". Pörssilaskuista onkin muistettava, etteivät ne ole yhtäkkisiä tapahtumia, vaan merkittäviä pörssilaskuja edeltää kehitys, joissa indeksi liikkuu pääosin vaakatasossa ja heikentyy teknisessä mielessä jokaisessa uudessa nousussa, joka jää matalaksi. Lopulta kun tekniset indikaattorit ovat heikentyneet riittävästi indeksi tipahtaa uuteen pohjaansa. Vaakatasossa liikkuvat indeksit voivat myös vahvistua teknisessä mielessä, mikä tietenkin ilmenee jonkinlaisena RSI-ostosignaalina. Niin kauan kuin tällaista ei maailman merkittävissä indekseissä tai muissa teknisissä indikaattoreissa esiinny on laskun jatkuminen todennäköistä.

Öljyjen hinnat ovat laskeneet myös viimeaikoina, eikä merkittävää ostosignaalia vielä näy. Tämä kertoo myös osakekurssien laskun vaarasta, sillä usein monet raaka-aineet ja osakeindeksit kulkevat pääosin samaan suuntaan.

Tämän blogin lukijat ovat varmasti huomanneet, etten juuri käsittele politiikan tai talouden tapahtumia. Tälle on selvä syy: pörssin liikkeiden ajoittaminen niiden avulla on mahdotonta. Jotkin tutkimukset osoittavat jopa, että pörssikurssien liikkeiden ja talouden kehityksen välillä on negatiivinen korrelaatio. Uutisia seuranneena minusta vaikuttaa, että joskus huonot uutiset laskevat kursseja ja joskus mitään erityistä ei tapahdu. Tämä johtuu siitä, että huonot uutiset laskevat kursseja vain silloin kun ne muutenkin laskisivat teknisistä syistä johtuen. Teknisten laskusignaalien aikana hyvätkään uutiset eivät kykene nostamaan kursseja kuin tuottamalla uusia myyntisignaaleja. Näin kävi esimerkiksi Nokialle edellisessä huipussa. Mielenkiintoista onkin nähdä miten Nokian käy. Kauhuskenaarioni mukaan sen hinta saattaa tippua jopa 0,8 euroon, jossa kulkee viikkokaavion alemman bollingerin nauhan pohja. Ennemmin tai myöhemmin tämä on usein indekseissä ja osakkeissa saavutettu. Itse en tätä riskiä ottaisi. Jos haluasin ostaa Nokiaa ostaisin sitä vain hyvin lyhyeksi aikaa teknisten indikaattorien mukaan. Kyproksen kohdalla pidän mahdollisena, että indeksit laskevat ratkaisusta tai sen puutteesta huolimatta. Mikäli talletusvero tulee voimaan saattaa Euroopan kriisimaiden korot nousta, kun pelätään ihmisten alkavan vetää varojaan pois eurooppalaisista pankeista. Mikäli sitä ei tule voimaan on Kyproksen ero eurosta mahdollinen ja kurssit laskevat. Mikäli on jokin kolmas tie tai mikäli kurssit eivät ensi viikolla näistä syistä laske, pörssilasku alkaa jostakin muusta syystä tulevina viikkoina. Tämä lasku toteutuu todennäköisesti vähintään kaksiosaisena, jossa indeksit laskevat ensin esimerkiksi 5-15 prosenttia, nousevat ehkä sen jälkeen takaisin lähelle huippuaan ja lähtevät sitten uuteen pidempään laskuun kesän/syksyn aikana. Käytännössä tämän ennustaminen ja ajoittaminen etukäteen on hankalaa ja edellyttää viikottaista teknistä analyysia.
Oheisesta kurssikaaviosta voi tarkistaa monien maailman indeksien tilanteen. Pitkäaikainen sijoittaja (aika vuosia) voi valita esimerkiksi kuukausikaavion ja tarkistaa MACDin Histogrammin arvon. Mikäli arvo on positiivinen kuukauden viimeisinä kaupankäyntipäivinä kaikki on hyvin nousun kannalta. Standardilukemien sijasta käyttäisin mieluummin arvoja 8,16 ja liukuva keskiarvo 5. Pitkäaikainen sijoittaja voi myös käyttää esimerkiksi CCIn arvoa 30 samalla periaatteella viikkokaaviossa. Tämä on tietenkin vähän työläämpää.

Sijoittaminen keskipitkällä aikavälillä (n. 2-8 viikkoa) vaatii päivittäistä seuraamista ehkä useampaankin kertaan, mutta tuottaa luonnollisesti hyvin. Toimivan sijoitusmenetelmän löytäminen keskipitkän aikavälin sijoittamiseen on kuitenkin huomattavasti haastavampaa kuin pitkällä tähtäimellä. Muutamia suhteellisen hyvin toimivia menetelmiä olen esittänyt sivuissa. Olennaista on käyttää eri aikatasoja ja tarkoituksenmukaisia indikaattoreita oikealla tavalla. Lopulta voidaan ajatella niinkin, että monien eri indikaattorien informaatio voidaan löytää hyvinkin yksinkertaisesta menetelmästä. Kun menetelmä on hallinnassa sijoittaminen sertifikaatteihin voi tuoda moninkertaisen tuoton riippumatta siitä laskevatko vai nousevatko osakemarkkinat.